Tänä kesänä on menty eikä meinattu! Heinäkuu oli hyvin onnistunut kuukausi ja oli mahtavaa, että kelitkin alkoivat taas suosia loppukuusta! Pidemmittä puheitta suoraan listaukseen:
TAPAHTUMA: Mökki-Marttinen! Kaveriporukan jokavuotisen mökkiviikonlopun kruunasi aivan täydellinen sää! Grillailun, seurustelun, saunomisen ja mökkiolympialaisten lisäksi oli ihanaa vain lillua 25-asteisessa vedessä uimapatjalla. Haluan kyllä jonain päivänä oman mökin!

AKTIVITEETTI: Särkänniemessä käynti! Olin jo pitkään halunnut päästä Särkkikseen testaamaan viimevuosien uutuuslaitteet. Valitettavasti Boom jäi aikataulullisista syistä välistä, mutta jäipähän jotain ensi kesällekin (; Synttärireissusta Särkänniemeen ja Tampereelle voi lukea täältä (<< paljon matkavinkkejä Tampereelle!).

HARRASTUS: Maakuntamatkailu! Olin heinäkuun jokaisena viikonloppuna jossain päin Suomea eikä yksikään paikoista ollut pääkaupunkiseudulla, heh! Ensimmäinen kohde oli Hanko, jossa kävimme tsekkaamassa Regatan meningit, toinen reissu suuntautui Joensuuhun ja Ilosaarirockiin, kolmannen kohteena oli Tampere ja neljäs oli aikaisemmin mainittu mökkiviikonloppu Mikkelissä!

IDEA: Varata liput Ed Sheeranin konserttiin! Olin luullut, että konsertit ovat loppuunmyytyjä, mutta pari viikkoa ennen d-daytä hoksasin, että niitä onkin vielä jäljellä ja niin mekin päädyimme nauttimaan tuosta spektaakkelista Malmin lentokentälle! Upea show!

TREENI: Esport Extreme -puistossa käynti! Tää paikka meni seikkailu- ja aktiviteettipuistojen kärkeen! Todella hauskaa tekemistä ja siellä riekkumisesta sai myös hyvän treenin! Parhaimmistoon kuuluivat erityisesti yläilmoissa kulkeva vaijerirata ja todella korkealle pompauttavat trampoliinit!

RUOKA: Juustoillan herkut! Ilosaarirock-viikonloppuna pyhitettiin perjantai rentoutumiselle. Joensuun majapaikkamme pöytä notkui juustoja, hedelmiä, suolakeksejä, marmeladeja, rucolasalaattia ja tietenkin viiniä! Ai että – parasta!

OSTOS: Täytyi ihan kaivaa pankkitilin ostoshistoria esiin ja päädyin toteamaan, etten koko kuussa ostanut ruoan ja reissujuttujen lisäksi kuin urheiluvaatteita ja muutaman kosmetiikkajutun. Näin ollen valintani on Clarinsin tyynymeikkivoide, jonka löysin Egon myymälän loppuunmyynnistä -70%. Tykkään meikkivoiteen ominaisuuksista todella paljon – ei tyynymeikkivoiteita turhaan hehkuteta!

SUORITUS: Sain itseni vihdoinkin vähintään 4 vuotta (silloin tällöin) vaivanneen olkapäävamman takia lääkäriin ja nyt katsotaan mitä asialle voidaan tehdä! Sen tiimoilta menin myös osteopaatille ja kävin muutenkin hieronnassa huollattamassa koville urheilussa ja istumatyössä joutunutta kehoani (hyvä Sara)!
SARJA: Kesä ei tosiaan ole sarjojen kulta-aikaa. Muistin kuitenkin yhden sarjan, jonka katsoin jo varmaan toukokuussa, mutta en silloin muistanut sitä mainita: Extremely wicked, shockingly evil and vile! Kyseinen sarja kertoo sarjamurhaaja Ted Bundystä ja on hyytävän koukuttavasti toteutettu! Prospsit myös Zac Efronille roolisuorituksesta!

TAVOITTEEN SAAVUTTAMINEN: Asetin tavoitteeksi olla aktiivinen blogissa sekä arjessa ja treenata mahdollisimman paljon. Onnistuin mielestäni oikein hyvin! Tosin blogissa oli käyttökatko, joka esti julkaisemisen, mutta kirjoittelin postauksia sitten ennakkoon talteen! Treenasin heinäkuun jokaisena arkipäivänä (paitsi perjantaisin, jos lähdin reissuun) ja muutenkin tein aktiivisesti asioita myös arkena.

TAVOITTE ELOKUULLE: Elokuu ei voisi oikeastaan paljoa paremmin alkaa, sillä tänään mulla alkaa 2 viikon loma ja heti maanantaina suuntaan Albaniaan. Otankin tavoitteeksi viettää oikein onnistunut ja hauska reissu ja keksiä mielekästä ohjelmaa loppulomalle!

Blogi hiljenee nyt kahdeksi viikoksi, mutta mun menoa voi seurata edelleen Instagramissa! Palaan tänne sitten taas uusien reissukokemusten kanssa!
Mahtavaa viikonloppua kaikille! Muistakaa nauttia kesästä, kun sitä vielä on jäljellä! (:
Aikaisemmat kuukauden parhaat voi tsekata alta:
KESÄKUU
TOUKOKUU
HUHTIKUU
MAALISKUU
HELMIKUU
TAMMIKUU
Pysy menossa mukana myös Facebookissa: Life à la Sara ja Instagramissa: lifealasara
♡: Sara