Vanhempi: Miten selvitä ärsyketulvasta?

Kirjoitin jo aiemmin erityisherkän vanhemman empaattisuudesta ja ärsyketulvasta täällä. Miten sitä ärsyketulvaa voisi sitten helpottaa?

Ensimmäisenä ja tärkeimpänä ehkä helpommin sanottu kuin tehty, mutta vältä niitä ärsykkeitä. Jos tiedät etukäteen jonkin asian aiheuttavan sulle pommin päässäsi, älä astu miinaan. Tämä koskee tietysti niitä asioita, joita pystyt ennakoimaan ja joihin pystyt vaikuttamaan.

Ennakoi, ennakoi ja ennakoi. Tiedän, että ennakointi haastaa herkkää ihmistä, mutta asioiden ennakoimiseen käytetty energia on useimmiten pienempi kuin se tuho, minkä mönkään mennyt asia aiheuttaa erityisherkälle, varsinkin jos hän tietää, että olisi voinut helpottaa ongelmalliseksi mennyttä tilannetta. Silloin herkkis harmittelee sitä, että ei ennakoinut mitenkään ja lisäksi epäonnistunutta lopputulosta.

Jos tiedät, että olet lapsen kanssa tekemässä jotakin sellaista, mikä kuormittaa lasta, se tulee kuormittamaan lapsen kautta myös itseäsi. Näitä asioita ei voi vältellä, jotta lapsi oppii, mutta niitä varten voi valmistautua vanhempana. Joku lapsi kestää enemmän ärykkeitä kuin toinen ja vanhempana voit auttaa myös lastasi säätelemään liikaärsyketulvaa. Joidenkin vanhempien suusta kuulee ”meidän on käytävä ulkona päivittäin, tai lapset hyppivät seinille”. Vanhempana on hyvä tiedostaa oman lapsen tarpeet ja tarjota hänelle riittävästi, mutta ei liikaa, aktiviteettia. Meillä taaperolla on yksi harrastus viikossa, jossa hän on jommankumman vanhemman kanssa. Ensi syksynä hän täyttää neljä ja olemme jo keskustelleet hänen kanssaan, että hän aloittaisi harrastuksen, johon menisi yksin. Kuitenkin vain yhden harrastuksen, se riittää meidän herkälle tytölle.

Nykymaailmassa lapsilla ja nuorilla tuntuu olevan aika paljon harrastuksia. Monissa perheissä mennään joka ilta johonkin suuntaan, ja pelkkä liikkuminen kuormittaa sekä lapsia että vanhempia. Koska pieni lapsi ei osaa itse määritellä kuormittavuuden määrää, vanhempien on autettava häntä. Teini-iässä monet nuoret harrastavat entistä enemmän, mutta myös koulukin haastaa enemmän. Vaikkakin nuorten ajattelisi osaavan jo paremmin pohtia rajojaan harrastusten ja koulunkäynnin suhteen, kaikki eivät tunnista kuormittavuuden johtuvan näistä asioista. Ja vuosia lasten ja nuorten tanssinopettajana ollessani, olen törmännyt siihen, että monille lapsille ja nuorille on jonkinlainen arvokkuuden mittari se, montako harrastusta heillä on viikossa – pitivät he itse siitä tai eivät. Jokin ulkopuolinen taho tämän ajatuksen heidän päähänsä on istuttanut ja musta vanhempien olisi tämä istutus hyvä opettaa lapsen päästä pois.

Vinkkejä

Arvioi, mitkä ovat itsellesi päivän aikana ne hetket, jolloin ärsykkeet useimmiten valtaavat mielen ja pohdi samaa myös lasten kannalta. Koita tehdä muutoksia, jotta jokainen osapuoli pystyisi kohtaamaan asiat stressaantumatta. Ennakoi erityisesti ruokailut ja unihetket. Varaa ruoka-aineita tai valmiita ruokia ja petaa rauhoittumishetkeä niin sänkyyn kuin lapsen mieleenkin. Jos lapsesi ovat erityisherkkiä, on vanhemman tehtävä pohtia myös heidän ärsykkeiden rajaamista. Jos lapsi on kuormittunut, on sitä myös erityisherkkä vanhempi. Jos esimerkiksi sotku ärsyttää, kerro muulle perheelle asiasta ja käytä aluksi aikaa lasten kanssa siihen, että siivoatte yhdessä, silloin siitä tulee helpommin osa arkea. Siisti koti, kevyempi mieli.

Esimerkiksi itse huomaan ärsyyntyvän kun laitan lapsia nukkumaan päiväunille ja taapero alkaakin vaihdella päiväunikaveriaan. Oma mieli on jo rauhallisessa omassa hetkessä kun taasen taapero pohtii Esko-ponin ja Lacey-lampaan välillä, itse niitä vuorotellen sitten kiikutan hänelle vaunuihin. Olenkin ratkaissut asian niin, että jo unille valmistautuessa kyselen tytöltä muutaman kerran, kenen kanssa aikoo päiväunet nukkua.

 

Kuulokkeet, hanki kuulokkeet. Nappikuulokkeita lapset eivät helposti huomaa, jos lapset tekevät muuta ja haluat yksinkertaisesti hetken vain olla omissa ajatuksissasi. Erityisesti vastamelukuulokkeet ovat monelle erityisherkälle tärkeät. Liiallinen melu on erityisherkälle yllättävän raskasta ja joskus herkkä ihminen saattaa olla kuormittunut tietämättään vain kovasta metelistä.

Pidä arjessa joka päivä pieniä hengähdystaukoja, täällä Elsalla hyvä postaus aiheesta.  Opeta myös lapsillesi, että joka päivä on hyvä hetki hieman rauhoittua ja tehdä yksinään rauhallisempia asioita. Ensin tätä voi tehdä yhdessä lapsen kanssa ja meillä lapsi on tämän kautta oppinut myös paljon itsenäisemmäksi leikkijäksi.

Toivottavasti kirjoituksestani on sulle hyötyä,

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle

3

Vastaa