Olen kirjoittanut jonkin verran lapsiin liittyvistä asioista sekä asioista, miten lapsuudessa olen kokenut maailmanmenon. Ajattelin seuraavaksi kirjoittaa nuoren herkän ajattelumaailmasta.
Muutoksia ja päätöksiä
Nuorena tapahtuu suuria muutoksia sekä elämässä että ihan omassa kropassa. Kaikkea muutoksen aikaa voi olla vaikeakin ymmärtää ja pysyä siinä menossa mukana. Jo yläasteella nuoren pitäisi tietää mitä työtä tehdä loppuelämänsä, tai ainakin näin painostetaan. Ei kyllä tarvitse tietää. Mä olen 31-vuotias ja en vieläkään tiedä. Tai tarkoitan sitä, että olen äärimmäisen tyytyväinen tähän elämäntilanteeseeni, mutta rehellisesti en usko, että vedän tanssitunteja lapsille yli 60-vuotiaana. Sitä paitsi on hyvinkin yleistä nykyään, että ihminen opiskelee kaksi koulutusta. JOTEN, sä nuori, ota rento, koska tässä maailmassa ehtii tekemään töitä ja ehtii opiskella.
Aikuisuuden kynnyksellä jokainen alkaa pohtia sitä, että koskahan muuttaisi omilleen ja mitä kaikkea se vaatii. Uskon, että moni erityisherkkä nuori muuttaa omilleen nopeammin, mitä ei erityisherkkä nuori. Uskon herkän nuoren olevan vastuullisempi lähtökohtaisesti mitä ei erityisherkkä nuori. Itse olen muuttanut kotoota pois 16-vuotiaana. Muutin kaksioon keskustaan ja kieltämättä oli oikein mukavaa lähteä lukioon omasta pikkuasunnosta. Tein aluksi joka toinen viikonloppu töitä ja olin kaveriporukasta se, joka lainasi muille rahaa. Voin joskus kirjoittaa enemmän aiheesta miten suhtaudun rahaan.
Myös se, että nuori muuttaa kotoota pois esimerkiksi korkeakouluopintojen vuoksi, voi olla suuri pala haukattavaksi. Kaikki on uutta uudessa kaupungissa. Verkosto siellä pitää luoda nollasta ja tämä voi olla herkälle haastavaa, varsinkin jos hän yhtään kokee niin, ettei olisi tervetullut uuteen ryhmään, luokkaan, soluasuntoon tai kaupunkiin. Kun nuori sitten ensimmäisen kerran muuton jälkeen tulee kotikonnuilleen, voi haikeus vallata mielen ja suunnitelmat muuttua. Tällöin lähimmäisten tuki herkälle on tärkeää; tehdä hänelle selväksi, että kaikki mitä kotona on, odottaa häntä, mutta niin myös elettävä elämä nuorta ja hänen itsenäisiä päätöksiä.
Seksuaalisuus
Paineet nuorella voivat olla kovat. Pitää suoriutua koulusta hyvin arvosanoin. On ajokortin suorittamista sekä alkoholiin tutustumista. On täysi-ikäisen velvollisuuksia ja vastuu kasvaa, on hienoa kun kasvaa, mutta se voi olla myös pelottavaa. Erityisherkkä nuori saattaa ajatella, että virheisiin ei ole varaa ja kaikki ulkoiset paineet voivat luoda liiallisen stressitilan herkän mielelle. Suurin kysymysmerkki taitanee herkälle nuorelle olla seksuaalisuus ja seksi toisen ihmisen kanssa. Koska? Miten? Mitä toinen ajattelee musta? Olenko hyvä? Riitänkö? Sattuuko se? Osaanko? Mitä jos en osaa?
Vinkkini on: Nuori, sulla ei ole mikään kiire. Oikea aika on, kun susta tuntuu siltä. Se, että onko sen hetkinen kumppanisi ensimmäinen oikea seksikumppanisi, siihen ei ole vastausta. Kuitenkin suurimman osan meistä ensimmäinen seksikumppani ei ole se, jonka kanssa ollaan loppuelämä. Toimi asian kanssa siis niin, että pystyt olemaan itsesi kanssa sujut. Osasitko ajaa pyörällä ensimmäisellä kerralla? Niin. Luultavasti et. Seksi ei ole kilpailu ja jos on, olet väärässä paikassa ja erittäin väärän ”kilpalajin” parissa.
Mä koen, että seksillä ei ole mitään merkitystä jos siinä ei ole tunteet mukana molemmin puolin. Ja silloin kun tunteet ovat mukana, kumppani ei välitä mihin asentoihin taivut, voitte yhdessä tehdä asiasta omanlaisenne, teidänlaisenne. Herkille en voi suositella niin sanottuja ”yhden illan juttuja”. Olen seurannut hyvin läheltä useaa tapausta, jossa herkkä ihminen hakkaa päätä seinään toistamiseen matkalla todistaakseen itselleen itsenäisen ihmisen pystyvyyttä. Itsenäisen ihmisen pystyvyyttä ei mitata ”tunteettomilla” yhden illan jutuilla. Ja kirjoitan siksi heittomerkeissä, koska herkälle niitä tunteita tulee lähes aina ja soppa on valmis.
Tulipas sotkuinen sekasoppakirjoitus, mutta jos joku nuori saa täältä jotakin napattua matkaansa mukaan, niin sopanteko kannatti.
Nonna
Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
kasikirjaminustasinulle@outlook.com