Näillä nikseillä retrokeittiö kauniiksi

Kaupallisessa yhteistyössä Ryry’s

Nyt valotan sellaista asiaa, mitä ei ole mun blogihistoriassa ennen nähty! Toisin sanoen valokeilaan pääsee piilossa pysytellyt paikka kodistani: keittiö. Siihen on ollut syynsä. Yleensä sitä haluaa kuvata niitä kauniita asioita, joista muutkin voivat inspiroitua! Sitä haluaa, että lukijat saavat vinkkejä ja pitävät näkemästään. Eihän kukaan halua nähdä mitään 80-luvun rumiluskeittiötä blogissa?

Paitsi että haluaa! Varmasti moni muukin joutuu tilanteen pakosta tyytymään vähemmän uutuuttaan hohtavaan keittiöön ja kuulisi erittäin mielellään mikä siitä voisi tehdä vähemmän silmiä kirvelevän! Minä ainakin olisin halunnut! Tässäpä siis tulee omassa kodissani toimiviksi todettuja vinkkejä siitä, miten muuttaa vanhan retrokeittiön ilme raikkaammaksi ja tyylikkäämmäksi!

Kyseessä on siis vuokra-asunto Espoossa (2h+k, 50,5m2), johon olen joutunut olosuhteiden pakossa muuttamaan vajaa 4 vuotta sitten. Silloin itkua pidätellen siirsin tavarani asuntoon ja kauhistelin mm. sen keittiötä, kylpyhuonetta ja muovilattiaa (uusiin asuntoihin kun olin tottunut). Sitten päätin, että turha surkutella: minä teen tästä oman näköiseni kodin! Ja niin minä tein!

KAUNIS JA HYVÄ VALAISTUS

Kaikki lähtee valaistuksesta! Panostaminen hyvään ja näyttävään kattovalaisimeen kannattaa. Siitä on hyvä tehdä keittiön focus point. Sen sijoittaminen oikeaan kohtaan on myös tärkeää. Keskellä ruokapöytää on yleisesti toimiva ratkaisu, mutta myös keskellä huonetta oleva voi toimia, kunhan valaisimen muodon miettii tarkkaan. Luonnollisesti pitkulainen valaisin ei ole se paras ratkaisu muualle kuin pöydän päälle, mutta pyöreä toimii paremmin kummassakin kohdassa. Erityisen tärkeää on panostaa tehokkaisiin kylmänsävyisiin mattapintaisiin polttimoihin, jotta valaisimen tarjoama valo on riittävän kirkas ja miellyttävä.

Jos kaapistojen alla on rumia loisteputkiseinävalaisimia, eikä niitä viitsi/halua korvata uusilla (esim vuokra-asunnossa), kannattaa ne pyrkiä pitämään pois päältä tai vaihtaa mahdollisesti keltaisuutta hohtavat loisteputkipolttimot kylmällä kirkkaalla valolla varustettuihin loisteputkiin.

Itselläni keskellä huonetta on klassinen Lokki-valaisin, jossa valkoista valoa heijastava 1000 lumenin mattapintainen lamppu. Rumat ja vanhat seinävalaisimet pidän yleensä pois päältä.

Ei avokeittiö, mutta avoin keittiö
Viherkasveja eri sukupolvissa – vanha ikealainen (en muista lajia) ja vasta juurrutettu ja istutettu kiinanruusu!


VAALEAT PINNAT

On vain fakta, että valkoinen raikastaa. Se heijastaa lisää valoa keittiöön, jonka kaappien uumenista tulee helposti pimeät ja nuhjuiset. Tarvittaessa keittiönkaappien ovia voi jopa päällystää tai maalata, jossei niitä saa vaihdettua valkoisiin. Jos keittiönkaapit taas muuten miellyttävät silmää, voi muissa kalusteissa suosia valkoista.

Vaihdoin vanhan kaapiston ovet yksinkertaisiin valkoisiin. Muutenkin kaikki suuremmat pinnat, kuten seinät ja ruokaluryhmä sekä valaisin, ovat raikkaan valkoiset.

Asunnon vaalea yleisilme


VETIMIEN VAIHTO

Jos koko kaapistoa, ovia tai niiden pintoja ei pysty vaihtamaan, tarjoaa vetimien vaihto ainakin hyvän upgraden keittiön ilmeeseen. Eli jos nykyiset eivät miellytä silmää, niin rautakaupoista löytyy paljon erilaisia ja edullisiakin vetimiä, jotka on helppo itse ruuvata paikalleen!

Ostin kaapinoviini simppelit ja edulliset rosteriset vetimet Clas Ohlsonilta. Ei kauneimmat, mutta paremmat kuin muoviset, mitkä tuli ovien mukana!

Tiskinurkkaus
Ovet on eri tasoilla ja hella on pinttynyt, mutta ilme on silti ihan raikas!


KAUNIIT KÄYTTÖESINEET

Kaikki varmasti myöntävät, että on olemassa keittiövälineitä, jotka ovat vain yksinkertaisesti hyödyllistä pitää esillä koko ajan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että näiden esineiden tarvitsisi vaikuttaa negatiivisesti keittiön yleisilmeeseen. Mahdollista on löytää myös kauniita keittiövälineitä (funktiosta tinkimättä), kun valmistajatkin ovat huomanneet, että kysyntää on. Pyyheliinoista, pannulapuista talouspaperitelineistä, tiskiharjoista ja -räteistä, leikkuulaudoista ja saksista juustohöyliin löytyy kappaleita, joissa on otettu design huomioon. Puhumattakaan sitten mikroaaltouuneista, kahvinkeititmistä, leivänpaahtimista, vedenkeittimistä ja muusta kodin pienkoneista.

Lisäksi keittiössä käytettävät puhdistusaineet, kuten myös öljyt ja etikatkin, voi sijoittaa kauniisiin pulloihin. Lemmikkitalouksissa lemmikkien ruokailupaikan ei tarvitse olla rumilla ruokakupeilla varustettu, vaan ruokapisteen voi ottaa yhtälailla huomioon sisustuksessa.

Itselläni kodinkoneet on tarkkaan harkittu (kohtuubudjetti huomioiden) ja lisäksi tekstiilit ja siivousvälineet ovat kauniita itsessään. Tildan ruokailupisteessä on vaalea muovitabletti lattian suojana ja sen päällä betoniset ruoka- ja vesiastiat. Sen lisäksi, että ne hivelevät silmiä, ovat ne myös erittäin käytännölliset – eivät hevillä liiku paikaltaan! Kuppien sisäosat saa myös irti, joten ne on helppo täyttää ja pestä. Nämä Krantz -ruokakupit on muuten saatu Ryry’s verkkokaupasta (koko S)! Sanoisin, että kauneimmat mahdolliset kipot koiralle (ja tietysti kissallekin)!

Tiskiaine pullossa ja käytetyimmät veitset purkissa mikron vieressä
Tildan ruokailupiste
Betoniset kupit on näyttävät ja jämäkät!
Rakas Tilda


SISUSTUSTA MYÖS KEITTIÖÖN

Vanhanaikaiseen retrokeittiöön sopii monesti industrial style viboja henkivät sisustusesineet. Ne tekevät tilasta modernimman oloisen, sillä eivät kaipaa kumppanikseen sitä kaikkein uusinta kaapistoa, viimeisimpiä kodinkoneita tai moderneja kaakeleita!

Jossei nyt aivan viitsi ulottaa keittiöön asti samanlaista koristeellista sisustusta, kuin muualla asunnossa on, tarjoavat erilaiset taulut ja huonekasvit ratkaisun! Keittiön ei tarvitse olla varsinainen taiteen säilytyssija, mutta juuri keittiöihin suunniteltuja printtijulisteita ja muita tauluja on vaikka millä mitalla. Jokainen varmasti löytää omaan tyylinsä sopivan!

Itselläni keittiötä koristaa hellan taustalle sijoitettu kirjaintaulu, johon voi kirjoittaa haluamansa tekstin, sekä muutama printtijuliste! Niistä suurempi toimii myös kalenterina ja on kehystettynä seinällä. Bon appetit -printti on sellaisenaan klipsulla kiinni seinässä. Lisäksi huoneen sekä ikkunan nurkista löytyy viherkasveja ja ruokapöydällekin päätyy kukkia aina silloin tällöin. Pöydän päällä on myös metallinen kynttelikkö ja keittiötä sisustaa muutenkin industrial stylea henkiviä esineitä.

Juliste Tildan ruokailupisteen yläpuolella
Nää kaverit on viihtyny ikkunalaudalla kohta 4 vuotta!
Kalenteri näyttävästi taulun muodossa
Metallinen kynttelikkö ruokapöydän päässä
Kulku keittiöstä olkkariin


ASTIOITA ESILLE

Myös kauniit astiat sisustavat tilaa luonnollisella ja sille sopivalla tavalla. Astioita voi pitää esillä vaikka seinähyllyllä, pöytätasolla tai avo-/lasihyllykössä. Myös mauste- ja kuiva-ainepurnukat voivat tuoda kaivattua eloa keittiöön, kunhan ne sopivat muuhun tyyliin eivätkä ole rumissa alkuperäisissä pakkauksissaan! Nykyään kaupoissa on tosin paljon kauniin pakkauksenkin omaavia tuotteita.

Keittiössäni pöytätasolla on asetelma, joka koostuu kahdesta Iittalan Essence viinilasista, etiketittömästä Freixenetin proseccopullosta, marmorileikkuualustasta ja paketista puisia leivänalusia. Toisesta kohtaa keittiön työskentelytasoa löytyy puinen alusta, jonka päällä on purkkeihin sijoitettuna koristemakaronit ja kaurahiutaleet. Pullotuotteet ovat omissa kauniissa pulloissaan ja suolalle ja pippurille on samanlaiset sirottimet.

Asetelma tiskipöydällä
Tärkeimmät tarvikkeet esillä


Mitä mieltä olit? Auttoiko nämä ratkaisut freesaamaan retrokeittiöitäni ja olisiko näistä vinkeistä hyötyä oman keittiösi kohdalla? (:

Oletko tsekannut jo nämä sisustuspostaukset?

KÄYHÄN PEREMMÄLLE!

YKSITYISKOHTIA MAKUUHUONEESTA

SISUSTUSTAULUMANIA

MEILLÄ KOTONA

Pysy menossa mukana myös
Facebookissa: Life à la Sara ja Instagramissa: lifealasara

♡: Sara

 

10

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Milla Sukhimatoilta

    Kiva postaus, ja varmasti aika yleinen ongelma etenkin jos asuu vuokralla, eikä kodin kanssa voi kauheasti irrotella. Nuo betoniset kupit ovat kyllä tosi tyylikkäät!

    1. Sara Malinen

      Kiitos! Uskoisin myös 🙂 Tosin monesti blogimaailmassa näkee vaan niitä hienoja itse suunniteltuja! Kupit ovat kyllä ihan huiput! 🙂

Vastaa