Eräs seuraajani Instagramissa kysyi, olenko tehnyt treffejä toisen äidin kanssa, jossa vuorotellen hoidettaisiin molempien lapsia ja toinen lepäisi. Aika mahtava idea! Yksinkertaista, mutta aina sitä ei tule pohdittua kaikkea niin helpon kautta. Tämän laitoin ehdottomasti korvan taakse, jahka meidän vauva vielä hiukan kasvaa, niin uskaltautuu paremmin olemaan ilman äitiä ja isiä.
Kaikilla tällainen kokeilu ei välttämättä toimi, mutta varmasti on kokeilun arvoista. Kyse ei tarvitse olla pitkistä ajoista kerralla, nimittäin tilanne voi kääntyä helposti myös liian raskaaksi, jos yhtäkkiä onkin vastuuta vaikka neljästä lapsesta aikasemman kahden sijasta. Tilanne riippuu niin paljon monista eri asioista, lasten iästä, omatoimisuudesta, keskinäisistä väleistä jne. Toki myös tavat hoitaa lapsia voi helposti aiheuttaa erimielisyyksiä vanhempien kanssa. Ehkä voisi miettiä myös ammattilastenhoitajan palkkaamista yhdessä ystäväperheen kanssa, jos hoitaja samanaikaisesti hoitaisi kaikki lapset ja kulut laittaisi puoliksi.
Syyllisyys painaa
Vaikka erityisherkkä äiti haluaisi palata pian töihin lapsen/lasten ollessa pieniä, siitä on turha potea syyllisyyttä. Vanhempia on niin monenlaisia ja mun mielestä useimmiten vanhempi, joka nauttii myös töissä ollessaan, on sitten lapsilleen kotona parempaa seuraa. Koko perheen etu. Ei siellä kotona kannata olla, jos tietää, että töihin paluu toisi itselleen lisää energiaa töiden jälkeen lasten kanssa olemiseen. Toki on hyvä myös punnita se, että jos työpäivän jälkeen on aivan naatti ja kotona odottaa kotiaskareet ja ikävöivät lapset, että onko töihin paluu hyväksi. Nykyään jokaiseen työpaikkaan pitäisi pystyä menemään myös osa-aikaisesti jos täyspäiväisesti töiden aloittaminen pohdituttaa.
Vaikka itse olen sellainen ”minä itse”-tyyppi, useimmat erityisherkät eivät ole. Kaikenlainen apu kotona erityisesti lasten ollessa pieniä on tarpeellista. Läheiset voivat vaikka järjestellä kotia, siivoilla, laittaa pyykkejä tai ruokaa. Nämä tehtävät ovat pois vanhemmalta ja silloin herkkä vanhempi saa pienen ajan huilia itsekseen sen sijasta, että esimerkiksi töistä tultuaan puuhailisi koko ajan jotain. Tiedän, että moni kokisi syyllisyyttä tällaisen avun vastaanottamisesta, mutta olen ajatellut asian niin, että joskus tulee kyllä mun vuoro jälleen auttaa tavallani läheisiäni ja hei, ehkä niin olen jo aikaisemmin tehnytkin, ehkä säkin? Musta jokaisen vanhemman on huolehdittava myös itsestään, jotta jaksaa olla sellainen vanhempi lapsilleen, mitä toivookin olevan.
Anteeksi, oliko tämä sun vai mun koti?
Itse uskon siihen, että mitä enemmän panostan lapsiini heidän ollessaan pieniä, sitä enemmän siitä on etua myöhemmin tulevaisuudessa heille ja samalla ”kasvatukseni” tuottaa hedelmää. Olemme miehen kanssa hyvin sinnikkäästi jo lasten vauva-ajoista lähtien pitäneet kiinni rutiineista ja rajoista, rakkaudella höystettynä. Itse asiassa koen kaiken tämän, rutiinien ja rajojen, olevan rakkautta. Meillä on myös jonkin verran tietoa ja sitä kautta välineitä, jotta arki voisi olla koko ajan helpompaa. Joskus kun tekisi mieli mennä vain sieltä, mistä aita on matalin, muistamme, että palaamme kyseisessä asiassa lähtöruutuun ja aloitamme kaiken alusta. Tämä on motivoinut.
Joskus kun joku kertoo meille, miten asiat kuuluisi tai pitäisi tehdä, niin saakin kertoa. Saa kertoa, jos niistä sitten olisi jotakin apua. Mutta lopun viimein me miehen kanssa päätetään miten meillä toimitaan, koska me tiedämme lapsemme parhaiten. Se, miten meillä toimitaan, ei kuulu muille ja mun ei myöskään tarvitse muille selitellä meidän tapoja toimia.
Jokainen haluaa kokea olla arvostettu ja valitsi sitten olla kotona pidempään lasten kanssa tai palata töihin mahdollisimman pian lasten ollessa vielä pieniä, tuomitsemista ei kenenkään tarvitse kestää. Tuomitsemisen tavalla tai toisella osaa meistä kaikki, mitä jos kokeiltaisiin toisen arjen arvostamista välillä?
Nonna
Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
