Tosiaan mulla alkoi kahden viikon loma elokuun vaihteessa ja ensimmäisenä virallisena lomapäivänä mulle pamahti vyöruusu naamaan ja sen mukana parin päivän jälkeen kuumeflunssa. Vielä tänä päivänäkin mulla on näkyvissä otsassa epätasainen punottava ihottuma ja äänestä huomaa, etten ole täysin terve. Kuitenkin kieltäydyin täysin pilaamasta lomaani, vaikka suurimman osan siitä makoilinkin kotona sohvalla, sillä en saanut saikkutodistuksestani huolimatta sairastettuja lomapäiviä korvatuksi (paitsi kuuden päivän karenssin jälkeiset 3 päivää). Näin ollen elokuustakin onneksi riittää kerrottavaa! (:

Tapahtuma: Päivä Tallinnassa! Mulla on joka kesä tavoitteena pyörähtää Tallinnassa ja niin myös tänä kesänä! Vietettiin ystäväni kanssa hauska, helteinen päivä istuskellen kahvilla, proseccolla ja syöden hyvin vanhassakaupungissa! Pyörähdettiin muutamassa vaateliikkeessäkin, mutta ei hirveästi ostoksia tehty. Kävin muuten ensimmäistä kertaa katsastamassa Kohtuotsan näköalapaikan, jossa seinää koristaa lukuisista Instagram-kuvista tuttu ”The Times We Had” -teksti. Valitettavasti joku oli mennyt sotkemaan seinän ja tilalla oli spraymaalilla kirjoitetut harakanvarpaat. Ikävää, että tällaista tehdään!

Idea: Lähteä Lintsille erään sunnuntain ratoksi! Olin halunnut Särkänniemeen koko kesän, mutta reissu ei vain näyttänyt onnistuvan, mutta Lintsi korvaajana ajoi saman asian! Päivä oli täynnä naurua ja kyllä siinä taisi muutama kiljahduskin laitteissa päästä!
Aktiviteetti: Kuukausi korkattiin käyntiin vesijettisafarilla, joka osoittautui todella hauskaksi kokemukseksi! Tunnin mittainen safari startattiin Kirkkonummen Sarfvikin venesatamasta ja kierreltiin kaksi päällä (välillä kuskia vaihdellen) upeissa maisemissa! Vaikka välillä mentiin 80km/h ja vettä roiskui päälle aaltoja murtaessa, ei paljoa viluttanut, kun oli aurinko paistoi ja oli +30 astetta!

Harrastus: Maisemakuvaus! Elokuussa tuli pyörittyä niin kauniissa maisemissa, että rullalle tuli ikuistettua yksi jos toinenkin maisemaotos!
Ruoka: Porvoon herkut! Kirjoittelin vinkkejä Porvoon päiväreissuun täällä! Lyhyesti kerrottuna Porvoo on täynnä ihastuttavia kahviloita täynnä käsinvalmistettuja leivonnaisia! ..Eikä pidä missään nimessä unohtaa kuuluisia Porvoon etanoita!

Puheenaihe: Synttärit! Mun kahdella hyvällä ystävällä oli synttärit elokuussa, joten juhlien suunnittelu ja lahjojen juoniminen ovat olleet pinnalla viime aikoina! Toisella ystävistäni tuli vielä 30v täyteen, joten juhlat olivat sen mukaiset!
Aplikaatio: Mut tuntevat tietää, että oon oikea listakuningatar! Mun puhelimen muistiosta löytyy näköjään 69 eri listaa, hah! Välillä listojen näpyttäminen on aika työlästäkin, joten oon nyt tajunnut ottaa pidempien muistiinpanojen ja listojen kirjaamiseksi avuksi muistion sanelimen! Kuinka helppoa vain höpöttää ylöskirjattavat asiat ja puhelin hoitaa kirjoittamisen puolestasi!

Treeni: Eräänä sateisena päivänä oli aika lunastaa lahjakortti Get Air trampoliinipuistoon. Oltiin lähes ainoat asiakkaat ja saatiin rauhassa harjoitella puolivoltteja ja käsilläseisontaa ym. temppuilua. Hauskaa oli ja hiki tuli!
Ostos: Törmäsin Sokos Emotionissa käydessäni täysin ohittamattomaan tarjoukseen! Mun lempparihajuvesi Bossin The Scent For Her edP (joka juuri vetelee viimeisiään) oli -20% alennuksella ja kokonaissummasta sai vielä 10€ alennusta S-mobiilin kupongilla, joten 50ml putelille jäi hintaa vain 60,30€, kun ovh oli n. 88€!

Sarja: Safe. Synkkä sarja onnistuu pitämään Lontoon aidatulla hienostoalueella tapahtuneen nuoren miehen murhan mysteerinä viimeiseen jaksoon asti. Sarjassa seurataa lisäksi kuolleen nuorukaisen kadonneen tyttöystävän etsintää, jota pääasiassa tämän isä (Dexterin Michael C. Hall) pyrkii selvittämään omatoimisesti. Sarja ei ole ollenkaan ennalta arvattava ja se saa katsojan arvuuttelemaan murhaajaa, sillä jokaisella asukkaalla näyttää olevan lusikkansa sopassa jollakin tavalla. Sarjassa selviää myös monia muita kipeitä ihmiskohtaloita ja salaisuuksia vuosien takaa. Onnistui pitämään ainakin minut hyvin otteessaan!

Suoritus: Kuvasin ja laitoin vihdoin myyntiin käyttämättömänä kaapissa seisovia tavaroitani! Myin mm. höyrysilityslaitteen ja geelikynsisetin, mutta todella paljon vaatteita, laukkuja ja kenkiä olisi vailla uutta omistajaa. Olisiko kellään suositella jotain hyvää myyntikanavaa? Tuntuu, että Facebook-kirppiksillä ilmoitukset katoavat muiden joukkoon heti ensimmäisen 10 minuutin jälkeen, eikä kauppa oikein tahdo käydä, vaikka kyseiset tuotteet ovat nykyaikaisia ja suurimmalta osalta käyttämättömiä..

Asetetun tavoitteen saavuttaminen: Tavoitteenani oli elää loppukuukausi terveellisesti ja siinä myös onnistuin! Loppukuusta pääsin palauttamaan salirutiinini sairastelun jäljiltä ja pidin ruokavalion kuosissa. Ainoan poikkeuksen teki aikaisemmin mainitsemani 30v-juhlat ja luonnollisesti sen jälkeinen päivä, jolloin ruokavalioni koostui Ben&Jerry’s -purnukasta, ranskalaisista ja nakeista, pullasta ja suklaasta..
Tavoite syyskuulle: Viettää ikimuistoinen viikko Barcelonassa, startata yamk-kurssit kunnialla ja ulkoilla paljon!

Energistä viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle!
Pysy menossa mukana myös Facebookissa: Life à la Sara ja Instagramissa: lifealasara
♡: Sara
Oi sä olet käynyt tuolla Tallinnan Tabula Rasa -raflassa! Mulla on pieni asunto Tallinnassa, ja toi on ihan siinä nurkan takana mutta en ole vielä ehtinyt käydä testaamassa sitä. Kuvista päätellen kannattaisi siis tosiaan? Mä en jotenkaan pääse ohi niistä ikisuosikeista, kuten Rataskaevu 16 ja Von Kraeli Aed, vaan tulee mentyä aina samoihin. Ensi kerralla käyn Tabula Rasassa… kun vaan pääsisi taas sinne. Mun kämppä on myös Airbnb:ssä, ja nyt siellä on koko ajan varauksia!
Joo, suosittelen kyllä ehdottomasti! Hyvän ruoan lisäksi mukava palvelu. Mä en oo taas käyny sun suosikeissa, joten pitääpä piipahtaa ensi reissulla! 🙂