Tiesittekö, että miehissä on yhtä paljon erityisherkkyyttä kuin naisissakin? Kyllä. Kuitenkin kohtaamme näkyvämmin yhteiskunnassamme erityisherkkiä naisia. Edelleenkin monille miesten herkkyyden esiin tuominen koetaan jotenkin erilaisena ja sitä ei saisi tehdä. Miksi ei?
Valitettavasti edelleen ajatellaan paljon niin, että herkkä mies olisi jotenkin huonompi kuin juro mies ja herkkyyttä ei saisi niinkään näyttää. Tämä asetelma on monella herkällä miehellä ollut jo lapsuudesta lähtien sekä perheessä että ihan koulumaailmassa. ”Pojat on poikii, paukuttaa pallei” – laulettiin Uniikin kappaleessa. Niin varmasti jotkut paukuttelevatkin, ja toki paukuttelevat, jos heiltä ei muuta odoteta tai heidän ei anneta näyttää muuta puolta. Joskus miehen turhautuneisuus voi johtua siitä, että hän nimenomaan ei saa olla sitä mitä hän on ja hän ei saa näyttää koko tunneskaalaansa. Lähtökokohtaisesti miehien odotetaan olevan uhkarohkeita joukkuepelaajia, kunnon tosimiehiä, mutta ei herkkiä. Ihan kamala ajattelumaailma.
Olen tavannut monia erityisherkkiä miehiä ja voi vitsit, miten ne maailmat sitten kohtaavatkaan. Itselläni on muutamia erityisherkkiä miehiä ystävinä ja kyllähän ne keskustelut ovat aivan omaa luokkaansa, aidosti nautin niistä. Olen saanut herkiltä miespuoleisilta ystäviltäni myös samaa palautetta takaisin. Olen aivan varma, että monelle jurolle miehelle olisi eduksi herkkä nainen rinnalla. Joskus kun olen todennut jollekin miehelle, että tiesitkö muuten olevasi erityisherkkä, hän on naurahtanut ja epäillyt koko asiaa. Myöhemmin kuitenkin kysynyt lisää tietoa asiasta ja alkanut tutkia itseään paremmin. Se, että löydämme herkkyyden itsestämme, on palvelus meille itsellemme.
Herkkä mies punnitsee asioita siinä, missä herkkä nainenkin. Hän analysoi asioita laajalti ja pyörittelee päässään kaikkea mahdollista. Hänen keskittymisensä saattaa herpaantua oleellisesta jos hän näkee ympärillään jotakin mielenkiintoisempaa tai jos vain jokin ympäristössä kuormittaa häntä. Hän aistii, tuntee, elää ja kokee kaiken syvällisemmin ja siinä on pureskeltavaa. Erityisherkälle miehelle usein myös perinteiset ”äijä”toiminnat eivät ole mieleisiä ja niihin on häntä turha raahata väkisin.
Miettikää kuinka haasteellista on välillä olla erityisherkkä ihminen. Kuormittua ja ylivirittyä kaikesta ympärillä. Miettikää vielä, jos olisitte erityisherkkiä miehiä. Eli lähtökohtaisesti ulkomaailma odottaisi teiltä erityisherkän ominaisuuksien piilottelua ja jollain tavoin asioiden käsittelyä salassa..

Sinulle mies, joka olet herkän kumppanin kanssa
Jos koet olevasi vähemmän herkkä, tuntuuko susta herkkä kumppani vaikealta tai paikoitellen tunnetasolla saavuttamattomalta? Vai tuntuuko susta ehkä siltä, että ymmärrätkin kumppaniasi, mutta et halua myöntää hänelle, ettet vain itse vaikuta ja näyttäydy liian herkältä?
Musta jokaisen pitää saada olla sitä mitä aidosti syvimmiltään on ja vain silloin voi saavuttaa sisäisen rauhan ja tasapainon sekä itsensä että puolisonsa kanssa. Hyvin harvoin kukaan sanoo toiselle (tarkoitan tässä tapauksessa miehelle) kun hän itkee, että hän olisi jotenkin toivoton, huonompi tai säälittävä. Hän on silloin inhimillinen ja koskettava persoona, ei epätoivoinen. Voin rehellisesti sanoa, että itse en ole ikinä kokenut miehen itkua sen kummallisempana asiana kuin naisenkaan itkua. Kyyneleet ovat kyyneleitä, olivat ne peräisin naisesta tai miehestä. Itse valitsen enemmin miehen, joka näyttää tunteensa kuin tunteettoman pallien paukuttajan.
Joskus herkkä nainen ei tiedä miten hänen tulisi käyttäytyä ei-niin-herkän miehen kanssa, ja nainen saattaa stressaantua tästä. Nainen koittaa ennakoida miestä ja hänen toimiaan ja ylivirittyykin itse. Naiselle voi käydä myös niin, että hän alkaakin tiedostamattaan vältellä miehiä, jos jonkun reaktio hänen herkkyyteensä on välttelevä.
Nonna
Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tiktok @kasikirjaminusta
kasikirjaminustasinulle@outlook.com
9
En kestä! ”Pallien paukuttajat” ? Ihana teksti taas!
No kyllähän sä tiiät ”ne pallien paukuttajat” 😀 😉 Kiitos <3
Tärkeä aihe, miesten kun oletetaan aina olevan just niitä juroja jotka ei koskaan itke. Tottakai myös miehissä on erityisherkkiä eikä sen pitäis olla mitenkään outoa! ???
Juuri näin! 🙂 Valitettavasti miesten tulisi peitellä herkkyyttään jotenkin.. :/