Ennen kuin karkaan juhannuksen viettoon, pistän ulos viime kuun parhaat! Toukokuu oli kuukautena todella floppi! Se toki alkoi mukavasti Tunisian lämmössä, mutta heti Suomeen palattua sairastuin ja tästä syystä elämääni ei mahtunut ensimmäiseen 20 päivään paljoa muuta kuin sohva, peitto ja Netflix höystettynä lääkärikäynneillä! Koitan kuitenkin saada kaikki kohdat täytettyä (:
TAPAHTUMA: Yvette x Martina treenivaatemalliston lanseeraustilaisuus! Kiva tapahtuma, jota varten laittauduin pitkästä aikaa! Oli myös mukavaa tutustua uusiin ihmisiin, eikä läksiäislahjakaan haitannut!
AKTIVITEETTI: Jääkiekon MM-pelien jännääminen! Varsinkin kolme viimeistä peliä oli sellaisia jännitysnäytelmiä, että niitä seurasi ihan syke katossa yömyöhään! Turnauksen kruunasi tietenkin maailmanmestaruus! Torille en valitettavasti sunnuntaina lähtenyt aikaisen aamun takia, mutta maanantaina olin juhlistamassa tätä historiallista eventtiä Kaisaniemessä!

HARRASTUS: Juokseminen! Lähdin kuulkaa kahden vuoden tauon jälkeen toukokuun lopun lämpinä päivinä juoksentelemaan Lauttasaaren rantaraiteille upeisiin maisemiin! Jalka nousi kevyesti ja innostuin taas lajista! Sen jälkeen olen käynyt Espoon keskuspuistossa juoksentelemassa luontopoluilla.
IDEA: Mennä näöntarkastukseen! Kovinkaan hälyttäviä lukemia ei selvinnyt, mutta -0,25 ja -0,5 ja pieni hajataitto ovat riittäneet siihen, että television tekstejä on vaikea seurata ja ohikiitävien bussien numeroita vaikea tunnistaa! Sainkin nyt Synsamilta uudet aurinkolasit vahvuuksilla ja ne ovat olleet todellinen game changer! Ihanaa, kun näkee yksityiskohdat tarkasti! Seuraavaksi hankin silmälasit, joihin turvautua tarpeen tullen!

TREENI: Koko toukokuuhun mahtui vain 5 treeniä, kun normaalisti lukema on jotain 20 luokkaa. Päätä siinä sitten paras.. 😀 Tosin aloitin toukokuun viimeisenä päivänä Method Makia -ohjelman harjoittelun, joten valitsen sen! Kyseessä on siis nousujohteinen harjoitteluohjelma, joka keskittyy erityisesti liikkuvuuden ja voiman parantamiseen! Sovellus valmistelee jokaisen treenin valmiiksi lähtötason ja kehityksen mukaan.
APLIKAATIO: Ootteko huomannut, että iPhoneihin on tullut järjestelmäpäivityksen myötä uusi mittanauhasovellus? Ihan törkeen kätevä, kun klikkaa vaan ruudulta mistä mihin mitataan ja ohjelma näyttää pituuden vanan kera. Ei ehkä se kaikista käytetyin sovellus, mutta itse tarvitsen mittaa toimistohuonenäytöissä tasaisin väliajoin. Sovelluksen ansiosta mittaaminen onnistuu nyt todella näppärästi!

RUOKA: Aloitettiin ystäväni kanssa helatorstain vietto mukavasti Radisson Blu Plazan brunssilla. Mukavaa luxusta arjen keskelle!
OSTOS: Löysin ihan törkeen hienot punaiset kultaisilla yksityiskohdilla koristellut bikinit! Nyt kelpaa pulikoida!
SUORITUS: Lähteä malliksi kuvauksiin! Ei yhtään mun mukavuusalueella, mutta kyllä se ihan hyvin luonnistui ja muutama käyttökelpoinen kuvakin saatiin!

SARJA: Mitään maata mullistavaa ei tullut katsottua, vaikka aika paljon sairastellessa telkkaria katsoinkin! Parhaiten mieleen jäivät Fargo ja Tšernobylistä kertova sarja, joka sai tajuamaan kuinka lähellä tuhoa neuvostoliittolaisen ydinvoimalan rikkeiden takia planeettamme kävikään.
ASETETUN TAVOITTEEN SAAVUTTAMINEN: Tavoitteeksi asetin kesästä nauttimisen ja kivan ohjelman keksimisen ja niissä olenkin onnistunut ihan kivasti. Olen käynyt jo pari kertaa rannalla ja pyörähtänyt kesäreissulla Tallinnassa. Kesällä on myös varattu vaikka mitä kivaa ohjelmaa! 🙂

Aikaisemmat kuukauden parhaat voi tsekata alta:
TAMMIKUU
HELMIKUU
MAALISKUU
HUHTIKUU
Kivaa ja lämmintä juhannusta kaikille! Nauttikaa!
Pysy menossa mukana myös Facebookissa: Life à la Sara ja Instagramissa: lifealasara
♡: Sara