Healthy Homemade Brunch

Mukavaa sunnuntaita! Tänään on mun viikon ainoa vapaapäivä ja olenkin pitänyt sen täysin vapaana ilman mitään sitovia suunnitelmia. Päivä aloitettiin ihanalla brunssilla, kuten postauksen nimestä voi päätellä, mutta kuinka siihen päädyttiin onkin sitten oma tarinansa.

Oon asunut nyt erinäisistä syistä pari kuukautta kämppiksinä miehen kanssa. Toisin sanoen hän on majoittunut minun luonani. Yhteiselo on sujunut oikein mukavasti ja hyödyttänyt esim. koiran hoidon kannalta, mutta sitten on ilmennyt myös pieniä ongelmakohtia. Tiedättehän te miehet? Kaikki tavarat jäävät juuri siihen paikkaan, missä niitä on käytetty. Lautaset löytyy vielä viikon jälkeenkin olkkarista, jos niitä ei erikseen pyydä viemään keittiöön. (Btw täytyy myös erikseen mainita laitto pesukoneeseen, muuten ne asetetaan vain keittiön pöydälle). Ei edes auta, vaikka tuotetta käyttäisi fyysisesti samalla paikalla, kun sen säilytyspaikka on. Esim. hiustuotetta käytettäessä kylppärissä, jää se lavuaarin reunalle sen sijaan, että päätyisi takaisin 30 cm ylemmäksi peilikaapin hyllylle. Näitä esimerkkejä nyt olisi vaikka kuinka paljon..

No mutta mitä kävi tänä aamuna? Mies oli yllättänyt! Hän oli edellispäivän aamiaisen laitoltaan laittanut kaurahiutalepurkin takaisin kaappiin! Ainut vain, että se oli siellä TYHJÄNÄ! Se ei varsinaisesti ollut asia, jonka halusin ensimmäisenä aamulla huomata rauhassa nukutun yön jälkeen maha kurnien mennessäni keittelemään kahvia ja tekemään puuroa. Ajattelin, että turha sillä on kuitenkaan aamuansa pilata – plan B:tä vaan kehiin! Mähän voisin tehdä vaikka munakasta! …Seuraava huomio: Ei munan munaa jääkaapissa, vaikka olin niitä vasta ostanut! Tässä kohtaa kämppis sai jo kuulla pari valittua sanaa.

Mies koitti pelastaa nahkansa ehdottomalla brunssia. Hyvä idea, ainut vaan ettei lähistöllä ollut yhtäkään brunssipaikkaa! Selväksi tuli, että kauppaan on lähdettävä joka tapauksessa, joten samapa se oli napata ainekset kunnon brunssiin. Mä kuitenkin rakastan brunsseja! Liian harvoin niitä jaksaa itse väsätä.

Halusin pitää brunssin runsaudestaan huolimatta terveellisenä. Vartin valmistelun jälkeen esillä oli todella herkullinen setti, jonka sisällön halusin jakaa blogiinkin! Mukana myös supermaukkaan vohvelin resepti – gluteenittomana ja sokerittomana tietysti!

SEMITERVEELLINEN SUNNUNTAIBRUNSSI

Munakokkelia (puolet pelkkiä valkuaisia)

Karjalanpiirakkaa, kinkkuleikkelettä, kasviksia

Avocado toasteja (kaurapaahtoleipä)

Kaurapuuroa, raejuustoa, marjoja

 Gluteenittomia vohveleita, suklaa-kookos ProPudia, salted caramel Zero toppingia, marjoja, banaania

Viinirypäleitä

Sokeroimatonta appelsiinimehua

Kahvia kauramaidolla

PARHAAT GLUTEENITTOMAT VOHVELIT

1 dl kaurahiutaleita (jauhettuna)
2 tl psylliumia 
1 dl raejuustoa
3/4 dl piimää
1 kananmuna
1/2 banaani

1/2 tl Zero Drops Vanillaa
ripaus suolaa
paistamiseen kylmäpuristettua luomu kookosöljyä

Kaikki ainekset tehosekoittimessa hienoksi ja kookosöljynokareella voideltuun vohvelirautaan tai pannulle! Reseptistä riittää kahteen vohveliin!

Suosittelen!

Pysy menossa mukana myös
Facebookissa: Life à la Sara, Instagramissa: lifealasara ja Snapchatissa: @zarrdis

♡: Sara

3

This Post Has 2 Comments

  1. Olen ihan hulluna brunsseihin! Ihania kuvia mistä sain inspistä! 🙂

    1. Sama täällä! Hyvä juttu, kiitos paljon! ?

Vastaa

Close Menu