POSTAUSSARJA: ERITYISHERKKÄ LAPSI OSA 18/23
Olen kirjoittanut ja julkaissut paljon kirjoituksia pienistä erityisherkistä, joten on hyvä aika kirjoittaa myös jo koulua käyvistä erityisherkistä lapsista. Erityisherkkä lapsi useimmiten on helpompi kuin ei erityisherkkä lapsi, mutta herkistä löytyy myös niitä, jotka ovat draamailijoita ja niitä, jotka haluavat ikävillä toimillaan hakea huomiota.
Kotona
Erityisherkille lapsille on tärkeää järjestys, oli kyse sitten pukeutumisesta, siisteydestä tai mistä vain asioista, joita tulee tehdä päivittäin tai viikoittain. Erityisherkät lapset pitävät myös siitä, että he saavat itse tehdä ja suunnitella asioita. Siksi jo hyvin pienenä lapselle voi esimerkiksi kirjoittaa listan yhdessä hänen kanssaan, että mitä kouluaamuina tulee tehdä ennen kouluu lähtöä. Näin lapsi voi opetella omat rutiinit paperista, käydä lukemassa ne ja edetä niiden mukaan. Listan voi tehdä myös siitä, miten toimitaan kun koulusta saavutaan kotiin; esimerkiksi välipala, kotiläksyt ja näiden jälkeen saa vapaasti olla kavereiden kanssa. Itselleni oli ainakin suuri helpotus jo pienestä lähtien se, että kun saavuin koulusta kotiin, tein heti läksyt ja sen jälkeen olin huoletta kavereiden kanssa. Ymmärsin hyvin pienestä jo, mitkä ovat velvollisuuksiani ja halusin kantaa niistä vastuun.
Kun lapsi saa kotona pikkuhiljaa opetella vastuullisempaan elämään, hänelle voi antaa hieman enemmän vastuuta. Mikään ei ole sen hienompaa näin aikuisenakaan, kun saat kokea esimerkiksi työelämässä, että suhun luotetaan, saat vastuuta ja joskus pääset päättämään asioista. Lapsilla koulu ja koti on sitä suurta päätöksien valtamerta. Uni on kuitenkin yksi asia, mistä erityisherkän kanssa ei kannata lipsua. Jos herkkä ei saa riittävästi unta, siitä voi olla pitkällä tähtäimellä suuriakin ongelmia. Joten vanhempana tulee taata herkälle lapselle säännöllinen nukkumaanmenoaika ja riittävä uni/lepo.
Anteeksi
Hyvät käytöstavat tulevat täysin kotoa. Anteeksi pyytämisen ja anteeksiannon taidot tulevat kotoa. Vaikka kuinka olisit aina oikeassa ja täydellinen omasta mielestäsi, niin et sitä vain ole. Olen pahoillani, jos olen ensimmäinen, joka asian sulle kertoo. Meille jokaiselle tulee hetkiä kun pitää pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Se, miten suoriudut siitä, auttaa lastasi suoriutumaan siitä. Ei siis se, miten ohjeistat lastasi tekemään, vaan se, miten itse kasvattajana toimit. Ole nöyrä ja nöyrry.
Mä olen ainakin joutunut kovan koulun käymään läpi tämän asian suhteen. Mun eräs ystävä on sellainen, että hän heti toteaa erimielisyyksien keskellä, että hän pyytää anteeksi. Vaikka hänen ei välttämättä tarvisikin. Vitsit se sapetti aluksi, kun itse olisit vielä halunnut rypeä siinä kurassa ja olla vihanen. Nykyään kuitenkin arvostan tätä piirrettä ja se on opettanut myös mua. Ei se ole heikkoutta kun pyydät anteeksi. Se on heikkoutta, kun et koskaan sitä tee. Silloin et tunne itseäsi kunnolla, koska et ymmärrä tehneesi väärin joskus. Koska jokainen meistä vain tekee. Jokaisen meidän sanavarastoon kuuluu sanat kiitos, ole hyvä ja pitää kuulua sana anteeksi. Ihan ääneen sanottuna.
Voitte siis perheenä sopia hyvin jo kouluikäisten kanssa, että miten toimitaan jos joku sanoo tai tekee jotakin sellaista, mistä toinen loukkaantuu. Mun mielestä tärkeää on kuitenkin se, että aina kun jotakin epäsopivaa tapahtuu, on hyvä kuulla kaikkien osapuolten tarinat ja miettiä tilannetta sitten kaikkien kannalta. Joskus jos riidat käyvät oikein pahoiksi, ihmiset tilanteessa kannattaa erottaa toisistaan ja antaa erityisesti herkälle hetki palautua tilanteesta. Sen jälkeen hän ja varmasti jokainen meistä osaa keskustella tilanteesta rauhallisemmin. Aina ei ole kyse siitä, että saadaan vain tilanne rauhalliseksi. Tärkeämpää on selvittää, mitä lapset voivat oppia tilanteesta ja millä keinoin se voidaan jatkossa välttää. Oiva keino opettaa lapsille ratkaisukeinoja.
Muutokset
Jos erityisherkälle lapselle tulee lapsuudessaan suuria muutoksia, anna hänelle aikaa. Hän tarvitsee aikaa tottua uuteen asiaan ennen sitä ja silloin, kun muutos on käynnissä. Esimerkiksi muutto. Herkkä lapsi tekee kodistaan paikan, jossa sielu lepää. Hänelle kaikki on tuttua ja siksi turvallista. Siitä poislähteminen vaatii aikaa ja totuttelua. Uusiin kotikontuihin on syytä käydä tutustumassa etukäteen useita kertoja ja erityisesti uuteen asuntoon. Joskus herkkä saattaa jopa suuttua asiasta, koska muutos voi olla niin suuri, ettei hän osaa käsitellä sitä. Jälleen on hyvä puhua asioista ja kuunnella herkkää lasta. Meille kaikille esimerkiksi muuttaminen on iso asia, joskus se voi olla todella hämmentävää ja ikävää. Erityisesti jos lapsi on saanut hyviä ystäviä, suuri osa hänestä jää toisaalle. Ymmärrys ja aika auttavat, niitä on onneksi meidän helppo tarjota toiselle.
Apua kuormitukseen
Olen kirjoittanut aiemmissa postauksissa apukeinoista, joilla voi helpottaa lapsen kuormitusta. Kertaan alla vielä lyhyesti, miten kouluikäisen kanssa voi toimia, kun huomaat hänellä olevan liikaa ärsykkeitä.
Huomaa lapsesi ja hänen huolensa. Anna hänelle aikaa käsitellä asia ja rauhoittua. Anna hänelle tukesi niin, ettei hänen tarvitse epäillä ja ruinata sitä.
Mahdollista riittävä lepo ja säännöllinen unirytmi.
Auta lasta selviämään epämukavista tilanteista muistuttamalla hyvistä ja tutuista tilanteista. Niitä apunakäyttäen hänen on helpompi selvitä ikävistä tilanteista.
Puhukaa etukäteen, miten jatkossa lapsi voisi jo ennalta reagoida tuleviin kuormitustilanteisiin.
Räiskyvä erityisherkkä lapsi
Kuten mainitsin jo kirjoituksen alussa, myös erityisherkkiä lapsia voi olla sellaisia, jotka ovat hyvinkin tempperamenttisia ja räiskyviä. Silloin heillä voi olla myös kiukunpuuskat paljon dramaattisempia kuin muilla lapsilla. Tällaisten herkkien lasten kanssa rajat ovat äärimmäisen tärkeitä ja kun lapsi on hermostunut, on tärkeää antaa hänen ensin rauhoittua ja sen jälkeen keskustella asioista. On hyvä opettaa häntä sanoittamaan tunteitaan, jolloin reaktiokeinona ei aina olisikaan raivokohtaus. Joskus räiskyväluonteisella herkällä lapsella voi olla taustalla myös muutakin, mikä aiheuttaa tietynlaisen käyttäytymisen, esimerkiksi ADHD. Nämä asiat on hyvä selvittää ammattiauttajan kanssa.
Nonna
Instagram @kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja Minusta Sinulle
Sähköposti kasikirjaminustasinulle@outlook.com