Vanhempi, huomioi ja aidosti kuule lastasi

Mua ehkä hieman sapettaa nykyisin kummallinen tapa, mitä joskus näkee joidenkin vanhempien/hoitajien tekevän. Kyse on siitä, kuinka lapsen sanaton viestintä sivuutetaan. Lapsi ei voi osata kertoa kaikkia tunteitaan jos kukaan niitä ei hänelle opeta. Erityisherkkä lapsi tarvitsee hyvin paljon sitä, että kokee olevansa kuultu ja ymmärretty.

Mitä tarkoitan?

Tarkoitan tässä sitä, että kun lapsi kiukustuu, kiukuttelee, osoittaa mieltänsä, mitä tahansa, hänen sanomansa sivuutetaan. Mua jollain tavalla häiritsee ihan valtavasti se, että kun lasta alkaa esimerkiksi kesken leikin ärsyttää jokin, se lapsen tunne sivuutetaan ja viedään huomio muualle. Aletaan esimerkiksi leikkiä jotakin tai käännetään tilanne leikiksi.

Tavallaan hyvä. Lapsi rauhoittuu ja mieli luultavasti tasottuu, mutta lapsen sanomaa ei tällöin kuulla. Lapsi kiukuttelulla haluaa viestittää jotain, mihin hänellä ei riitä sanat, hän ei välttämättä osaa kertoa, että juuri nyt häntä turhauttaa. Eikä hän sitä voi oppiakaan, jos fiiliksiään ei saa kohdata eikä kukaan opeta kertomaan lapselle, mistä niissä voikaan olla kyse.

Tämä tilanne ei varmasti ole aikuisellekaan helppo, koska aina ei voi tietää, mistä lapsen tunnemyllerryksessä on kyse. Ehkä sitä voisi lähteä purkamaan niin, että esittäisi lapselle kysymyksiä; harmittaako sua kun et voi leikkiä tällä lelulla? Suututtaako kun et saanutkaan jäätelöä? Ja niin edelleen. Mun mielestä lasta ei tule aliarvioida ja päättää hänen puolestaan, mitä hän saa ja voi koittaa ymmärtää. Usein kuulenkin erityisherkkien lasten vanhemmilta tämän lauseen: ”Voi vitsit miten tämä lapsi onkaan viisas.”. Niin on. Just niin viisas kun uskot hänen olevan ja annat hänen näyttää sen.

Olen pohtinut samoja tilanteita aikuisen kokemina. Joskus kun haluaisi itse kertoa jostakin ikävästä kokemuksesta läheiselle ja avaakin sitten suunsa asian tiimoilta. Sitten jos vastaus on ”se on semmosta, mutta ootsä kattonu netflixistä jo sen uusimman Jokeri-leffan”, niin eipä siinä kovin otettu olo tule. Eikä varsinkaan sellainen olo, että haluaisin enää jatkossa asiasta kyseisen henkilön kanssa keskustella. Tätä samaa pohdin lapsen vinkkelistä. Jos lapsi haluaa viestittää mulle jotain, erityisesti jotakin mikä painaa hänen mieltään, olisi tosi kummallista todeta tähän ”jep, mutta katsoppas tätä ponia, se osaakin lentää”. Ja koska lapsi ei välttämättä ymmärrä kertoa asiaansa muuten kuin itkupotkuraivareilla, on meidän aikuisten tehtävä auttaa häntä löytämään sanat tilanteelle. JOS siis haluamme. Ja JOS osaamme.

 

Erityisherkkien vanhempien oman lapsuuden vaikutus kasvatukseen

Elaine N. Aron on kirjoittanut ja tutkinut, miten erityisherkkien vanhempien oma lapsuus vaikuttaa heidän vanhemmuuteen. Tiesitkö, että jos erityisherkkien vanhempien oma lapsuus on ollut hyvä, he pärjäävät keskivertoa paremmin lastensa kanssa, mutta jos oma lapsuus onkin ollut kuoppainen, he ovat alttiimpia mm. masentumaan ja ahdistumaan, kärsivät huonosta itsetunnosta sekä ovat ujoja.

Kaikki vanhemmat ottavat kasvatuskeinoja käyttöönsä omasta lapsuudestaan. Joskus ne ovat hyviä ja joskus eivät. Valitettavan usein erityisherkkiä lapsia on manipuloitu toimimaan arjessa tietyllä tavalla, koska herkillä on halu tyydyttää toisen tarpeet jo pienestä lähtien ja olla toiselle mieliksi. Ja vaikka herkät ovatkin helposti manipuloitavissa, se ei tarkota sitä, että niin saisi tehdä. Jos siis tunnistat tämän omasta lapsuudestasi, kannattaa asiaan kiinnittää huomiota omien lasten kanssa, koska manipulointia saattaa tehdä lapsilleen huomaamattaankin ja tarkoittamatta sitä.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle

3

Vastaa