Kuvapläjäystä luvassa! Kesäkuu oli koko vuoden tapahtumarikkain kuukausi ja sen mukana kuvamateriaaliakin on tallentunut rullalle runsaasti. Kesäkuu startattiin mukavasti lomareissulla Kreikassa Kosin saarella. Muutoin viikot on vedetty lyhennettyä työpäivää urheillen ja eläen terveellisesti. Viikonloput on ollut taas varattuna pääsääntöisesti kesäriennoille!

Tapahtuma: Lomareissu Kosilla! Kosin parhaita paloja voi ihailla täällä ja täällä. Yksi reissupostaus aiheesta olisi vielä tuloillaan!

Idea: Kosilla ollessa yhtenä päivänä kierreltiin saarta vieraillen eri rannoilla ja eri kaupungeissa. Oltiin saatu vinkki etelässä sijaitsevasta kauniista pikkurannasta nimeltä Agios Stefanos Beach, jonne sitten suunnattiinkin. Erikoisen rannasta tekee sen läheisyydessä oleva saari, jonne on matkaa n. 200 metriä. Paras idea tulee tässä: uida saarelle, kiivetä siellä olevalle pikkukirkolle ja soittaa kirkon kelloa perille päästessä (jonka pitäisi tuottaa hyvää onnea)!
Tein tämän yksin vesipelkoisen kaverini jäädessä tsemppaamaan rannalle. Aallokossa uimisessa oli omat haasteensa ja suorituksen jälkeen olikin aika voittajaolo (en ole mikään erikoinen uimari) ja kaiken lisäksi saarella oli todella upeannäköistä! Voi kun olisin voinut viedä sinne kameran mukanani! Toin saarelta muuten tuliaisina pikkukiven, jota kannan nyt lompakossani!

Aktiviteetti: Winetasting Kuopion viinijuhlilla. Suomen mestaruudenkin voittanut sommelier Juha Lihtonen piti meille mukavassa hengessä kattavan tastingtilaisuuden, jossa keskityttiin erityisesti makupareihin. Vaikka mäkin oon viinejä opiskellut jonkin verran koulutukseni puolesta, niin oli ihan uutta maistella eri viinejä perusmakuihin yhdistäen – sama viini voi olla kuin yö ja päivä, kun siihen yhdistää hapanta, karvasta, makeaa, suolaista, umamia tai tulisuutta.
Perussääntö on, että samat ominaisuudet tulisi löytyä niin ruoasta kuin viinistäkin. Tuhdille tuhtia, makealle makeaa ja happamalle hapanta. Ja jos oot niin kuin mä, niin on hyvä tietää, että mitä makeampaa ruokaa, sitä kuivemmalta maistuu viini (;

Harrastus: Suppailu! Kävin tosin vain kerran suppailemassa Vierumäellä, mutta se oli miellytävä kokemus ollen sopivan rento aktiviteetti juhannuspäivään edellisen illan juhlimisen jäljiltä. Kaverini ansiosta päästiin suppailemaan ilmaiseksi muutoin tyhjälle lähdepohjaiselle järvelle, missä intouduttiin mm. kokeilemaan päälläseisontaa ja muuta temppuilua.

Ruoka: Kuopiossa Viikinkiravintola Haraldin antimet. Kyseinen possuannos oli varmasti parasta, mihin oon tänä vuonna haarukkani upottanut! Kokemuksen kruunasi vielä jaettu kuoharipullo ja lakritsivadelmajälkkäri. Olin taivaassa!

Puheenaihe: Tää vaikuttaa nyt jotenkin mahdottomalta keksiä! Kaikki muut varmaan vastaisi jalkapallon MM-kisat, mut mäpä en voi sietää jalkapalloa, joten vastaan kesän reissut ja suunnitelmat!
Aplikaatio: Tinder. Mitä sitä häpeilemään. Tosin kokemukset Tinderin kanssa voivat olla vähän sitä sun tätä. Kirjoitin muuten loistavan vastaanoton saaneen Tinderkulttuurista ja Tinderin käytösmalleista kertovan jutunkin, joka on luettavissa täällä!

Treeni: Oon alkanut taas pitkästä aikaa treenaamaan leuanvetoja! Edistystä on tullut, mutta tavoitteisiin on vielä matkaa!
Ostos: En oo kyllä ostanut mitään tavallisesta poikkeavaa koko kuukautena.. Rahat on huvenneet reissuihin, tapahtumiin, ruokaan, ravintolisiin ja käyttökosmetiikkaan. Niihin tosin kulutankin rahani ihan mielellään! Kokemukset on kaikkein tärkeimpiä!

Sarja: The Handmaid’s Tale! Todella creepy, pysäyttävä ja koukuttava sarja, jollaista ei ole ennen nähty. Vaikka kyseessä on synkkä draama, joka sijoittuu dystooppiseen yhteiskuntaan – teokratiaksi muuttuneeseen Amerikan Yhdysvaltoihin – saa jaksojen ironisuus toisinaan aikaan naurun pyrskähdyksiä. Kuitenkin huomattavasti useammin surulliset ja epäoikeudenmukaiset ihmiskohtalot antavat nenäliinoille käyttöä. Sarja on katsottavissa Yle Areenasta (tosin 1. jakson katseluaika taitaa olla jo päättynyt) ja HBO:lta. Mun aikaisempia Netflix-suosikkeja voi muuten kurkata täältä ja täältä!

Suoritus: Vierumäen Flowparkin musta rata! Huhheijaa se oli fyysinen. Oikeasti varmasti vaativin suoritus, mitä olen koskaan tehnyt. Mua oli jo alkuun peloteltu, ettei tikissä olevat miehetkään olleet päässeet rataa läpi – mutta minäpä pääsin! Rata otti heti alkuun ylimääräiset mehut pois, kun edessä oli 13 metrin kiipeäminen vapaana heiluvissa narutikkaissa. Tämän jälkeen oli vuorossa trapetsikävely 13 m korkeudessa puusta puuhun jalkojen alla vain yksi vaijeri ja kädessä tasapainokeppi.
Fyysisin kohta oli kuitenkin narueste, joilla piti keinuttaa itsensä aina seuraavalle narulle (alareunassa jalustin). Kintut oli kyllä totaalisen hapoilla sen jäljiltä. Tätä seurasi monta muutakin vaativaa estettä, mutta haasteellisuudestaan mieleen jäi ennen lopun vaijeriliukua tooodella pitkä vaijerirata, joka oli tarkoitus vetää kahden vaijerin varassa tasapainoillen. Ratahan oli tarkoitettu yli 150 senttisille, mutten siltikkään yltänyt ylempään vaijeriin, joten kohdallani se oli tasapainoilua yhden vaijerin varassa (loppumatkan hinasin itseni selällään roikkuen :D). Mulla on muuten vieläkin aika jäätävät mustelmat jaloissa Flowparkin jäljiltä!

Asetetun tavoitteen saavuttaminen: Viime kuussa otin tavoitteekseni viettää kiva juhannus ja se totisesti onnistui! Vasta vajaa viikko aikaisemmin keksittiin lähteä Vierumäelle ja se olikin ikimuistoinen valinta. Meillä oli paljon ohjelmaa ja aktiviteetteja: tatamitreenit, leivontaa, grillausta, kokon katselua, lautapelejä, ulkoilmadisko, vanhat kunnon kotibileet, aivotärähdykseen johtanut yöllinen pyöräreissu, suppailua, korttipelejä, seikkailupuistoa jne. Toinenkin tavoite saavutettiin, sillä pidin arjen aktiivisena ja terveellisenä. Pääsin myös nauttimaan hyvistä keleistä, sillä pyöräilin monesti Oittaalle viettämään rantapäivää!
Tavoite heinäkuulle: Tavoitteenani on suorittaa kaikki yamkin digimarkkinoinnin kesäkurssin tehtävät ennen kuin mun loma alkaa 27.7 (saattaa tulla kiire)! Lisäksi pyrin varaamaan jonkun ulkomaanreissun syyskuulle (ja saamaan sinne jonkun matkaseuralaisen :D)!
Nyt toivotan kivaa tulevaa viikonloppua ja valmistaudun lähtemään Jyväskylään Suomipop festareille!
Pysy menossa mukana myös Facebookissa: Life à la Sara, Instagramissa: lifealasara ja Snapchatissa: @zarrdis
♡: Sara