Mitä parantaisin itsessäni ja elämässäni?

Tiedättekö, tänään on perjantai, vapaa viikonloppu edessä ja asiat ovat oikeasti hyvin, mutta tänään v*tuttaa. En tiedä mikä tai miksi, mutta olo on kaikkea muuta kuin positiivinen ja iloinen. Tästä syystä vuorossa on hyvin katkeraa ja kärjistynyttä tekstiä. Tiedostan jo nyt, että tässä kohtaa olisi tervettä kirjoittaa ennemmin niitä ”mistä pidän itsessäni” ja ”tänään olen kiitollinen” -listoja, mutta f*ck that sh*t! Tänään on piru irti. Luvassa valitusta ripauksella realistista kehityshalua.

OON ÄLYTTÖMÄN LAISKA OTTAMAAN KUVIA!
Haluaisin saada vain upeita valoisia kuvia ja tämä pimeys ei houkuttele kuvaamaan sitten ollenkaan! Ruoka-aiheisten kuvien ongelma on se, että ruokia haluaisi jo päästä heti maistamaan! Lisäksi kärsivällisyys ei aina riitä sommitteluun ja viimeisen päälle koristeluun. Mitä tulee elämän tapahtumien kuvaamiseen, olen todennut, että niiden kokeminen linssin läpi ei ole verrattavissa samaan ilman kameraa – väitti sitten kuka tahansa muuta.

Oma lukunsa on sitten kuvat itsestäni. Niitä tulee otettua kunnon kameralla korkeintaan kerran vuodessa. Ensinnäkään lähtökohtaisesti en halua kuvia, joissa en voi olla tyytyväinen habitukseeni (parempi siis olla ottamatta ollenkaan). Toinen ärsytyksen aiheuttaja on kameran säädöt (niiden opiskelu ei kiinnosta sitten tippaakaan – olen kyllä pelastuksekseni käynyt Rajalan muutaman tunnin koulutuksen). Aikaisemmalla kamerallani lopputuloksena (normaalisti käyttämilläni asetuksilla, joilla esim. ruokakuvat onnistuivat) oli lähes poikkeuksetta valkoinen ja heilahtanut lärvi (uudella kamerallani en ole vielä testannut).  Varsinaista hovikuvaajaa mulla ei myöskään ole. Oon todennut, että sellaisen kouluttaminen ja aikataulujen yhteensovittaminen on haasteellista, kun lähipiiristäni ei löydy valokuvaamisen päälle ymmärtäviä.  Muutaman yrityksen jälkeen ja lopputulokset nähtyäni olen luovuttanut.

Miksi haluaisin muuttaa asiaa? 
Haluan saada muistoja. Muistan asiat sata kertaa paremmin, kun niistä on visuaalinen todiste olemassa. Lisäksi haluan laadukkaita kuvia blogiini ja esiintyä myös itse useammin niissä, sillä on blogin edun mukaista, että sen voi henkilöidä helposti kirjoittajaansa. Olisi myös hienoa osata kuvata ja käsitellä kameraa kuin ammattilainen. Mulla on myös sata juttua, joista olen ajatellut kirjoittaa, mutten ole saanut otettua kuvia niihin!

HALUAN POIS TASANNEVAIHEESTA!
Tätä kohtaa miettiessäni syy ulokkeeseen otsassani saattaa sittenkin selvitä. Tunnen olevani jumissa monella eri tavalla (ainakin tänään), vaikka teenkin asioita eteenpäin menemiseksi, mutta ne eivät vain tule riittävän nopeasti tämän hätähousun mielestä. Koulu alkoi – hyvä juttu – mutta se tulee viemään 1,5 vuotta elämästäni. Tämä tarkoittaa myös 1,5 vuotta nykyisessä työpaikassani. Tämän jälkeen pääsen vasta aloittamaan ”uuden urani”. Työkokemusta tulisi todennäköisesti kerätä joitan vuosia, ennen kuin voi olettaa pääsevänsä oikeasti merkityksellisiin työtehtäviin ja esimerkiksi työskentelemään ulkomaille. Olen haaveillut koko aikuisikäni ulkomailla (lue: jossain lämpimässä ja sivistyneessä maassa) asumisesta, mutta en ole valmis lähtemään sinne mihin tahansa tehtäviin. Täytän tänä vuonna lisäksi jo 27v! Ikäkriisiäkö se sieltä vielä pukkaa?

Enkä muuten välttämättä lähtisi yksin. Oon sen verran seurallinen ihminen ja monessa asiassa haen mukavuutta ja turvaa ympärilleni, joten yksin muuttaminen uuteen maahan ilman yhtäkään tuttua ei vastaa käsitystäni unelmaelämästä ulkomailla. Joo joo, ihmisiä tapaa joka paikassa, mutta ennemmin se laatu kuin se määrä. En viihdy kenenkään seurassa vain seuran vuoksi. Missä se samat tavoitteet omaava poikaystävä oikein luuraa? (Varmaan saan sen tällä postauksella..höhö)

Edellisten lisäksi tämä ylikunto. Eikö se voisi mennä jo ohi? Jos tästä kärsimätön ihminen on tyytymätön huonovointisuuteen tai ulkonäköönsä, niin hän voi yksinkertaisesti parantaa elintapansa: alkaa liikkumaan ja syödä terveellistä ruokaa vähemmän kuin kuluttaa ja tuloksia tulee! Minulle ei tule. En saa treenata tavoitteellisesti enkä jäädä energiansaannin suhteen miinukselle. Jos jäänkin, niin positiivista muutosta kehossa on turha odottaa.

Miksi haluan muuttaa asioita?
Haluan tuntea menestyväni elämässäni niin, että voin olla tyytyväinen niin saavutuksiin kuin arkeenkin. Tarvitsen malttia ja taitoa nauttia itse matkasta! Mitä hienoa voisinkaan tehdä sillä välillä kun saavutan tavoitteitani? Elämän jakaminen jonkun merkityksellisen ihmisen kanssa on myös tavoittelemisen arvoista, mutta elämä voi olla todella hyvää ilman parisuhdettakin. Mitä ylikuntoon tulee, niin kuka tahansahan haluaisi olla terve. Se on asia, mitä ihmiset toivovat elämältään kaikkein eniten. Ylikunto ei kuitenkaan ole erityisen vakava asia ja se menee ohi, kunhan vaan malttaisin keskittyä paranemiseen. Sen jälkeen mulle tulee taas mahdollisuus tehdä sitä mitä rakastan ja näyttää siltä miltä haluan! Mutta voisiko se aika olla nyt?

PEILIKUVAAN MUUTOSTA!
Ihoni on suurimpia murheenkryynejäni! Tammikuun kalpea naama, taistelu aknea vastaan taisteluarpineen, kasvojen ihon ravoittuminen samalla kun kuivat läntit vaativat jatkuvaa bepanthenin läträystä. Ihoni on muutenkin herkkä, ohut ja kaikkea muuta kuin hehkuva! ..ja onko nuo tuossa kulmien välissä ryppyjä? Täältä voi lukea miten jouduin tähän tilanteeseen. Ihoni ei suinkaan aina ole ollut huono.

Lisääntyvät kilot. Kun ei pääse kunnolla treenaamaan tai saa pyrkiä ruokavaliolla kiinteytymiseen. Lisäksi on helppo sortua herkutteluun, kun tällaisten tavoitteiden ylläpito ei ole ajankohtaista. Vaatteet jäävät pieniksi ja kesä tulee kovaa vauhtia. #epätoivo. Kiva muuten, että eräs työntekijä toi juuri työpisteelleni laivatuliaisina jättimäisen Toblerone-patukan! ..Jos vieä yksi pala?

Miksi haluan muuttaa asioita?
Ei varmaan tarvitse selittää.

PITÄISIKÖ TÄHÄN TEHDÄ ASIOIDEN PARANTAMISEEN TÄHTÄÄVÄ KEHITYSSUUNNITELMA?
Ei tänään.

Kaikesta huolimatta toivon hyvää viikonloppua kaikille! Aina ei tarvitse olla yltiöpositiivinen ja välillä saa v*tuttaa! Onneksi se menee ohi! Parempi käsitellä kuin padota! Itse asiassa helpottaa jo!