Olen keskustellut erään helsinkiläisen markkinointitoimiston inspiraatio- ja motivaatioiltamaan tai -seminaariin vierailevana puhujana osallistumisesta ensi syksynä. Olen tästä minulle ehdotetusta kunniasta aivan suunnattoman otettu ja ehkä omalla tavallaan kaiken alla mun blogillakin mulla on ollut tarkoitus edes pienen haituvan verran inspiroida ja motivoida myös muita. En tiedä, olenko onnistunut siinä, mutta ainakin toivon niin. Mutta mun matka on vielä kesken, enkä mä vieläkään itse katso olevani maalissa, joten miten helvetissä mä pystyisin muka inspiroimaan ja motivoimaan yhtään ketään? No, pohditaanpa ja otetaan samalla pieni recap ja välitilinpäätös.

Mun lähtötilanne oli pähkinänkuoressa seuraavanlainen. Mä heräsin ja havahduin TAYS:n teho-osastolta ja neurokirurgian osastolta aivo- ja monivammautuneena viime syksynä. Lähes kaikki mun kylkiluut olivat murtuneet, mun kallon ja kasvojen luut olivat murtuneet ja mun pää oli turvonnut mustaksi keilapalloksi ja silmät turvonneet yönsinisinä viittä vaille umpeen. Mun vasen munuainen oli revennyt ja mä olin saanut myös vaikean ja vakavan aivovamman. Tähän kaikkeen mut oli tuonut mun aivan liiallinen ja ongelmallinen alkoholinkäyttö, joka oli jo monta kertaa aiemminkin aiheuttanut mulle pahoja fyysisiä vammoja, tuhonnut ihmisuhteita kuten avoliittoni ja mun täydellisen vastuuttomuuden kanssa tuonut mun elämään lukuisia erilaisia muitakin ongelmia.

Mä olin myös auttamattoman köyhä ja pitkäaikaistyötön, koska en ollut osannut vuosiin päästää irti mun jo menneestä ja päättyneestä muusikkoyrittäjän sekä esiintyvän ja levyttävän artistin urasta. Jos olin sitä yrittänyt, niin olin pyrkinyt mun kykyihin, lahjoihin, potentiaaliin ja multa saatavilla olevaan panokseen sekä kokemukseen ja koulutukseen verrattuna aivan liian suuriin ja vaativiin asemiin. Mun itsevarmuus, itsetunto ja rohkeus ei aikaisemmin riittänyt myöskään nöyrtymään ja olemaan tarvittavan aito ja rehellinen oma itseni ura- ja opiskeluambitioideni kanssa, eikä kohtaamaan ja käsittelemään tarvittavalla tavalla erilaisia asioita ja elämän totuuksia sekä ”ownaamaan” ne ja kääntämään ne voimavaroiksi ja tikkaanpuoliksi matkallani elämässäni ylöspäin.

Olen tavallaan surullinen, että heräämiseni vaati vakavan ja vaikean vammautumisen ja myöhemmin myös todella rankan lynkkauksen, nöyryytyksen ja ristiinnaulitsemisen sosiaalisessa mediassa menneisyyden virheiden ja alkoholiongelmani ilmentymisien vuoksi, mutta olen myös ylpeä, kiitollinen ja onnellinen. Opinpahan saatana.

Mitä vittua sitten?

Otsikkovalintani ei missään nimessä vähättele, aliarvioi tai hauku kaikkea sitä, mitä mä jouduin kokemaan ja mistä mä jouduin selviämään, eikä kenenkään muunkaan vastaavankaltaisia vaikeuksia, ongelmia ja haasteita omassa elämässään. Mun otsikkovalinta pureutuu siihen, kuinka helppoa munkin olis ollut vain luovuttaa ja lannistua edessä olleen epämukavuuden, vaikeuden, aikaa vievän vaivannäön ja jyrkän ylämäen kynnyksellä. Mun otsikko on vastaus siihen, jos suustani olisi päässyt: ”nokun on niin vaikeata” ja jos olisin odottanut tyydyttäviä tuloksia tyyliin viikossa ja lopulta mukamas pettynyt ja uhriutunut. Jos olisin vain porannut, lässyttänyt ja valittanut, olisin ansainnutkin vain tylyn ja suoran vastauksen; ”mitä vittua sitten?”

Vaikka edessä olisikin pelkkää vaikeutta ja epämukavuutta, se on kuitenkin päivän päätteeksi vain hetkellistä ja vaikka ei olisikaan, aivan kaikesta pääsee yli ja eteenpäin ja aivan kaiken pystyy hyväksymään, kun vain omistautuu ja sitoutuu päätöksiinsä, kantaa vastuunsa ja tekee päämäärätietoisesti lujasti töitä tavoitteidensa eteen. Jos asiat at hand vaativat nöyryyttä ja ylpeyden nielemistä, otetaan kyytipojaksi kaffet ja nisut ja sitten tehdään niin.

Entisen elämäni epävarmuudet ja huonot itsetunnot toki nostavat ajoittain vieläkin pientä vittumaista päätään ja mä silloin tällöin itse mietin, että mitä tässä nyt mitään haippaamaan, kun enhän mä ole oikeasti tehnyt tai saavuttanut vielä yhtään mitään, joten miten mä ketään inspiroisin? Mun lähtötilanne oli mitä oli, mutta nyt mä olen etenemässä työkuvioissani vakituisessa ja kuukausipalkkaisessa asemassa olevaksi markkinointispesialistiksi, sosiaalisen ja digitaalisen median markkinointipäälliköksi, sijoittajaksi ja osakkaaksi sekä mä valmistun av-media-alan ammattitutkinnolle pian ja suoritan myös lukuisia muita some-, digi-, inbound- ja sisältömarkkinoinnin, yritystoiminnan, liiketalouden, johtamisen ja strategisen markkinoinnin sertifikaatteja. Tough Viking nyt tältä vuodelta jäi, mutta toiminnallinen, tavoitteellinen ja tuloksellinen voima-, lihasmassa- ja nopeustreeni jatkuu Henrin #SALI:lla. Olen myös ollut täysin umpiraitis, päihteetön ja puhdas kohta 340 päivää, eikä musiikin pariin harrastuksena palaaminenkaan ole täysin pois pöydältä.

Toki mä käyn vielä kuntoutuspsykoterapiassa ja vertaistukikeskusteluryhmässä, mutta kun yksin ei kukaan selviä, mä rehellisesti hain apua ja tukea ja sitä saan. Ehkä en enää niin kuolemanvakavasti juuri näitä asioita tarvitse, mutta mä imen perspektiiviä elämän koettelemuksiin kaikkialta, mistä sitä saan sekä säännöllisesti muistutan itseäni asioiden vakavuudesta, että missä mä olin, missä mä olen nyt ja missä mä aivan hyvin voisin olla, jos en olisi herännyt ja muuttanut elämääni.

Turhalle uhriutumiselle ja valittamiselle sanoin: ”mitä vittua sitten?”, enkä kokenut universumin olevan velkaa minulle yhtään mitään, vaan hyväksyin kaikki sellaiset asiat, joille en oikeasti pystynyt tekemään mitään ja nostin hihani sellaisten asioiden edessä, joille pystyin. Voimaa ja älykkyyttä erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan mä rukoilen, vaikka en uskovainen olekaan.

Jos jollekin asialle voi jotain, miksi stressata? Jos jollekin asialle ei voi mitään, miksi stressata? Ja mitä vittua sitten, jos työ jonkin paremman puolesta tuntuu toisinaan ja hetkellisesti epämukavalta, vaikealta ja haastavalta?

Rajat

Kun on pisteessä, missä ymmärtää uhriutumisen, luovuttamisen, vastuun pakenemisen ja olemattomien ja tarpeettomien asioiden vastahakoisen myöntelyn itselleen olevan sitä varsinaista ja oikeata paskaa, vain selättämistä odottavien ongelmien sijasta, on erittäin tärkeätä myös muodostaa selkeitä rajoja ja ymmärtää sellaisten ehdoton tarpeellisuus ja hyödyllisyys. Löysin listan siitä, mitä rajoilla tarkoitan ja suomensin sen alle:

• Minun tehtäväni ei ole korjata muita ja muiden asioita.
• Se on täysin ok, jos joku muu suuttuu. Asiat ovat hyvin, vaikka joku muu suuttuisi.
• On täysin hyväksyttävää sanoa ei.
• Minun tehtäväni ei ole kantaa vastuuta muista ja muiden asioista.
• Minun ei tarvitse ennakoida ja varautua muiden ihmisten tarpeisiin.
• Minun tehtäväni on tehdä itse itseni onnelliseksi.
• Kenenkään ei tarvitse olla samaa mieltä kanssani.
• Minulla on oikeus omiin tunteisiini ja ajatuksiini.
• Minä riitän. Minä olen tarpeeksi.

Jos tällä hetkellä kärsit jossain tilanteessa, mikä voi juuri nyt tuntua aivan ylitsepääsemättömältä paskalta ja varsinkin jos olet itse vaikuttanut asioiden muodostumiseen sellaisiksi ja jos säälin kerjääminen tuntuu houkuttelevammalta vaihtoehdolta, kuin tarttuminen tilanteen pillistä kiinni ja hommien muuttaminen itse paremmiksi, vaikka siihen pystyisit, kokemus aika isojen asioiden ”voittamisesta” omalla työllä on tuonut mulle luvan kysyä:

Mitä vittua sitten?