Mitä meneillään tällä hetkellä

Kirjoitan teille paljon ihmissuhteistani ja niiden vaikutuksista muhun, sekä erityisherkkyydestä itsessäni ja yleisesti. Ajattelin tänään kirjoittaa mitä elämässäni on meneillään muuten. En siis vain istu päivät pitkät sormi otsalla pohtimassa erityisherkkyyttä.

Työelämä ja perhe-elämä

Elän jännittävää aikaa työrintamalla, sillai positiivisella tavalla. Lapsemme täyttää marraskuussa kaksi ja hän on edelleen kotona kanssani. Suurin toiveeni on olla hänen kanssaan kotona siihen asti kunnes hän täyttää kolme eli siihen asti kun kodinhoidontukea voi saada. Palaan työelämään kunnolla takaisin vasta, jos rahallinen tilanne vetelee täysin viimeisiään ja kaikki oljenkorret ovat käytetty. (No joo, ei nyt ihan kaikki..)

Meillä on sillä tavalla hyvä tilanne lapsen syntymän jälkeen, että tavallaan en ole kotona vain ollutkaan. ”Vain kotona olemisella” tarkoitan sitä, että en tekisi töitä lainkaan, enkä suinkaan vähättele sitä, että ”vain kotona olo lapsen/lasten  kanssa” olisi jotenkin helppoa, mulle ilman yritystoimintaa kotona olo olisi ollut ehkä hieman tylsähköä, koska taas lapsemme on ollut helppo. Tyttäremme kun syntyi marraskuun loppupuolella, tanssikouluni tunnit starttasivat seuraavan tammikuun loppupuolella. Tanssitoiminta on pitänyt arjen kiireisenä, mutta olen ollut tyytyväinen kaikkeen siihen, mihin olen pystynyt ja mitä saavuttanut.

Yksi tanssiryhmistäni

Olen aina tehnyt yrityksessäni aivan kaiken, joten fyysisesti vain tunneilla opettaminen ei ole ollut se panos, mitä yritys on vaatinut. Moni on ihmetellyt miten seitsemän tuntia tanssia viikossa voi pitää kiireisenä. Tuntisisällöthän ei vain ilmesty päähäni kun ajelen tunteja pitämään. Kun lapsemme nukkuu päiväunia, suunnittelen tuntisisältöjä. Hoidan yrityksen laskutuksen ja kirjanpidon. Olen tehnyt kotisivut ja päivitän ne. Teen aikuisten oikeesti kaiken mitä yritykseen liittyy. Tämä kuitenkin on auttanut taloudellista tilannettamme paljon, kun yritystoiminta ei ole ollut tauolla missään vaiheessa.

Kotikaupungissani toimii koulutuskuntayhtymä, jonka alaisuudessa on yksi Suomen opistoista. Viime vuonna tapasin opiston edustajan, koska opisto oli hyvin kiinnostunut tanssikouluni toiminnasta. Keskustelimme siitä, että jos tanssikouluni siirtyisi opiston alaisuuteen ja mä tietenkin opettajaksi opistolle siinä samalla. Tämä mahdollisuus kiinnosti valtavasti, koska yksityisyrittäjänä vastuu ja työtehtävät ovat valtavat ja tämä olisi yksi mahdollisuus vapauttaa yritykseen liittyviä työtehtäviä muille saaden itse lisää yhteistä aikaa taaperon kanssa. Tartuin siis mahdollisuuteen.

Yksi tanssiryhmistäni

Opistolla

Odotan innolla kurssieni alkamista, vanhojen sekä uusien oppilaiden tapaamista  ja uutta työympäristöä. Olin juuri ensimmäisessä opettajakokouksessamme, vitsit, ”ihan kun musta olis tullut aikuinen” -ajattelin kun astelin opiston tiloihin. Kohtasin useita lempeästi hymyileviä ihmisiä ja tunsin oloni tervetulleeksi. Teimme ryhmätöitä ja kaikki omassa ryhmässäni olleet ihmiset olivat oikein mukavia ja sydämellisiä. Odotan innolla tulevaa lukuvuotta uusissa haasteissa, vaikkakin se mitä teen, on edelleen täysin samaa.

Olen tyytyväinen päätökseeni. Oppilaani saavat hyvät tilat tunneille ja mikä mahtavampaa heille, kurssien hinnat ovat huomattavasti pienemmät mitä yksityisyrittäjä voi tarjota.

Ihanaa kun uudet tuulet puhaltavat! Toivottavasti sunkin tuulet ovat uusia tai vähintään lämpimiä.

Instagram
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Sähköposti kasikirjaminustasinulle@outlook.com

0

Vastaa