Synttäriviikonloppu + Tampereen matkavinkit

Heissan! Nyt on käsillä pieni ikäkriisi. Mittariin tuli viikonloppuna 28. Täytyy alkaa siis pikkuhiljaa suunnittelemaan kolmekymppisiä.. Mutta ennen sitä tulin kertomaan tämän vuoden synttärikuulumisia!

Olen jo monta vuotta halunnut mennä käymään Särkänniemessä (ei ilmeisesti siis huolta vanhenemisesta?), joten päätin, että synttäreiden kunniaksi tehdään reissu Tampereelle! Lähdimme ystäväni kanssa perjantaina töiden jälkeen ajelemaan kohti tuota kivaa kesäkaupunkia. Ensimmäiseksi suuntasimme lounaalle maistuvaksi havaittuun ja helppoon ruokapaikkaan: Fitwokkiin!

Jos kyseinen ravintola ei ole ennestään tuttu, niin sen konseptiin kuuluu, että oma wokki rakennetaan kolmivaiheisesti valitsemalla pohja (riisi, nuudeli, kasvikset, salaatti jne), täytteet ja kastike. Oma valintani oli riisinuudeli, kana, bambu ja ehdoton lemppari: osterikastike. Maistuvaa jälleen kerran!

Fitwokin herkullinen annos

Ruoan jälkeen olin sopinut meneväni osteopaatiksi opiskelevan tamperelaisen ystäväni luokse hoitoon ja hoidattamaan erityisesti kipeää olkapäätäni (ehkä sittenkin huolta vanhenemisesta?). Lähes kahden tunnin kestoinen hoitosessio teki kyllä niin hyvää! Olkapäätä ei nyt aivan kuntoon saatu yhdellä kertaa, mutta hoitopöydällä saatiin korjattua mm. lantion virheasento ja avattua siitä johtuvia jumeja kiitettävästi. Olo oli kuin uudestisyntynyt!

Illan seuraava suunnitelma: drinkeille! Olin kysellyt jo aiemmin Instagramissa vinkkejä Tampereen viikonloppureissulle ja sainkin listattua paljon kivoja paikkoja, kiitos niistä! Yksi vinkki oli kattoterassi Periscope, jonne sitten viiletettiin sähköpotkulaudoillamme, joita uskaltauduttiin testaamaan ensimmäistä kertaa!

Sähköpotkulaudat ekaa kertaa kokeilussa
Näkymät Periscopen kattoterassilta
Synttärisankari

Terdeltä oli mahtavat näkymät ja aurinko helli lämpimästi! Vaikka tarkoitus oli ottaa drinkit, ei listalta löytynyt mitään makuamme vastaavaa, joten laseihimme päätyi kuohuvaa (jälleen kerran)! Auringon laskiessa iski pikkunälkä ja päädyimme legendaariseen pizzeria Napoliin iltapalalle. Valitsin kana-chorizo-herkkutattipizzan bearnaisekastikkeella ja se oli rehellisesti paras pizza, mitä olen ikinä maistanut!

Pizzeria Napolin pizza oli niin hyvää!

Lauantaipäivä aloitettiin aamupalalla Mama Bearin puurobistrossa! Se on ollut to do -listallani hyvin pitkään. Puuro ei aivan vastannut odotuksia, vaikka hyvin se upposikin! Olen tottunut syömään puuroni runsailla täytteillä (Keso ja marjat) ja tässä puurossa oli vähän niukanlaisesti päällisiä. Valkkasin keskikokoisen annokseni päälle jotain terveellisempää (?) kinuskia, mansikoita ja kaurajäätelöä (ja itse asiassa kävin myös lunastamassa itselleni toisenkin pallon kaurajäätelöä). Juomana hörpittiin jäälattea: ystäväni tavallista ja itse ”aktiivihiililattea”, joka oli maustettu raakalakritsilla (en ennen tilausta tajunnut, ettei siihen tule itse kahvia ollenkaan :D).

Mama Bearin söpö julkisivu
Mama Bearin puuroannokset
Aktiivihiilijäälatte ja tavallinen

Ennen Särkänniemeen lähtöä kävimme hakemassa toisenkin ystäväni juna-asemalta kyytiin! Erityistä tässä Särkkä-reissussa oli, ettei kumpikaan ystävistäni pystynyt tulemaan hurjimpiin laitteisiin, kun toinen kärsi pahoinvoinnista ja toinen oli muuten vaan nössö 😀 Menin sitten yksin, mutta ihanaa, että ystävät kuitenkin lunastivat itselleen rannekkeet ja hengasivat siitäkin huolimatta päivän Särkänniemessä kanssani!

Yhdellä ei vielä tässä vaiheessa ollut ranneketta, mutta kyllä hänkin sitten innostui!
Meillä oli kivaa!
Päivän ensimmäinen laite

Hype ja X oli mun ehdottomat lempparit!

Illaksi suunnitelmissa oli lähteä syömään ja vähän viihteelle! Asunnolle palatessa ja siinä laittautuessa sain ihan mahtavan synttärilahjan tuolta kaksikolta: He olivat varanneet meille mökkiviikonlopun lokakuulle upeaan mökkiin, jossa voi käytännössä nukkua tähtitaivaan alla! Olen todella kiitollinen siitä!

Illalliselle suuntasimme Tampereen keskustaan ravintola Puistoon, jonne kurvasimme Amurin alueen (ns. vanhakaupunki) kautta! Jaoimme alkupalana leikkele- ja juustolautasen, joka oli aika iso pettymys. Pääruoat sen sijaan olivat maistuvia. Parasta ravintolassa oli kuitenkin sen miljöö. Oli tunnelmallista nautiskella viiniä Tammerkosken kupeessa kuohuja kuunnellen ja ympäröiviä valoja ihastellen.

Ravintola Puiston alkupalalautanen
Pääruokana jokirapu-lohi-sahramirisottoa
Näkymät Puiston terassilta

Loppuillaksi suuntasimme sillan toiselle puolelle legendaarisen ravintola Tillikkaan, jossa viihdyimme muutaman viinilasin verran. Siellä ei Ihan kaikki mennyt putkeen, mutta loppupeleissä käteen jäi kuitenkin ehdottoman kiva synttäriviikonloppu!

Yksi juttu jäi kuitenkin hampaankoloon: En kerennyt kakulle! Tilanne täytyy korjata tässä vielä joku päivä!

Käytiin nappasemassa pari kuvaa Amurin vanhalla asuinalueella

Lupasin Instagramissa jakaa Tampereen matkavinkkejä, niin tässä edellisten lisäksi suosituksia, joita sain ja/tai joissa olen itse aikaisemmin käynyt!

Pispalan Pulteri

-Legendaarista pubiruokaa

Pyynikin näköalatorni ja munkkikahvila

-Tunnelmallinen paikka, jossa myös gluteenittomia munkkeja!

Rosendahlin ranta

-Paras paikka auringonottoon tai picnicille

Vohvelikahvilat

-Tampereen vohvelikahvila ja Kuparitalon vohvelikahvila

Café Pellas

-Herkullisia kakkuja

Arboretum puutarha

-Kukkaloistoa

Finlaysonin alue

-Historiallisessa teollisuusympäristössä ravintoloita, terasseja, kulttuuria jne.

Uittotunnelin kahvila

-Pääsy uittotunneliin, joka yhdistää Näsi- ja Pyhäjärven

Vapriikki

-Näyttelyitä ja pelimuseo

Ravintola Muusa

-Mielenkiintoista etnistä ruokaa

Tornin kattoterassi

-Drinkkipaikka näköalalla

Minigolf Pyynikki

Kissakahvila Purnauskis

-Kissojen paijausta kahvittelun lomassa – tai toisinpäin

Pupukahvila 3D Crush Cafe

-Töissä 7 PUPUA!

Saunaravintola Kuuma

-Saunan ja pohjoismaista ruokaa yhdistävä konsepti

Ravintolalaivat

Sticky Fingers

-Kuulemma Tampereen parhaat siivet!

Tammelan tori

-Markkinatunnelmaa sunnuntaiaamuisin

Toivottavasti joku Tampereelle suuntaava sai tästä vinkkejä! (:

Kommentoi ihmeessä, jos sulla on muita kivoja matkavinkkejä Tampereelle!

Pysy menossa mukana myös Facebookissa: Life à la Sara ja Instagramissa: lifealasara 

♡: Sara

1

Tällä artikkelilla on 6 kommenttia

  1. Nimetön

    Onpa mageen näköinen viikonloppu ollu teillä

    1. lifealasara

      Kiitos, kiva viikonloppu oli! 🙂

  2. Nimetön

    Oon ollu joskus 19v Napolissa töissä Tampereella ? siin oli kyl työsuhde-etunsa koska tosiaanki se safka on heaven ??

    1. lifealasara

      Eikä, hah, mahtavaa! ? Siin on kyl saanu maistella pizzoja urakalla ?

  3. annikarintala

    Tosi kivan kuuloisia vinkkejä!! ??

    1. lifealasara

      Kiitos, kiva, että tykkäsit 🙂

Vastaa