Kun koronavilkku vilkuttaa..

Niinhän siinä sitten kävi. Heräsin viime perjantaina siihen, että puhelimen näytöllä oli ilmoitus koronavilkusta ja mahdollisesta tartunnasta. Aion kirjoittaa asiasta nyt hyvinkin suoraan ja jos susta korona on perusflunssa, saattapi olla, ettei tätä kirjoitusta kannata sen pidemmälle lukea, koska se sisältää kärkkäitä mielipiteitäni.

Tämä vuosi on kyllä tarjoillut kaikenlaista. Raskaustesti näytti positiivista ja olemme miehen kanssa niin kiitollisia asiasta ja odotamme uutta perheenjäsentä äärimmäisen paljon. Tuntuu siltä, että tämän tulevan kansalaisen on oltava melko tärkeä pala suurempaa kokonaisuutta, koska negatiivisten asioiden ja tapahtumien summa on ollut melkoinen tähän mennessä tälle vuodelle.

Kun luulet, että vuosi lähenee loppuaan ja ehkä voisi jo olla tasaisempaa, niin erityisherkälle tuollainen koronavilkun vilkutus tuntuu melkosen suurelta asialta. Itselläni on raskausdiabetes, astma, ferritiinit alhaalla, IBS ja ihan vain lisäksi tämä raskaus, joten huoli on kova. Ja itse en ole kuulunut missään vaiheessa siihen joukkoon, joka pitää oman itsetuntonsa niin korkealla, että lähtisin asiantuntijoita ja alan ammattilaisia epäilemään koronatietämyksen suhteen tai edes kyseenalaistamaan. Olen ottanut koronan hyvinkin vakavasti alusta lähtien. Joo ja mua on myös vähätelty ja mulle on naurettu kun olen tällainen hysteerikko. Kiitos kuitenkin heille, jotka ovat aidosti aistineet mun pelon ja asiassa tukeneet.

Ihmiset ja oma napa

Samalla kun luen facebookissa hämeenlinna -ryhmän ryhmäläisten kommentointia siitä, että ”turhaan ollaan huolestuneita altistuneiden määrästä”, pohdin sitä, että missä ihmeessä olen itse voinut altistua. Mulla ei ole mitään käsitystä. Lisäksi itseäni hieman häiritsee koko tämän korona-asian vähättely (lievästi sanottuna), koska itselläni on perhe huolehdittavana ja siitä haluan myös huolehtia. Enkä tarkoita sitä, että kuoleman portit ovat heti auki kun korona kolkuttelee, mutta kyllä se perhe on hoidettavana myös koronaa sairastettaessakin.

Meillähän on äärimmäisen hyvä verkosto avun saantiin, mutta korona-aikaan sitä apua ei tänne kotiin oteta. Lisäksi ihan näin raskaana ollessa voin mainita, että tässäkin on omat haasteensa ilman koronaakin. Mutta sitähän on myös monen sellaisen ihmisen vaikeaa ymmärtää, jolle tämä ”korona on perusflunssa” ja ”itsehän olet raskaaksi halunnut” -tyyppisesti ajattelee. Ei mitään sydämen mallisten lasien läpi asian tutkiskelua, vaan ihan helvetin suppeaa ajattelumaailmaa ja itsekästä. Itsellä kun on lähipiirissä monta riskiryhmäläistä, toki myös itse, niin koko ajan olen asian ottanut vakavasti. Se voi olla niin, että sun kaverilla korona on ollut pala kakkua ja kiva saikutella, mutta älä ummista silmiä siltä, että kaikilla se ei niin ole ja että ihan ne terveetkin yksilöt eivät ole päässeet helpolla. Kyllä mulla riskiryhmäläisenä on oikeus pelätä itseni ja läheisteni puolesta, vaikka sä et niin tekisi ja nyt sen tuon myös ilmi.

Itselläni ei myöskään ole minkäänlaista tarvetta epäillä THL:n suosituksia tai hoitoalan ammattilaisten vetoomuksia meihin kansalaisiin. Miksi mä tietäisin enemmän kuin he? Enkä tiedäkään. Ja kun en tiedä, niin menen heidän ohjeistusten mukaisesti vaikka kuinka naapurin Penan mielestä multa puuttuisi maalaisjärki. Pena pysyttelee sitten vain omalla tontillaan omilla säännöillään kun tietää paremmin kuin esimerkiksi ylilääkärit, Pena on saattanut sellaisen joskus jopa nähdä. Miksiköhän Pena ei muuten ole kertomassa kaikille koronan todellisuudesta, kun siitä tietää parhaiten? (Meidän naapurissa ei muuten asu Penaa ja meidän oikeat naapurit ovat myös varovaisia koronan vuoksi)

Ja mitä tulee ”perusflunssaan”, koskaan mikään flunssa ei ole vienyt multa tuloja puoleltavuodelta lomautusten vuoksi. Että semmonen perusflunssa ja ihan turhaan tässä panikoidaan.. Onnekseni voin kertoa, että sain testituloksen ja koronaa ei ole. Toivoisin vain, että ei oltaisi ihan niin välinpitämättömiä esimerkiksi maskien suhteen. Tai jos ollaan, niin ei nosteta metakkaa siitä, että jotkut niitä maskeja haluavat käyttää ja niistä suosituksistakaan on turha hermoja menettää.

Miten sä koet koronan?

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tiktok @kasikirjaminusta
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

7

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. idahyvarinen

    Tuo hämeenlinna- ryhmä on kyllä sellanen leffateatteri välillä kommenttien osalta, varsinkin nää korona päivitykset?
    Muuten tää korona on ollu kyllä sellanen hullunmylly, millon töissä asiakkailta kuulee kuinka se on vaan hallituksen tapa saada vanhukset pois katukuvasta ja toinen sanoo että on pitänyt keväästä asti taukoa kaikista ihmismassoista, kaupoista, kampaamoista jne. Ja vielä pahottelee asiaa? on meitä moneen junaan mutta itselläkään ei ole kiinnostusta olla lomautettuna, saati että töitä ei olis enään koronan jälkeen ollenkaan. Joten täällä on varovaisuus pysyny ja pientä paniikkiakin ollut kevään jälkeen.

    1. Nonna

      Joo niin on, hyvä kun joku muuki huomannut tämän 😀 Ja ihan varmasti on! Kohta on Suomi jälleen kiinni, voi että :/

Vastaa