Kaupallinen yhteistyö @mikkosjogren
Onko sulla haaveena olla lasten kanssa kotona ja pärjätä pienellä työmäärällä arjessa? Mulla vielä näin lasten ollessa pieniä, on. Korona kuitenkin vei rahatilanteeni aivan surkeaan tilanteeseen ja voi kumpa olisinkin osallistunut Sjögrenin valmennukseen jo ennen lasten syntymää.
Oma tilanne
Esikoisen vauva-aikana sain hyvät tuet KELAlta. Niille, jotka eivät tiedä, jos seuraava lapsi syntyy ennen kuin esikoinen täyttää kolme vuotta, saa samat tuet kuin edeltävänkin lapsen aikana. Meillä esikoinen on syntynyt marraskuun lopulla ja toisen lapsen laskettu aika oli joulukuun alussa, joten omassa tapauksessani tuet laskettiin uudelleen.
Nykyään tuet lasketaan edeltävän vuoden mukaan, ei edeltävän kokonaisen verotusvuoden mukaan niin kuin ennen. Iitselläni tukikuukaudet olivat elokuusta 2019 elokuuhun 2020. Koronan vuoksi olin lomautettuna molemmista työpaikoistani maaliskuusta 2020 eteenpäin, vaikkakin työsopimuksissa tietyt tunnit ovat. Tukiin lasketaan kuitenkin vain toteutuneet työtunnit ja työsopimuksella ei ole mitään merkitystä. Joten koronan vuoksi itselleni kertyi maaliskuusta 2020 elokuuhun 2020 tukia varten 0€. Lisäksi opistolla ei työskennellä lähtökohtaisesti joulukuussa eikä vielä elokuuussa, joten tukiani varten palkkaa kertyi vain neljän kuukauden ajalta. Niiden mukaan kun tuet lasketaan, lienee kaikille selvää, että saan minimituen.
Mitä se ”taloudellinen riippumattomuus” sitten on?
”Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa sitä, ettei tarvitse tehdä töitä rahan takia. Sen sijaan kulut voi kattaa sijoitusten tuotoilla, säästöillä tai jollakin muulla keinolla, joka ei edellytä työskentelyä. Niinpä taloudellisen riippumattomuuden voi tiivistää tilanteeksi, jossa henkilö ei tarvitse palkkatuloja.” Lähde
Joskus olen haaveillut taloudellisesta riippumattomuudesta, mutta lapsihaaveet ovat menneet edelle. Onneksi vain toista sun ei tarvitse valita, vaikkakin tämän hetkisestä taloudellisesta tilanteesta kapuaminen ylöspäin itselläni on jyrkempi tie. Sijoittamisen olen aloittanut yli 10 vuotta sitten, mutta niihin liittyen en voi kehuskella ja se tie päättyi liian nopeasti. En luottanut siihen, mitä tein. Tiedän, että en lähivuosina pääse elelemään ilman palkkatuloja, mutta kevyempää elämää vailla rahahuolia, haluan elää. Ensimmäiset tavoitteeni ovat 6kk puskurirahasto ja sijoittamisen uudelleen aloitus.
Mikko Sjögren ja rahataidon valmennus
Mikko Sjögren kertoo valmennuksessa ihmisten kielellä, ymmärrettävästi raha-asioista ja valmennuksen edetessä et voi olla muuttamatta mitään omassa rahakäyttäytymisessäsi. Vaikka itse olen tradenomi, olen hyvin vieraannuttanut itseni sijoittamisen, kunnollisen säästämisen ja taloudellisen riippumattomuuden tavoittelusta. Vaikkakin kuntovalmennusten jälkeen on helppo palata entiseen vanhaan tapaan toimia, en usko, että Sjögrenin valmennuksen jälkeen palaan vanhoihin tapoihini. Säästöjä oli, huom! oli ennen lasten syntymää, mutta pääosin kotona lasten kanssa olo on syönyt säästöt tasaisesti.
Mikko Sjögren on rahataidonvalmentaja ja Varapuun perustaja. Sjögrenin ulosanti on miellyttävää ja hänen asiansa haluaa kuunnella. Tiedän, että hänen valmennuksensa maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti, kunhan vain muuttaa rahakäyttäytymistään Sjögrenin ohjein. Hän tarjoaa Netflix-tyylistä rahataidon valmennusta kuukausimaksulla. Valmennus on kattava paketti, sisältäen videoita ja kirjoituksia oman taloudellisen tilanteen parantamisesta ja rahapsykologiasta.
Paras perintö, minkä voit lapsillesi antaa, ei ole talo tai auto. Parasta perintöä on yhteiset muistot ja aito läsnäolo. Tähän haluan lisätä nykypäivänä myös taidon käyttää rahaa, sen taidon itse haluan lapsilleni opettaa, taloudellisesti tasapainoinen arki, tällä kertaa Sjögrenin opeilla.
Lähde säkin mukaan kokeilemaan Rahataidonvalmennusta ilmaiseksi 30 päivää ja sen jälkeen 9,70€/kk.
Nonna
Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle