POSTAUSSARJA: ERITYISHERKÄN RAVITSEMUS JA HYVINVOINTI
Ihminen toimii parhaiten kun hänellä on tasapainossa kuuluisat kolme asiaa, lepo, liikunta ja ruokailut. Vaikkakin olen aikaisemmin kirjoittanut FODMAP -ruokavaliosta, en tarkoita sitä, että kaikkien erityisherkkien ja herkkävatsaisten tulisi juuri sitä noudattaa. Jos vatsan kanssa on ongelmia, ehdotan FODMAP -ruokavalion käyttöönottoa ja jos vatsa sillä rauhoittuu, ruokavalioon voi koittaa lisätä yksittäisiä ruokia FODMAP -ruokavalion ulkopuolelta ja katsoa, miten vatsa reagoi niihin. Saatat yllättyä, koska jotkin ruoka-aineet saattavatkin sopia sulle kun vatsa on tasapainossa. Turhaan ei kannata vältellä ruoka-aineita, koska liian tiukka ruokavalio vaikuttaa heikentävästi suoliston bakteerikantaan ja toki haastaa sosiaalisia tilanteita. FODMAP -ruokavaliosta edellisessä postauksessa.
Lepo
Uni kaunehin voitehista. Erityisesti nykypäivänä meitä kuormitetaan paljon joka suunnalta ja meiltä odotetaan yhä enemmän. Siinä samassa on kuitenkin saattanut unohtua levon lisääminen, vaikka keho käy kovemmilla kierroksilla. Levon merkitys on äärimmäisen tärkeä kaikille ja erityisesti herkkävatsaisille herkille ihmisille. Lepo ja säännöllinen elämänrytmi.
Näin ravintovalmentajana sitä on ehtinyt vuosien varrella kohdata melkoisia suoriutujia. On niitä, jotka nukkuvat kymmenen tuntia yössä ja kahden tunnin päiväunet. Sitten on niitä, jotka nukkuvat hädin tuskin neljää tuntia öisin ja pohtivat, miksi se paino kipuaa hiljalleen ylöspäin kun lenkillä tulee juostua joka päivä. En tietenkään sano sitä, että joillekin ne neljän tunnin yöunet eivät riittäisi, mutta jos paino hiljalleen nousee samalla ylöspäin, niin sitten sanon, että ne neljän tunnin yöunet eivät riitä sillä aktiivisuustasolla.Väsyneenä tulee tehtyä joskus outoja ratkaisuja ja suorituskyky laskee, oli kyse mistä tahansa. Tiesittekö, että riittävä uni tasapainottaa suoliston bakteerikantaa? Vähäinen uni puolestaan aktivoi meitä stressaamaan enemmän.
Helpommin sanottu, kuin tehty – vältä konflikteja
Kun ihminen kohtaa ikävyyksiä, stressi kasvaa. Kun stressi kasvaa, se tulee helposti uniin. Kun menettää yöunet ja stressaa, suoliston tasapaino järkkyy. Mitä herkempi vatsasi on, sitä tasapainoisempaa elämää voin suositella. Tietenkään kukaan ei voi välttää ikäviä asioita, mutta jotkut tuuppaavat niihin oikein kunnolla itsensä sisään. Vältä turhia mielipahoja, elämä tarjoilee haasteita varmasti. Säännöllinen liikunta, päivärytmi, ruokailut, nukkumaanmenot – kaikki auttavat tasapainoisemman kehon hallinnassa. Monesti herkkävatsaiselle ei vain sovi esimerkiksi vuorotyö. Se on vain liian stressaavaa.
Jos sulla on tapana pyöritellä ajatuksia sängyssä kun pitäisi mennä nukkumaan, suosittelen laittamaan puhelimen ajoissa alkuillasta pois. Aivot ja mieli pääsevät rauhoittumaan jo hyvissä ajoin ennen sänkyyn menoa, jolloin asioita ei tarvitse enää siellä pyöritellä. Jos kuitenkin päätät lukea vielä viimeiset koronauutiset ennen silmien sulkemista, se voi herättää aivosi pohtimaan kaikenlaista muutakin, usein negatiivisia asioita. Meidän ärsyketulva on niin suuri nykypäivänä, että sitä on meidän jokaisen itse säänneltävä.
Helposti noudatettavat vinkkini jokaiseen päivään tasapainoisen olotilan löytämiseksi:
- Säännöllisyys kaiken suhteen. Mene nukkumaan ja herää samoihin aikoihin päivittäin.
- Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio tukevat energistä kehoa. Liian raskaasti ei kannata syödä juuri ennen nukkumaanmenoa. Jos jatkuvasti on iltaisin kova nälkä, on syytä tarkastella päivän ruokailuja ja riittävää ravinnonsaantia.
- Opettele tuomaan liikunta tavalla tai toisella osaksi arkea. Joka päivä ei tarvitse juosta tai tehä hikitreenejä, mutta pyri saamaan jokaiseen päivään pientä aktiviteettiä. Aktiivinen liikunta auttaa taspainoisemman unen löytämisessä, mikä taas auttaa edelleen tasapainosemman kehon saavuttamista.
- Pyri ulkoilemaan joka päivä. Aina ei tarvitse ulkona urheilla, mutta raitis ilma tekee hyvää.
- Koita rentouttaa kehosi joka päivä edes hetken ajaksi. Viimeistään ennen nukkumaanmenoa. Hyvä musiikki, saunominen ja hieronta voivat toimia esimerkiksi rentoutuksen apukeinoina.
- Millainen vaikutus syömilläsi lääkkeillä ja ravintolisillä on itseesi? Onko kaikki varmasti tarpeellisia vai olisiko jopa syytä syödä jotakin lisää?
- Alkoholi pilaa unen laatua ja nikotiinituotteet piristävät. Pohdi voisiko niiden käyttöä vähentää tai lopettaa kokonaan.
Liikunnasta ja lähimmäisistä apua
Liikunta on sitä parasta lääkettä niin mielelle kuin kehollekin. Liikkuessa myös stressi purkaantuu ja sen myötä helpottuu. Hyvä fyysinen kunto auttaa palautumaan nopeammin myös henkisestä rasituksesta. Liikunta toki auttaa myös ongelmaiseen suolistoon ja tasapainottaa sitä. Tähän voi riittää jopa kehonhuolto ja kevyt kävely. Tärkeintä on kuunnella kehon viestejä, millaisesta liikunnasta se pitää ja mitä milloinkin vaatii. Joskus väkisin puurrettu hikitreeni vie viimeisetkin mehut ja sen jälkeen kaikki voi tuntua raskaammalta. Myös suolisto saattaa stressaantua väsyneenä liian rankasta treenistä.
Jos tuntuu siltä, että stressi on se, mikä liikaa pyörittää arkea, sen helpottamiseen kannattaa keskittyä. Pitkittynyt stressi ei ole hyväksi kenellekään. Kylmät suihkut ja avantouinti vilkastavat verenkiertoa ja poistavat stressiä. Tällä hetkellä toisten ihmisten fyysinen tapaaminen on haastavampaa, mutta onneksi meidän ei tarvitse olla ilman puhelimia. Sosiaaliset suhteet ja keskusteluyhteydet purkavat myös meidän stressiä. Lemmikit ja koirat erityisesti ovat myös yksi tärkeä apu hyvinvoinnin parantamiseksi. On tutkittukkin, että koirat lisäävät onnellisuutta. Monet koirat myötäelävät täysin omistajansa kanssa arkea ja jakavat ilot sekä surut.
Toivottavasti tästä postaussarjasta oli sulle hyötyä ja mun kanssa voi keskustella asioista lisää. Kiitos kun luit.
Nonna
Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
kasikirjaminustasinulle@outlook.com