Syvissä vesissä, kauniissa maisemissa

Tässä postauksessa palataan kuvituksen osalta kolme viikkoa taaksepäin: Kauniin kirkkaaseen lauantaipäivään ja eväsretkeen Lammassaareen! Sen ja kauniiden maisemakuvien inspiroimana ajattelin piristää mieltäni ja miettiä, mistä saankaan olla kiitollinen!

Täytyy myöntää, että viime viikkoina oon ollut vähän mieli maassa taistellessani seinien päälle kaatumista vastaan. Tämä erityisesti siitä syystä, että olen joutunut olemaan pitkään kotona pötköttelemässä sairastelun takia, mutta muutenkin on elämä tuntunut siltä, ettei koskaan tapahdu mitään eikä ole mitään mielekästä tekemistä. Kukaan ei pyydä minnekään eikä itsekään enää keksi mitä tekisi! Tiedättekö tunteen?

Tämä on nyt tietenkin korostunut, kun päivittäisestä rutiinista on jäänyt vielä treenit pois. Ymmärrän, että täytyy malttaa tämän pitkittyneen taudin kanssa, jotta se vihdoin jättäisi minut rauhaan, mutta silti kaipaan kovasti lisää sisältöä elämään! Toisaalta olen nyt ollut todella väsynyt aina työpäivän päätteeksi, etten välttämättä edes jaksaisi kauheasti tehdä mitään, mutta silti poden huonoa omatuntoa siitä, että elämä vain valuu hukkaan!

Mun päivät ovat kuitenkin noudattaneet aivan liikaa kaavaa: 1h kulkuvälineissä puhelinta selaten, 8h töissä koneella, 1h kulkuvälineissä puhelinta selaten, 5h kotisohvalla telkkaria katsoen, puhelinta selaten ja koittaen olla syömättä liikaa (ja siinä usein onnistumatta), 7-8h unta ja taas aamulla rättiväsyneenä koko homma uudestaan! Okei, välissä on ehkä yksi Alepa-reissu ja piipahdus Postissa. Tällainen oravanpyörä ei tosiaan ole sitä mitä elämältäni haluan!

Oon ehkä hieman dramaattinen, koska on mulla syitä olla kiitollinenkin! Täytyy aina myös muistaa miksi mitäkin tekee ja mihin on sitoutunut. Ei kaikki ole aina pelkkää huvia ja iloa, vaan asiat tarvitsevat kehittyäkseen työtä ja pitkäjänteisyyttä. Loppupeleissä sitä on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan, joten ehkä sen eteen voisi tehdä enemmän töitä ja esimerkiksi pyrkiä tutustumaan uusiin samantyylisiin ihmisiin! Silloin pakollisista prosesseista voi myös nauttia matkalla kohti päämääriä!


Nyt sitten niihin positiivisiin asioihin, joista voin olla onnellinen ja kiitollinen!


Kolme hyvää asiaa päivässäni 

 ♡ Kävin hakemassa tänään lounaaksi salaatin enkä sortunut ravintolan kanakebabiin ja friteerattuihin kalamarirenkaisiin!

♡ Töissä oli hiljaista ja olikin ihan itsestäni kiinni mitä halusin tehdä! Työjuttujen ohessa kirjoitin osan tästä postauksesta, purin sähköpostia, suunnittelin ja tulostin yhden pienen printin olohuoneen seinälle (muut julisteet saapuivat eilen ja olen kyllä todella tyytyväinen! Pitää kuvailla vaikka viikonloppuna kun on aikaa!) ja fiilistelin Flow festivalin Spotify-listaa ja mietin ostanko lipun sinne. …Taidan muuten ostaa! Sitähän mä haluan: uusia kokemuksia!

♡ Koti on siivottu ja rentouduin katsomalla putkeen kaksi jaksoa temppareita ja yhden jakson extraa päälle! En ois kyllä ikinä uskonut, että alan tuota sarjaa seuraamaan, mutta koska niin moni sitä hehkutti tänä vuonna, niin oli se pakko itsekin tsekata! Viihdearvoa ei voi kieltää!

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

♡ Aloitin opiskelemaan ja ala tuntuu omalta! Paljon mielenkiintoisia kursseja ja hyödyllisiä hankkeita!

♡ Lomamatka ja muita reissuja luvassa kesällä!

♡ Vuosi on loppupeleissä mahdollisuuksia täynnä! Toki työt rajoittaa matkustelua ja opinnot taas pakottaa pysymään työssä, mutta voihan sitä silti tulla positiivisia käänteitä! Oon ainakin avoin kaikelle!

Kolme hyvää asiaa elämässäni

♡ Mun paras ystävä, joka ymmärtää ja tukee ja jonka kanssa on aina mukavaa ja helppoa olla!
(Perhettä ja muita läheisiä väheksymättä)

♡ Meen kohti tavoitteitani!

♡ Mulla on kaikki perusasiat kunnossa ja saan jakaa arkeni ihanimman karvakorvan kanssa!

Kolme hyvää asiaa minussa

♡ Oon kiinnostunut, intohimoinen ja elämänjanoinen persoona! (Ehkä juuri siksi tällainen matalasuhdanne onkin mulle niin vaikeaa!)

♡ Oon pääosin tarkka, järjestelmällinen ja jämpti tekemisissäni. Oon myös todella avoin ja rehellinen eikä mulle tuota ongelmia kertoo omaa mielipidettäni.

♡ Pidän itseäni supliikkina ja iloisena ihmisenä. Juttua riittää ja voisin ehkä kehaista vähän myös huumorintajuani!

Iso suositus Clipperin kaakaolle – parasta kauramaitoon!

Tällaisia mietteitä tänään! Muistakaa kaikki muutkin olla onnellisia siitä mitä teillä on eikä onnettomia siitä mitä ei ole! Mäkin yritän parhaani!

Ps. Nauroin jo itselleni, et ei varmaan tarvittais kuin yksi hyvä treeni ja ois fiilikset taas katossa, haha! Sitä odotellessa!

Pysy menossa mukana myös
Facebookissa: Life à la Sara, Instagramissa: lifealasara ja Snapchatissa: @zarrdis

♡: Sara

7

Vastaa