Mitä mulle kuuluu?

 

Lokakuu oli mulle silmiä avaava kuukausi.

Vietin kolmatta välivuotta keväällä 2019 ja olin aivan hakoteillä mitä haluaisin ”isona” tehdä. Olin päättänyt, etten lähde hakemaan korkeakouluihin tai yliopistoon, mutta kaikilla ystävilläni tuntui kuitenkin olevan selvät sävelet, mitä kohti mennä ja koin kamalaa painetta lähteä itsekkin takaisin koulunpenkille. Tuolloin tuntui, että lähes jokainen ammatti voisi olla oma juttu ja painin eri alojen välillä. Bongasin Jyväskylän ammattikoulun sivuilta haun matkailupalveluiden tuottamisen opintoihin ja päätin hakea. Tästä seurasi, että aloitin opinnot jo huhtikuussa 2019.

Jo kesällä huomasin, ettei matkailuala ollut todellakaan minua varten. Tulin useita kertoja kotiin todella väsyneenä ja saatoin purskahtaa itkuun, ilman sen suurempaa syytä. Isoin syy, miksi opintoni tuntuivat niin älyttömän raskailta oli se, että tein työharjoittelua lähes puoli vuotta palkattomana alalla, mihin en kokenut minkäänlaista motivaatiota.

En ole koskaan ollut luovuttavaa sorttia ja siksi koulun keskeyttäminen jo pelkästään ajatuksen tasolla oli itselleni älyttömän rankka paikka. Painin pitkään stressin, ahdistuksen ja uupumisen kanssa ja vain, koska ajattelin ettei ole oikein antaa periksi. Olen ollut aina kova miettimään muiden mielipiteitä ja siksi koin myös häpeää pelkästään ajatuksistani koulun lopettamisesta. Vasta nyt olen ymmärtänyt, ettei minun pitäisi stressata sitä, mitä muut ajattelevat, vaan mennä sitä kohti mikä tuntuu minusta oikealta.

 

 

 

Aloitin kirjoittamaan Lokoisaa viime elokuussa. Olen aina tiennyt rakastavani kirjoittamista ja valokuvaamista, mutta kynnys blogin aloittamiseen oli suuri. Muistan kun makasin sängyllämme ja jännitin hirveästi ensimmäisen blogipostauksen kirjoittamista. Laitoin  ystävilleni viestiä ja varmistelin avopuolisoltani useaan otteeseen, että onko postaus ”riittävän hyvä”. Paloni kirjoittamista, valokuvaamista ja editiointia kohtaan on vain kasvanut päivä päivältä ja olen odottanut tätä tunnetta pitkään. On ihana huomata, miten mielessäni ei pyöri viittätoista eri uramahdollisuutta, vaan selkeä suunnitelma mitä kohti mennä.

Kun tein päätöksen keskeyttää opinnot, huokaisin helpotuksesta. Kerkesin opiskelemaan itselleni lähes koko ammatin lukion hyväksilukujen ansiosta ja monilta kuulinkin sitä, että ”opintoja on niin vähän jäljellä, että kannattaako vain luovuttaa?”- Mietin itsekkin tätä pitkään ja kuten sanottu, päätös ei todellakaan ollut helppo. En kuitenkaan koe, että viimeinen puoli vuotta olisi ollut hukkaan heitettyä aikaa. Olen sitä mieltä, että koulun aloittaminen auttoi mua löytämään sen, mitä oikeasti haluan tulevaisuudessa tehdä.

 

Mitäs nyt?

Vaikka viimeiset pari kuukautta onkin ollut sekavaa aikaa, olen kuitenkin kokoajan edennyt unelmiani kohti. Aion hakea helmikuussa alkavaan kuvallisen ilmaisun ja media-alan opintoihin ja jatkaa kirjoittamista tavalliseen tahtiin. Talvikuukaudet keskityn blogin kirjoittamiseen ja töiden tekoon. Nyt aion nauttia hetken kiireettömästä arjesta ja keskittyä omaan hyvinvointiini. Ihanaa alkanutta marraskuuta kaikille! 

 

 

 

-Linda

14

lindaisosomppi

// Linda, 21, Jyväskylä // lokoisa.contact@gmail.com

Vastaa

Close Menu