Usko pois, säkin opetat mua

Ystäväni

Jälleen kirjoitan teille eräästä suhteestani, jonka koen olevan erittäin tasapainoinen. Teemme ystäväni kanssa paljon kaikkea yhdessä, treenaamme, olemme, nauramme, itkemme, viihdymme koko perheidemme voimin, syömme, shoppailemme, joogaamme ja vaikka mitä.. Heti en keksi asiaa, mitä en voisi ystäväni kanssa tehdä. Olet ehdottomasti ykköstykkini ja -valintani jos mulla on treeni mielessä. Olemmekin yhdessä paljon tehneet kaikkea erilaista liikuntaa liittyviä juttuja.

Olemme tutustuneet rakkaan ystäväni kautta ja oletkin parasta mitä ystävälleni on tapahtunut, siis tietysti mun jälkeen. VIT-SI. HEHE. Hee. Teidän parisuhde on niin kaunis ja vahva ja kateellisena välillä katson teidän hassutteluita. Olette luodut toisillenne.

Sun kanssa pystyn puhumaan lähes kaikesta maan ja taivaan välillä ja luotan suhun sata prosenttisesti. Et koskaan lyttää mua tai mun onnettoman pieniä ongelmia, sulla on itse asiassa vähän samanlaisia takataskussa. Välillä ne pikkuriikkiset jutut ärsyttävät niin, että naama tahtoo irrota päästä, ja seuraavana päivänä niille asioille nauretaan. Ollaan kuitenkin iloisia siitä, että ongelmat ovat pieniä. Olet myös aina valmis kuuntelemaan oli asia sitten mikä hyvänsä.

Aitous on sun toinen nimi

Rakastan sun seuraa, koska sä et koskaan esitä mitään. Tai jos esität, niin se johtuu siitä, että olen pakottanut sut mun johonkin ääreisjärkevään tiktokvideoon. Sut on helppoa kohdata, koska olet aito ihana itsesi aina ja en vielä koskaan ole väsynyt suhun. Emme ole koskaan riidelleet ja vaikka riitelisimmekin, saisimme sen sovittua. En pelkää konflikteja kanssasi, koska osaamme molemmat sopia asiat hetken mökötettyämme.

Joskus koen joidenkin ystävien kanssa, että ystävyys tuo tietynlaisia haasteita. Sun kanssa niitä ei kuitenkaan vielä koskaan ole ollut, kiitos kun olet joustava. Uskon, että moni asia on järjestettävissä jos haluaa. Olen kiitollinen, että olet halunnut ja haluat viettää kanssani aikaa.

Olet tartuttanut muhun pitkät jahkailevat ääniviestit ja kitkenyt musta pois ennakkoluuloisuutta. Haluat aidosti kuulla mitä perheelleni kuuluu, vaikka kyse olisikin nukutusasioista. Haaveilet perheestä ja opit perhe-elämästä meidän perheeltä paljon. Opit, koska haluat ja kuuntelet, kysyt ja utelet. Se on hyvä. Tämä on aiheuttanut mussa reaktion, että en koskaan pelkää hetkeäkään jättää lastani sun kanssa kaksin. Et eksy tieltä, koska kysyt ja selvität. Se luo mulle turvallisuutta.

Nyt myönnän ääneen jotakin.
Mulle ollaan kateellisia. Voin vaikuttaa ylimieliseltä, mutta mulle ollaan kateellisia kaltaisesta ystävästä. Saatte ollakkin, koska tämä tyttö on tulta, rautaa ja rakkautta päästä kantapäähän. Jos sulle ikinä koskaan sattuisi mitään, kukaan ei voisi täyttää sitä kuilua, minkä hassun höperöillä ja positiivisilla letkautuksillasi jättäisit. Rakastan sua.

Nonna

3

Vastaa