”Ei koskaan!”, sanoo mun kokemus. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat lomakuvat vajaan kahden vuoden takaa Malagasta. En nimittäin halunnut postata näitä kuvia silloin, kun näytin niin läskiltä.
Olin tätä ennen ollut 8 viikkoa Fitfarmin superdietillä, jonka aikana päällimmäinen mielialani oli vitutus. Lisäksi kehoni vetäisi itsensä heti säästöliekille (menkat jäi ensimmäisen diettiviikon jälkeen) ja painonpudotus taisi olla lopulta jotain 3 kilon luokkaa, kun siinä tilassa kroppa piti kiinni omistaan. Sehän mua harmitti.
Kuitenkin kun nyt katson kuvia (vaikka en missään ihanteellisessa kunnossa olekaan), niin toivoisin vain, että näyttäisin tuolta nyt! Jos totta puhutaan, niin tämä oli se kunto, johon olin tottunut. Kunto, josta halusin polttaa joitakin kiloja rasvaa. Ja valitettavasti se kunto, johon en ollut tyytyväinen.
Tämä kroppa ylläpidettiin n. 5-6 kovasykkeisellä treenillä viikossa ja syömällä terveellisesti. Kesäisin ja jouluisin kroppaan kertyi vähän enemmän rasvaa ja sen karistamiseksi sitten kamppailtiin muut ajat. Ei ihanteellista elämää eikä kovin toimivaakaan.
Koska tällainen kuvissa oleva keho ei ollut mielestäni kaiken sen työn arvoinen, en sitä arvostanut. Tuntui, että kaikki muut saivat tuloksia helpommin, vaikka itse rasitin kroppani aina maksimisykkeille ja sain silti taistella, että jäin kulutuksen suhteen edes vähän miinukselle. Ei ole helppoa olla 157cm pitkä. Mietin, että jos muutkin onnistuvat, niin kyllä minäkin! Yritin niin kovaan, että sain ihanteellisen kropan sijaan ylikunnon.
Nyt kun oon todetusti potenut viimeiset 9 kuukautta tätä kehon kroonistunutta ylirasitustilaa ja sen mukanaan tuomia oireita, niin toimivasta kehosta ja alla olevasta kropasta saa vain haaveilla!
Siksi onkin ikävää tajuta, ettei koskaan ole ollut olomuotoonsa oikeasti tyytyväinen edes silloin, kun monen mielestä syytä olisi ollut. Näin ollen sanomani onkin, että älkää turhaan olko tyytymättömiä, vaikka olisi ylimääräisiä kiloja tai elintaparemontti vasta käynnissä! Elämä on paljon antoisampaa silloin, kun ei murehdi tai stressaa ulkonäköä!
”Sitä osaa arvostaa vasta, kun sen menettää” -toteamus pitää paikkansa tässäkin kohtaa. Ihan hyvin olisin voinut olla tyytyväinen, mutta ei: kun olin luonut tavoitteet, niin en vähempään halunnut tyytyä. Nyt tiedän, että itsensä ja vartalonsa hyväksymisen ei tule olla riippuvaista koosta tai muodosta. Eikä se myöskään estä tavoittelemasta parempaa.
Hitsi, eihän kaikilla ole tehokasta aineenvaihduntaa tai luonnostaan hoikkaa vartaloa. Niin kuin ei muutenkaan samanlaisia ominaisuuksia. Sitä täytyy olla tyytyväinen siihen mitä on, eikä onneton siitä mitä ei ole. Pätee kaikkiin muihinkin asioihin – ulkoisiin ja sisäisiin!
Sitä en sano, etteikö vanhempana voisi olla todella upea/onnellinen/menevä jne. mutta sen sanon erityisesti nuorempia lukijoita ajatellen, että nuoria ollaan vain kerran! Älkää tuhlatko sitä murehtimalla tällaisia asioita!
Ps. En tosiaan missään nimessä sano, että olen vihannut itseäni tai vartaloani tai että mulla on ollut huono itsetunto. En vain ole ollut tyytyväinen tai osannut iloita siitä miltä näytän!
Tällä hetkellä olen 8kg (osa siitä toki ilahduttavasti lihasta) painavampi ja aion olla tyytyväinen! Olkaa tekin!
Pysy menossa mukana myös
Facebookissa: Life à la Sara, Instagramissa: lifealasara ja Snapchatissa: @zarrdis
♡: Sara
