Vauvavuoden helvetti

Moni on laittanut kultaisia viestejä ja kysellyt Instagramin puolella, että miten oikein meillä voidaan, kun somettaminen on jäänyt vähemmälle. Syitä monia ja jotakin aion nyt teille avata. Ihan vain siksi, että jos joku tästä vertaistukea saa itselleen. Missään nimessä näistä asioista ei ole helppo täällä avutua, mutta äidit, tämä on teille.

Meidän vauvavuosi starttasi levollisena, lempeänä ja kauniina. Nukuimme vauvan kanssa perhepedissä ja raskausaikana saamani infuusiot auttoivat selvästi siihen, että nukuin kunnolla ensimmäistä kertaa elämässäni, hassua, vaikkakin kyse vauvavuodesta. Naattori kun heräsi, rinta suuhun ja jatkoimme unia heti imetyksen jälkeen. Hyvin pian synnytyksen jälkeen voimavarat olivat sillä tasolla, että jaksoin tehdä lempeitä treenejä ja pääsin energiseen arkeen kiinni. Elin parasta aikaa ja energiaa riitti touhuamaan myös taaperon kanssa.

Naattorin täytettyä kolme kuukautta, hänellä alkoi tiheän imun kausi, mikä kesti lähes kolme viikkoa. Hän heräili öisin 45minuutin välein. Siinä ei aina itse ehtinyt uneen edes päästä, kun pikku herra jo heräsi uudelleen. Nämä kolme viikkoa eivät olleet enää niin ihania.

Heti tämän tiheän imun kauden jälkeen vauvalla alkoi neljän kuukauden hulinat ja ne jatkuivat lähes siihen asti, kunnes hän täytti viisi kuukautta. Sen jälkeen saimme kokea muutamia rauhallisempia öitä ja teimme päätöksen, että siirrämme hänet omaan huoneeseen. Rauhallisemmat yöt meidän kohdalla tarkoittivat tässä vaiheessa vain 3-5 herätystä yössä.

Saimme nauttia tästä vajaan viikon, jonka jälkeen Naattori alkoi tehdä ensimmäisiä hampaitaan. Hampaita hän on tehnyt tunteella ja kuumeillen. Yhden hampaan vuoksi on parhaillaan valvottu kolme viikkoa heräten jokaisen unisyklin (45min) välein. Hampaita hän tekikin putkeen kahdeksan, joten siinä tovi sitten on valvottu miehen kanssa. Hampaiden puhkeamiskuukausiin mahtui viisi parempaa yötä, eli niitä herätyksiä vain 3-4 yössä. Mies oli mm. kesällä seitsemän viikkoa lomalla ja yh-tä-kään yötä Naattori ei nukkunut niin, että olisi herännyt vaikka vain kaksi kertaa.

Sanomattakin lienee selvää, että täällä on väsynyttä porukkaa. Koko tämä kuukausien valvominen on aiheuttanut mussa unettomuuden. Jo useamman kuukauden aikana olen vain valvonut, vaikka muut nukkuisivat. Surkeimpina viikkoina nukuin koko viikon aikana 11 tuntia. Ja väitän, että jos et ole unettomuutta kokenut, et todella voi tietää millaista se on. Se on jotain aivan järkyttävää, enkä oikein osaa sitä edes sanoittaa. Meillä on ollut myös hyvin rajallista tukiverkkoa käytettävänämme.

 

Miten syksy sitten?

Kymmenen viikkoa sitten tyttäremme toi kerhosta jonkin pöpön, mitä lapsilla nyt vain syksyllä kiertää. Hän sairasti sitä kaksi viikkoa, jonka jälkeen vauva sairastui. Vauva olikin kipeenä sitten viisi viikkoa, jonka jälkeen oli viikko kun molemmat lapset olivat terveinä. VIHDOIN pystyi laittamaan vauvan ulos päiväunille ja sisällä pystyi tekemään jotain kuiskimatta.

Tämän viikon jälkeen tyttö toikin kerhosta hyvin ärhäkän taudin, johon taisi sairastua lähes kaikki muutkin kerholaiset. Siitä seuraavana päivänä vauvakin oli jälleen niin kipeä, että hyvä kun itse uskalsi silmiä yöllä ummistaa. Vauva onkin syönyt kahdeksan viikon aikana kolme antibiottikuuria, hammasharjoja on vaihdettu koko perheelle, räkää on niistetty niin paljon, että niistä saisi varmasti paidan itselleen ja voi niiden valvottujen tuntien määrää..

Viiden ensimmäisten sairasteluviikkojen aikana vauva nukkui jomman kumman vanhemman sylissä yöt ja päivät, ei suostunut nukkumaan omassa sängyssään kuin alkuyöt. Päiväunien ajaksi koitimme aina järkätä taaperolle seuraa, mutta kyllä se haastavaa oli, mieskin normaalisti töissä päivät. Olen tottunut tekemään kotiaskareita, kirjoittamaan, suunnittelemaan kurssisisältöjä, muita töitä tyttären kerhoaikana ja vauvan nukkuessa. Kaikki hommat vain kasautuivat ja kasautuivat kun ei niitä ehtinyt missään vaiheessa tekemään.

Vauva valvoo – Nonna oppii

Mulla on sellainen ajatus, että kaikki elämässä tapahtuu tarkoituksenmukaisesti ja ne asiat opettavat. Olen vihdoin ymmärtänyt mikä kumma voi olla siinä syynä, että vauvamme nukkuu niin huonosti, vaikka kaikki kikkakolmoset on kokeiltu.

Kuten jo mainitsin aikasemmin, meidän tukiverkko on hyvin rajallinen. Olemme joutuneet pyytämään apua hyvin paljon. Tämä vuosi on näyttänyt meidän perheen tukiverkon ja sen, ketkä ovat niitä, jotka tulevat ja auttavat. Koen, että olen oppinut vihdoin sen, että mun tehtävä ei ole auttaa jokaikistä läheistäni ja vielä heidänkin läheisiään. Tehtäväni on olla aivan samanarvoinen kuin kaikki muutkin ja auttaa oikeasti ja aidosti omien voimavarojen ja kykyjen mukaan. Ja tämä vuosi on opettanut ja näyttänyt sen, ketkä ovat niitä, joille jatkossa itse sitä omaa rajallista apuani tarjoan. Nyt kahden lapsen äitinä ja vaimona näin ruuhkavuosina en voi mennä auttamaan serkun kaveria muutossa, kun serkun kaveri ei tiedä edes mun nimeä. Mun tehtävä se ei ole. Mun tehtävä on pysyä itsekkäänä oman ja perheeni hyvinvointini vuoksi ja VIHDOIN elämässä laittaa itseni top10 joukkoon. Kiitos Naattori kun opetit mulle tämän, tärkeä opetus.

Tästä kaikesta huolimatta on hyvä muistaa, että lapsemme ovat meille maailman rakkaimmat, vaikka toinen nukkuukin huonosti. Auttakaa läheisiänne, jos joku kärsii unettomuudesta. Jokainen voi auttaa. Voi tehdä ruokaa, imuroida, käydä kaupassa tai olla lasten kanssa. Lähes mitä vain. Jokaisesta pienestä hetkestä kasvaa toiselle isompi kasa apua. Joskus voi käydä niin, että sä tarvitset apua.

On myös hyvä muistaa, ettei kaikilla ole isovanhempia, jotka viikottain hoitavat lapsenlapsiaan tuntikausia. Ei kaikilla ole sukulaisia samassa kaupungissa. Pidetään toisistamme huolta, ainakin niistä läheisimmistä.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle

7

Vastaa