Kun erityisherkkä eroaa – lukijoiden toivepostaus

Joskus parisuhteessa on vain päädyttävä eroon. Jos toisesta on koskaan välittänyt, ero tekee kipeää ja vaatii aikansa pureskelua. Mitä merkkejä olisi suhteessa hyvä pitää eron merkkeinä? Multa on toivottu useita kertoja, että kirjoittaisin erityisherkän eroamisesta, tässä postauksessa käsittelen asiaa.

Koska tänä vuonna olen kirjoittanut paljon erityisherkän parisuhteeseen liittyvistä asioista, koen, että erostakin on hyvä kirjoittaa. Kuten olen usein kirjoittanut siitä, että erityisherkkä valitsee kumppanikseen helposti sellaisen henkilön, jolla on suurempia ongelmia kuin itsellä, jotta omat ongelmat jäisivät sitten kumppanin vaikeuksien varjoon. Erityisherkillä on myös suuri tarve auttaa muita ja siksikin kumppaniksi valikoituu helpommin rikkinäisempi yksilö, jota voisi sitten koittaa parantaa. Tällaiset lähtökohdat eivät kuitenkaan ole normaaleja tasapainoisen suhteen alkamiselle.

Joskus toinen osapuoli voi olla niin rikki tai yksinkertaisesti ammatilaisen apua vailla, että siinä ei parhaimmankaan ihmistuntemuksen omaava erityisherkkä pysty toista korjaamaan. En voi suositella, että erityisherkkä aloittaisi sellaisen ihmisen kanssa parisuhdetta, koska hänen oma henkinen olo ja sitä kautta myös fyysinen olotila, joutuvat rajulle koetukselle. Narsisti on yksi oma lajinsa maapallolla, jota erityisherkkien on viimeiseen asti välteltävä ja siksi suosittelenkin tutustumaan asiaan huolella. Narsistin kynsissä moni erityisherkkä on hukannut itsensä ja identiteettinsä ja vaipunut syväänkin saveen. Vaikkakin narsistit juurikin esiintyvät aluksi niinä parhaimpina kumppaneina, joista kaikki pitävät.

Koska erota?

Olen ollut parisuhteessa lievästi narsistisen ihmisen kanssa. Kaikki suhteen ongelmat johtivat aina muhun ja syy oli mussa ja mun toiminnassa. Mies sekoitti mun pään niin pahasti, että hakeuduin itse psykologin puheille, jotta saisin itseni kuntoon pään sisältä. Vuosia myöhemmin kuitenkin selvisi, mistä suhteessa olikaan oikeasti kyse ja kuka toinen olikaan. Suhde antoi ison opetuksen, mutta onneksi antoi. Tunnistan nykyään narsistisia piirteitä hyvin helposti ihmisissä ja muutaman tutun pään olen saanut käännettyäkin ennen kuin narsisti on vienyt heidän parisuhteensa liian pitkälle.

 

Monille pariskunnille, tai ainakin toiselle osapuolelle, parisuhdeterapiaan meno on suuri kynnys. Joskus kuitenkin parisuhde vaatisi ulkopuolista, ammattilaisen apua. Kaikkia ongelmia parisuhteesssa ei voi ratkoa vain parisuhteen osapuolten voimin ja mikäli parisuhdeterapiaan ei ole valmis, välttämättä suhteella ei ole enää tulevaisuutta. Oli erityisherkkä kumppani kuinka hyvä asioiden punnitsija ja laatikon ulkopuolelta tutkiskelija, se ei aina riitä. Jos parisuhde kohtaa syvempiä ongelmia ja toinen, erityisesti ei erityisherkkä kumppani, ei ole valmis terapiaan, erityisherkän kumppanin on suositeltavaa lähteä suhteesta omille teilleen.

Se, että joku ei näytä kiinnostuvansa parisuhteen ylläpitämisestä sitä vertaa, että lähtisi kumppanin kanssa terapiaan jos tilanne niin vaatii, voi käydä myös niin, että toinen ripustautuu toiseen kiinni niin lujaa, että toinen ei saa enää tehdä mitään itsenäisesti. Toisen oma aika ja rauha jää unholaan, koska toinen on sairaalloisen mustasukkainen ja pelkää sitä, että toinen hylkää hänet, jos hän ei joka sekuntti roiku kaulassa. Myös sellaisen ihmisen kanssa parisuhteen jatkamista kannattaa pohtia. Toinen voi manipuloimalla vaatia vaikka mitä suhteen eteen ja manipuloinnin kohteena oleva hukkaa vähitellen itsensä alistuen toisen muottiin.

Ja jos jollekulle ei liene selvää, kaikenlainen kaltoinkohtelu, esimerkiksi fyysinen väkivalta, on selvä merkki siitä, että älä jää suhteeseen. Myös itsetuhoisat viestit kumppanilta ovat sellaisia, että toinen tarvitsee nyt ammattiapua, eikä erityisherkän parisuhdetta.

Erityisherkät, opetelkaa olemaan terveesti itsekkäitä. Jos teistä tuntuu, että jokin asia parisuhteessa ei ole aivan niin kuin toinen osapuoli väittää sen olevan, älä niele purematta asiaa. Erityisherkän intuitio harvoin osuu metsään.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tiktok @kasikirjaminusta
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

9

Vastaa