Lukijan toivepostaus: erityisherkän päiväkotiarki koronan ”jälkeen”

Sain lukijaltani toiveen käsitellä päiväkotiarkeen palaamista pitkän tauon jälkeen erityisherkän äidin ja lapsen näkökulmasta. Aihe toki on hämmentävä ja samalla itselleni mielenkiintoista käsiteltävää, koska meidän taapero ei ole vielä koskaan ollut päiväkodissa. ”Oikeaa”näkökulmaa mulla ei ole tarjota, mutta ajatuksia voin kanssanne täällä vaihtaa.

Monelle se päiväkotiarki ja päivittäin työssäkäynti on normaalimpaa kuin tällainen kotona etäily koronan vuoksi. Olen huomannut erityisherkissä äideissä selvää kahtiajakautumista töissä olon/paluun suhteen lapsen syntymän jälkeen.

On niitä, jotka toki rakastavat aivan varmasti lapsiaan, mutta yksinkertaisesti se kotona olo lapsen kanssa ei ole herkän mielenrauhan kannalta niin sanotusti järkevä vaihtoehto. He ovat huomanneet, että ovat omimmillaan perhearjessa kun pääsevät töihin tekemään omaa juttuaan jonka jälkeen jaksavat kotona paremmin lasten kanssa. Enkä puhu nyt niistä äideistä, joiden on pakko mennä taloudellisen tilanteen vuoksi töihin. Sitten on niitä vanhempia, joiden erityisherkkyys on nimenomaan parhaimmillaan lapsen kanssa kotona ollessa ja he nauttivat siitä. Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei ole oikea eikä väärä, vaan musta jokaisen tulee tehdä niin, mikä on lasten ja itsensä etu. Ei meitä kaikkia ole luotu kotiäideiksi viideksi vuodeksi tai puolestaan palaamaan työelämään täyspäiväisesti yhdeksän kuukauden jälkeen ja kumpikaan näistä vaihtoehdoista tai mikään näiden vaihtoehtojen välillä ei poista jokaisen oikeutta olla äiti.

Varmasti löytyy siis niitä vanhempia, jotka odottavat etätöiden päättymistä ja lapsen kiikuttamista päiväkotiin ilomielin. Erityisherkkä lapsihan sopeutuu hyvin JOS hänellä on muuten säännöllinen päivärytmi. Tietenkään se ei poista sitä, että joillekin päiväkotiin paluu pitkän tauon jälkeen voi tuntua siltä, kuin hyppäisi tuntemattomaan uudelleen ja kaikki lähtisi kuin alusta. Ehkä on hyvä peilata sitä aikaa, jolloin päiväkoti alkoi alunpitäen; millaista se oli ja mitkä asiat silloin auttoivat kaikkia sopeutumaan tilanteeseen. Mielestäni on tärkeää myös herkälle lapselle puhua iästä huolimatta rehellisesti, että tällainen poikkeustilanne voi olla meillä edessä uudelleenkiin ja näihin aikoihin meidän kaikkien on vain sopeuduttava.

Asenne ratkaisee

Uskon, että erityisesti erityisherkällä asenne ratkaisee. Jos olet nauttinut kotona olosta lapsen kanssa koronan vuoksi, voit koittaa positiivisesti asennoitua töihin paluuseen ja lapsen paluuseen päiväkotiin. Kun asioista etsii positiivisia puolia, koko paletti näyttäytyy positiivisesti myös herkälle lapselle. On ratkaisuja, ei ongelmia. Jos puolestaan asennoituu niin, että töihin ja päiväkotiin paluussa ei ole mitään positiivista, ei sitä varmasti tulekaan. Erityisherkille on hyvin ominaista päättää, että joku asia on hyvinkin mustavalkoinen ja sitten se ajatus vie mennessään. Siksi sitä positiivisuutta kannattaa vaalia, jotta ei huomaamattaankin ala velloa negatiivisuuden laineilla asiassa kuin asiassa.

Lapsen vuoksi aikuisen on pysyttävä lapsen silmissä rohkeana ja reippaana. Pieneen lapseen ei ole hyvä purkaa omaa turhautumistaan tai jännitystään asioiden järjestymisen suhteen, vaan sen sijaan pyrkiä tukemaan ja rohkaisemaan lasta parhaansa mukaan. Jos lasta pelottaa ja jännittää päiväkotiin paluu, sitä ei auta vanhempi, joka ruokkii lapsen fiiliksiä. Valitettavasti päiväkodissa voi olla kymmenen muuta lasta, jotka tarvitsevat päiväkodin työntekijöiden lohdutusta ja syliä. Ehkä siksi voi olla hyvä pohtia yhdessä lapsen kanssa jonkinlainen turva-asia tai -tekeminen päiväkotiin. Jos jännittää, voi käydä vaikka halaamassa jotakin pehmolelua jos työntekijät ovat varattuja.

Ja töihin sekä päiväkotiin paluu saattaa pelottaa ja jännittää, ja se saakin. Ainoa, mitä ei saa tehdä, on olla kertomatta tunteistaan ja ajatuksistaan. Fiiliksistä pitää puhua, jotta kenenkään ei tarvitse arvailla mistä on kyse ja asioita voidaan sitten ratkoa. Kaikki voi tuntua myös hyvältä ja myös se kannattaa kertoa ääneen. Toki kaikki voi uuvuttaakin normaalista poikkeavan kevään ja kesän jälkeen, mutta jos asioita ei myönnä itselleen tai muille, asioihin ei voi saada muutosta. Häpeä ei ole avautua, häpeä on tässä tapauksessa sulkeutua. Kukaan ei voi kertoa toiselle miten asiat tulisi kokea tai miten ne saisi kokea. Valitettavasti joillekin erityisherkille voi olla hyvinkin vaikeita tällaiset risaiset koronakeväät, joista ei saa oikein mitään irti ja vähän kaikkea vähän.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tiktok @kasikirjaminusta
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

4

Vastaa