Mitä jos erityisherkkää lastasi kiusataan koulussa?

POSTAUSSARJA: ERITYISHERKKÄ LAPSI OSA 21/23

Olenkin aiemmin jo maininnut siitä, että valitettavasti erityisherkkiä lapsia kiusataan herkemmin, koska he reagoivat kiusaamiseen vahvemmin ja he eivät lähde helposti vastarintaan. Kuten moni tietää, tytöillä ja pojilla kiusaaminen on hyvin erilaista ja erityisesti tyttöjen kiusaaminen erityisherkkää tyttöä kohtaan kolahtaa. Tytöt osaavat satuttaa. Erityisherkkiä poikiakin saatetaan kiusata, varsinkin jos he näyttävät tunteensa voimakkaasti, mutta usein he myös saavat olla rauhassa erilaisuutensa kanssa.

Kerro lapsellesi, mitä kiusaaminen voi aiheuttaa

Mä pidän tärkeänä sitä, että lapsen kanssa on hyvä puhua jo pienestä lähtien siitä, mikä on ilkeää toimintaa, mikä voi satuttaa muita, mitä kaikkea kiusaaminen voi olla. On hyvä auttaa lasta ymmärtämään miten ja miksi jotkut voivat ilkeillä ja esimerkiksi nimitellä. Tietenkään emme voi tietää kiusaajien perimmäistä syytä, mutta useimmiten kuitenkin kiusaajat ovat itse niitä, joilla elämässä kaikki ei menekään putkeen; kotona ei kaikki ole kunnossa ja kiusaaja haluaisikin ilkeilyllään rakkautta. On hyvä koittaa ymmärtää niitä, joilla on kolikossa vain yksi puoli, niin kuin tyttäreni kummisetä sanoi aikanaan. Etukäteen voi keskustella myös siitä, miten mahdollisesti muut lapset saattavat reagoida, jos heitä kohtaan ollaan ilkeitä. Tämä voi auttaa lasta ymmärtämään ihmisten erilaisuutta. Samalla lapsen kanssa voisi keskustella siitä, millainen toiminta on oikeudenmukaista kaikkia kohtaan ja mikä puolestaan ei ole OK. Jos lapsi joutuu kiusatuksi, hänen on hyvä tietää etukäteen, kenen puoleen hän voi kääntyä ja miten sitten menetellään.

Ensinnäkin on hyvä selvittää mahdollisimman tarkasti, millainen tilanne oikeastaan on. Joskus herkät lapset saattavat dramatisoida tilanteita, koska ehkä heitä ei ole kuunneltu riittävästi tai uskottu aiemmin. He saattavat myös väheksyä tilanteita, ettei niihin puututa liikaa. Siksi on hyvä selvittää tilanne lapsen kanssa ensin kahden, koska joskus liika asioihin puuttuminen tai puuttumattomuus saattaa pahentaa asioita. Erityisherkkä lapsi haluaa olla hyvin pienellä luokkatovereiden huomiolla.

Lisäksi on tärkeää kysyä lapselta, mitä hän toivoisi, että miten asia ratkaistaisiin ja mitä hän toivoo, ettei ainakaan tehtäisi. Joskus pienten lasten kanssa joutuu vanhempana tekemään sen päätöksen, mikä ei välttämättä lasta miellytä, mutta kiusaamistilanne saattaa hyvinkin loppua siihen. Myöhemmin lapsi ymmärtää mistä olikaan kyse. Jos lapsi on alakoulun vanhimmilla luokilla tai jo yläkoulussa, silloin on tärkeää kuunnella lapsen toiveet tilanteen suhteen. Joskus lapset tietävät itse paremmin, mikä voisi auttaa ja mitä ei missään nimessä kannata tehdä heidän ikäistensä seurassa.

Niin typerältä kuin asia voikin kuulostaa, lapset voivat kiusata toisiaan vaatteiden, hiusten, harrastusten tai oikeastaan minkä vain asian vuoksi. Tämän vuoksi on hyvä pyrkiä siihen, ettei lapsen ulkonäkö tai toiminta herättäisi liikaa kiusaajien huomiota. Tarkoitan tätä asiaa täysin rahan ja maalaisjärjen rajoissa, joten ei ole tarvetta alkaa halkomaan hiuksia. Jos lapsesi on herkkä ja kertonut kotona siitä, että hänen kustannuksellaan pelleillään koulussa, ei ehkä ole paras hetki leikata tytön hiuksia irokeesiin ja värjätä siniseksi. En tiedä, mutta meillä päin herättäisi huomiota ja jos sitä nimenomaan ei haluta.

Mä itse olen sellainen leijonaemo, että pää tärisee jo siitä, jos mun oppilaita, tanssijoita, kohdellaan mitenkään kaltoin kenenkään toimesta. Puutun rankalla kädellä ja teen selväksi kaikille, että tällainen ei jatku ja piste. Mulla on etuna se, että näen hyvin tarkkaan tunneilla, kuka pyörittelee ja kenelle silmiään, mulkoilee omiaan vieruskaverista tai zoomaa toisia syyttä päästä varpaisiin. Saa nähdä miten meidän pikkuisen kanssa pää täräjää, toivottavasti ei tarvitsisi tällaisia asioita päässä hänen kohdallaan pyöritellä.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

8

Tällä artikkelilla on 4 kommenttia

  1. idahyvarinen

    Niin tärkeä aihe!<3
    Kiusaaminen on koulussa kun harrastuksissakin niin surullisen yleistä. Isosiskona oon ottanut huolehtijan roolin veljestä jota kiusattiin ala-asteesta yläasteen vikalle vuodelle saakka koska oli erilainen kuin muut ja näytti omat tunteensa. Monesti sain puolustaa ja monesti lohdutin. Onneksi on takana nyt mutta kuitenkin vahvasti molemmilla noi ajat on mielessä. Vaikka oli huonoja aikoja niin tiiviste meijän sisarus sidettä paljon! <3

    1. Nonna

      Se on todella yleistä. Ja juurikin niin kuin kirjoitin, herkkiä kiusataan helpommin, on ”mukavempaa” kun saa kunnon reaktion uhrissa, se on surullista. Ihanaa, että te sisarukset ymmärrätte toisianne ja pidätte puolianne <3

  2. roosakoivula

    Sulla on kyllä tosi mielenkiintoinen blogi. Olen aloittanut lukemaan blogiasi alusta saakka ja olen joskus aiemminkin miettinyt, mikäli olisin itse myös erityisherkkä.

    Varsinkin TAAS SE ITKEE. AINAHAN SE ITKEE. SEHÄN ITKEE JOKA ASIASTA. – postauksesi kosketti. Niinkuin tekstissäsi mainitsit, olisi kamalaa olla tuntematta mitään. <3

    1. Nonna

      Voi kiitos Roosa ihan mielettömästi <3 Tuli tosi hyvä mieli 🙂 Ja kiva kun luet alusta lähtien, ja muistan elävästi tuon mainitsemasi postauksen, mitä kaikkea tunteita se herättikään kun luin sitä.

Vastaa