Keho kuntoon synnytystä varten

Kaupallinen yhteistyö Sensocenter: Paula Korhonen

Koska olen raskaana jo viimeisellä kolmanneksalla, haluan tehdä kaiken mahdollisen kehon hyvinvoinnin eteen, tukea raskautta ja helpottaa synnytystä. Tiedän, että kärsin jännittyneestä lantionpohjasta, joten ensi sijassa toivoin hoitoa kokonaisvaltaisesti lantionpohjan rentoutusta varten.

Musta on aivan ihanaa, että olen nyt raskausaikana löytänyt valtavan monia lempeitä alan ammattilaisia, joiden palveluita käyttää mielellään. Olen hyvin tarkka herkkänä ihmisenä siitä, että ammattilainen osaa kohdata mut oikein, koska luen ihmisiä ja heidän eleitään liiaksikin ja jokin pienikin asia voi saada mut perääntymään mitä kehon hoitoon ja hyvinvointiin tulee. En vain pysty rentoutumaan jos hoitajasta ei tule hyviä viboja. Nyt kun menin Paulan vastaanotolle jo kolmatta kertaa, oli entistä kotoisampi olo ja hetki itselle oli rentouttava ja juuri sitä, mitä nyt tarvitsin.

Sensocenter ja Paula Korhonen

Kävin jälleen hämeenlinnan Sensocenterillä Paula Korhosen vastaanotolla. Paula on koulutettu hieroja, VoiceWell-hoitaja, lähihoitaja sekä tällä hetkellä hän opiskelee osteopatiaa. Kirjoitinkin aiemmin, että Paula kohtasi mut aidosti ja kuunteli, mitä kerroin.

Aineenvaihdunnan kiihdyttämistä, osteopatiaa, purentalihasten ja pallean hoitoa sekä lantionpohjan rentoutusta

Keskustelimme tapaamisen alkuun olotilastani ja kerroin, että toivoisin keskittymistä lantionpohjan rentouttamiseen ja tiedän, että purentalihashieronta on yksi keino siihen. Kerroin Paulalle, että jalkojani, erityisesti nilkkojani, on alkanut viime päivinä särkeä – samoin kuin esikoisen loppuaikoina oli. Paula nappasi tästä kiinni ja ehdotti, että käsiteltäisiin ensin jalkoja ja koitetaan saada verenkiertoa ja aineenvaihduntaa paranemaan jaloissa. Jalkoja hoidettiin osteopatian avulla ja samalla Paula käsitteli myös lantionpohjaa ja yritti saada sitä rentoutumaan.

”Osteopatia on manuaalinen hoitomuoto, jossa keskitytään enemmän ihmisen terveydentilaan kuin sairauksiin. Hoidossa korostetaan kehon rakenteellisten ominaisuuksien ja toiminnallisuuden välistä vahvaa yhteyttä ja kehon luontaista parantumiskykyä. Osteopatia on terveydenhuollon ala, joka perustuu anatomian, fysiologian, embryologian ja muiden biolääketieteellisten tieteiden periaatteisiin”  Lähde

VoiceWell, purentalihashoito

Tällä kertaa tiesin jo, millaista purentalihashoito on ja osasin odottaa sitä. Kyseinen hoito on siitä ihanaa, että sen vaikutuksen huomaa suun ja leuan alueella heti, suu tuntuu väljemmältä ja hieronta vaikuttaa aivan selvästi koko vartalon rentoutumiseen.

Voicewell-hoito on ihmisen yleistä hyvinvointia hoitava hoitomuoto ja siinä käytetään hierontaa ja muita manuaalisia hoitotekniikoita. Itselläni hoito on auttanut huomattavasti siihen, että en jännitä leukaani niin paljoa enää yhteen ja öinen hampaiden narskuttelu on vähentynyt huomattavasti.

Voicewell-hoidolla voidaan vaikuttaa lihasten kireyteen purennan tai leukojen alueella, kurkun tai kaulan alueen kireyteen ja tiukkuuteen, äänen väsymiseen tai käheytymiseen sekä kokonaisvaltaiseen rentoutumiseen.

Varaa aikasi hämeenlinnaan Paulalle:

Paula Korhonen
Sensocenter

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tiktok @kasikirjaminusta
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

2

Vastaa