Herkän koulunkäynti

Millaista herkällä on koulussa

Monilla voi olla kuvitelma, että erityisherkkä lapsi käy koulua siinä missä muutkin ei eritysherkät lapset, mutta niin se ei valitettavasti ole. Herkkä aistii pienestä pitäen paljon ja koulumaailmassa ärsykkeitä riittää. Tunneilla voi olla äärettömän vaikeaa keskittyä oppimaan jokin asia vain kuuntelemalla. Herkät ovat usein tunnollisia ja käyttäytyvät hyvin, mutta se ei automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki heidän kuulemansa tai lukemansa asiat jäisivät päähän sillä kertaa. Haluan kertoa, miten itse esimerkiksi olen kokenut tai ajatellut koulussa kun, mun on pitänyt vaikka lukea pieni pätkä koko luokan kuullen.

Mitä jos luen väärin, koko luokka kuitenkin nauraa
Ihan varmasti luen väärin
Luenkohan riittävän nopeasti
Saavatko kaikki selvää sanoistani
Kohta vuoroni tulee ja mua jännittää
Tiedän, että ääneni värisee kun jännitän tätä niin paljon
Mulle nauretaan ihan varmasti kun ääneni väpättää
Miksi mun sydän tulee irti rinnasta, vitsit se hakkaa tosi kovaa
Mikähän kappale mulle tulee, koitan laskea äkkiä niin voin reenata sitä jo etukäteen
Voisinkohan lähteä vielä vessaan
Nyt tuli pissahätä
Jos otan viivottimen tähän rivin alle, niin mun on helpompi pysyä mukana missä menen
Voiko tästä tilanteesta vielä päästä pois
Miten pääsen tästä tilanteesta pois
Noniin nyt on mun vuoro
Kaikki katsoo
Kaikki pitää mua huonona ja tyhmänä
Tarkertelenkohan nyt kun tässä luen tätä
Nyt tuo poika ei enää tykkää musta kun en tätäkään osaa
Noniin, sain luettua loppuun
Selvisin jotenkin, mutta eihän tää hyvin mennyt

Opettaja: Hyvä, kiitos Noona, hienosti meni. Sitten Sannin vuoro.

Kaikki, mitä muut luokkakaverit lukevat ennen ja jälkeeni, en muista niistä mitään. En oikeastaan ole edes kuunnellut, koska en ole pystynyt keskittymään kun jännitti niin valtavasti. Tämä on susta ei herkästä varmasti naurettavaa, mutta usko pois, poistaisin tällaiset ajattelumaailmat päästäni, jos vain voisin. Näillä mennään ja koitetaan pärjätä. Opetellaan kaikki sitten kotona kun ympärilläni on tuttu ja turvallinen ympäristö.

Koetilanne

Millaista sitten on olla koetilanteessa erityisherkkänä?

Vitsit mua jännittää tää koe
Alkion ensimmäiset solut on kantasoluja. Alkion ensimmäiset solut on kantasoluja. Alkion ensimmäiset solut on kantasoluja. 
Olen päntännyt näitä päähäni viikon, toivottavasti muistan edes jotain
En kuitenkaan muista mitään
Kohta ope tulee luokkaan ja koe alkaa, en kestä
Miksi kaikki muut ovat noin rauhallisia
Ehtisinkö vielä katsomaan muistiinpanoistani montako luuta ihmisellä olikaan, muistan sen sivun kun siinä oli vaaleanpunainen kukka vasemmassa kulmassa
Mä katon sen vielä
Ehdin katsoa
Ope tuli
Miksi ope näyttää siltä, että tää koe on ihan sika vaikee
Ope katto mua noin, hän tietää jo, että en tuu onnistumaan
Mun on pakko ristiä jalat kun en voi istua molemmat jalat rennosti lattiaa vasten
Nyt ope jakaa papereita
Koe alkaa
Mun lyijytäytekynän lyijy ei pysy ollenkaan, miksi se uppoo koko ajan takas kynään????!!!!!!???
Noniin, nyt rauhotutaan ja mennään kohta kohdalta
Miksi Samilla on purkka suussa, ihan sairaan ärsyttävää kun hän jauhaa sitä koko ajan
Hei tän ekan mä tiedän
Tokankin tiedän, jes, osaan jotain
APUA!!! Miten nää lihakset nyt meni
MAAILMAN ÄRSYTTÄVINTÄ KUN JUKAN JALKA VISPAA MUN NÄKÖKENTÄSSÄ KOKO AJAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Noniin, nyt taas hetki happee ja peitetään kädellä Jukan jalka
Ei se auta, tiedän, että jalka vipattaa mun käden takana
PLIIIIIIIS LOPETA JUKKA!!!
Miten täällä muutenkin on näin järkyttävä melu
(kaikki ovat hiljaa)
Hei osaan taas tän yhden tehtävän
Nyt vaan silmät kiinni ja mietitääs hetki miten tää homma meni
OHO! Jukan jalka ei vispaa enää
Tätä vitoskohtaa en muista.. Minkä värisellä olin kirjoittanut nämä asiat
MITEN LAURA VOI KIRJOITTAA NOIN NOPEESTI?!?!?! EN KESTÄ!!!!!!
Mä en pääse ikinä tästä läpi
Volaa! Tän jutun muistankin, nyt keskityn tähän
Jopa keskityn, kun tää LYIJY!!!! Ens kerralla mulla on tavallinen lyijykynä
SIIS MITÄ!?!?! En ymmärrä tätä tehtävänantoa vaikka olen lukenut jo neljä kertaa

Onneksi ei ole enää montaa tehtävää
En tuu ikinä selviämään yläasteella
Miten joku voi olla jo valmis
Vitsit tuolla pihalla sataa ja mulla ei ole sadetakkia

Miksi oon näin hidas
Ainiin, kun oon vain näin tyhmä
Miten toi kello voi tikittää noin kovaa

Keskity
Nää loput vielä
Nyt pystyykin keskittymään paremmin kun muutama on jo lähtenyt luokasta
Katsotaan vielä kaikki läpi
Joo, mennään tällä
Ainakin yritin jotain

Ihan oma maailmansa on vielä luetunymmärtäminen. Pahin tilanne on se, että saat esimerkiksi 15 minuuttia aikaa lukea jotakin paperia, sitten se otetaan pois ja sen jälkeen tulee jotakin kysymyksiä. Välillä tuntuu kuin kysymykset olisivat kokonaan eri maailmasta mitä juuri luettu paperi. Mutta myönnän, mulla on keskivaikea lukihäiriö, joten tämä vaikuttaa asiaan mulla myös.

Uskon, että normaalisti koulumaailmassa opettaja pyrkii opettamaan niin, että normaali lapsi saa riittävästi ärsykkeitä oppiakseen. Tämä kuitenkin on herkälle erittäin vaikea oppimisympäristö ja hänelle koulupäivä on vain yksi sekamelska ja itse oppiminen alkaa vasta koulun jälkeen omissa oloissa tai kokeisiin lukemisen yhteydessä. Monesti herkkä haluaa olla koulussa huomaamaton, välttelee esillä oloa ja puhumista. Usein kuitenkin voi käydä niin, että juuri tämä näkymättömänä olo näkyy muille enemmän ja siitä seuraa se, että erityisherkkä oppilas saa huomiota vielä enemmän, vaikka alunperin halusi sitä välttää.

Koulumaailmassa tehtävien esittely, lukeminen tai mikä tahansa, mikä tapahtuu luokan edesssä, voi aiheuttaa erityisherkälle niin suuren häpeän tunteen, että hän ei pysty siitä suoriutumaan. Pelottaa niin paljon, että mokaa ja sen jälkeen joutuu häpeämään. Häpeä on herkälle yksi erittäin vaikea asia käsitellä. Valitettavasti koulumaailmassa on myös opettajaksi päässyt niitä ”kiusaajia”, jotka nauttivat kun voivat asettaa herkän lapsen hänelle kiusalliseen tilanteeseen muiden nälvittäväksi. Tämän olen kokenut itsekkin. Ja kyllä, tiedän, että opettaja on tehnyt sitä ihan vain siksi, että on tiennyt mun heikkouden jonkin asian suhteen ja laittanut mut silti esille. Sen näkee ihmisestä. Ja vaikka nyt ei herkkänä ajattelisit, että mitä jos opettajasi halusikin vain rohkaista sua, niin mitäpä jos nyt vain uskoisit kun kerron kokemuksestani.

Heräsikö tuttuja fiiliksiä omilta kouluajoilta?

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

2

Tällä artikkelilla on 3 kommenttia

  1. vilhelmiina hellstén

    Kuulostaa minulta ainakin silloin nuoruudessa! Oonkin tutkinut ja miettinyt, olenko erityisherkkä – herkkä tunnen olevani tai olen aina ollut, lapsesta saakka. Nämä sun tekstit ovat olleet apuna miettimisessä :)<3

    1. nonnas

      Hyvinkin voi olla, että olet erityisherkkä 🙂 Mutta se on ääretön vahvuus päästä kokemaan elämässä asiat tunteellisesti <3 Kiitos paljon kun kommentoit ja erityisesti, että luet <3

      1. vilhelmiina hellstén

        <3<3

Vastaa