Suunnitelmallisuus
Monille erityisherkille ennakoiva suunnitelmallisuus on hyväksi ja he toteuttavatkin sitä. Sitten on erityisherkkiä, joille tämä olisi hyväksi, mutta jostain syystä eivät sitä toteuta tai eivät ehkä osaakkaan edes. Sitten on niitä herkkiä, jotka vihaavat kaikkea suunnitelmallisuutta ja zompailevat päivät fiiliksen mukaan. Näistä viimeisimmistä erityisherkistä olen huomannut, että heille esimerkiksi työelämään asettuminen on haasteellista, koska aina ei vain huvituta. Ja se on ihan okei. Itsehän en suoriudu edes kauppareissusta jos kulkureittiä hyllyjen välissä ei ole piirretty kartalle. AINA jotakin unohtuu.
Mulla on tällä hetkellä tanssikausi tauolla joten yrittäjänä töitä on vähemmän kesällä ja ne on ihan satunnaisia tunteja. Kuitenkin olen jostain syystä asettanut itselleni tavoitteita, että mitä kaikkea aionkaan kesällä tehdä. Nyt kuitenkin pakokauhu iskee, koska kesäkuu on kohta puolillaan ja en koe olevani riittävästi kaikkea haluamaani koko ajan. Olen kyllä hyvinkin aikaansaava tapaus ja tiedän, että teen päivän aikana hyvin paljon kaikkea, mutta miksi en sitten ole itse itseeni tyytyväinen.
To Do -lista
Jostain syystä musta tuntuu, että itseni lisäksi myös jokin ulkopuolinen taho painostaa mua johonkin, missä en pysy mukana. Olen kova tyttö suunnittelemaan kaikkea ja tykkään tehdä listoja asioista mitä tulisi tehdä. Tällöin niitä tulee paremmin tehtyä ja on ihanaa päästä vetämään listasta yli jokin asia, minkä on saanut hoidettua. Ehkä teen listan, mitä haluaisin itseltäni viikon aikana. Tsek.
Kolikon kääntöpuoli on se, että voi morjes jos jokin asia jää sitten tekemättä! Sitä sitten murehditaan vähintään niin kauan, että siinä murehtimisajassakin sen asian olisi hoitanut jo kuusi kertaa. Joten! Lista pitäisi olla siis realistinen. Tsek.
Nyt kun tämä ”oleminen” on kuin päättömän kanan kesäfestareilut, aion käydä keskustelun itseni kanssa, että mikä homma Nonna? Pysähdyn ja myös kuuntelen itseäni. Eli. Teen listan mitä viikon aikana HALUAN saavuttaa, REALISTISUUTTA unohtamatta. Mulla tämä suunnitelmallisuus on vain aina toiminut ja ohjaa päiviäni mukavasti luoden turvallisuutta. Ja kyllä, turvallisuudesta tykkään. Tavalla tai toisella reunalla elämisetkin on eletty, joten trust me, säännöllinen päivärytmi ja tasasen tappava to do-lista kunniaan.
Tää kana alkaa rustailla listaa, se on kot kot!
Ja hei! Jos sulla on mielessä jotakin erityisherkkyyteen liittyvää, mitä haluisit kysyä, kertoa, haluaisit mun pohtivan blogissa, pistä sähköpostia tulemaan. Saan voimaa siitä, että voin auttaa muita ja voimia nyt tarvittaisiinkin.
Sähköposti kasikirjaminustasinulle@outlook.com
Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Nonna
3