Ensimmäinen askel kohti muutosta!

 

Ensimmäinen askel muutokseen on sen tarpeen myöntäminen ja haluaminen.
Oli kyseessä suuri tai pieni muutos, vaatii se aina halua.
Pitää olla valmis työskenteleen sen tavoitteen puolesta ja nousta aina jatkamaan, kun tuntuu vaikealta. 🔥

Oma elämäntapamuutokseni lähti liikkeelle raskausdiabeteksestä, joka sai heräilemään pitkään jatkuneesta unesta.
Lopullinen wake up call oli kuitenkin siskoni hääkuvat, joista en päässyt pakoon. Aiemmin olin pystynyt välttelemään kuvia, syyttämään miestä huonoksi kuvaajaksi ja muuttamaan peilikuvaani pään sisällä.
Enhän tuo voinut olla minä, mutta niin se vain oli. 13 vuoden ”parisuhdekilot” tipahtivat päälleni kuin järkäle.

Omakuva häistä
Siskoni häissä tunsin oloni kauniiksi, mutta kuvat nähdessäni en voinut uskoa, että se olin minä.

 

 

I love me-messuilla pääsin tapaamaan  Ilona Siekkistä ja se uskomaton energia taisi tarttua minuun sillä vaihdoin asennetta ja päätin pystyä tähän.
Ei se helppoa ole, ei todellakaan. Edelleen vuoden jälkeen kamppailen samojen asioiden kanssa. Olen kuitenkin löytänyt tieni ja nyt tarvitsee vain jatkaa eteenpäin. 🤩

Kuva I Love me-messuilta
Minä, siskoni ja Ilona Siekkinen i Love me-messuilla 2019, juuri ennen ensimmäisen haasteen aloittamista.

 

Halusin muuttaa suuntaa ja lähdin mukaan Training with Ilonan 30 days challengeen.
Kovalla työllä muutosta on tapahtunut, mutta se ei vielä riitä.
Nyt haluankin haastaa itseni uudestaan ja lähden mukaan 30 päivän haasteeseen toistamiseen.

Muutos kuva salille
Kovalla työllä ja tahdolla olen onnistunut saamaan tuloksia.

 

Pst. Vielä sunnuntaihin 11.10 on Instagram-sivuillani arvonta, jossa voit voittaa paikat haasteeseen sinulle ja ystävällesi!
Maanantaina 30 days challenge tulee myyntiin FitclubFinlandille ja 24h ajan haaste on tarjoushinnalla -20€!

Suosittelenkin etsimään sen oman syy muutokseen. Se voi olla mitä vain, terveys, henkinen hyvinvointi tai vaikka ulkonäkö. Mua itseeni motivoi kaikki nämä.
Haluan olla terve ja pystyä touhuamaan lasteni kanssa vielä pitkään. Haluan vahvan itsetunnon ja rakastaa itsenäni täysin. Haluan myös näyttää hyvältä ja pukea päälleni vaatteita, jotka haluan ilman, että tarvitsee etsiä isoja kokoa omalta osastoltaan.
Ei ole väärää syytä, kunhan se saa sut liikkeelle❤️

Nyt haastankin sut miettiin pari asiaa!
Mikä sua motivoi ja mitä sä olet valmis tekeen sun tulevaisuuden eteen?💪🏻

@mirapajari
Allekirjoitus

3

Vastaa