Yhteistyössä: Doula Greta
Eräs tiistaipäiväni alkoi odottavissa tunnelmissa, sillä olin sopinut etädoulatapaamisen Greta Rossin kanssa. Olin kuunnellut hänen lempää ääntään jo aiemmin ”Odottajan onnellinen keho” -kurssilla, ja tiesin, että kemiat kohtaavat. Odotin tapaamiselta kuitenkin paljon.
Mitä tarkoittaa etädoula?
Greta Rossin sivuilta lainattu:
”Etädoula tarkoittaa doulapalvelua, joka saapuu luoksesi kotiin tai sairaalaan Skypen, puhelimen tai WhatsApp-videopuhelun välityksellä. Halata en voi, mutta voin olla sinulle läsnä, tarjota tukea, tietoa ja kuuntelijan matkallasi vanhemmuuteen.”
Voit käydä kurkkaamassa hänen etädoulapalveluistaan suoraan tästä.
Tapaaminen etädoulan kanssa
Olenkin jo aiemmin maininnut, että pelkään synnytystä monista eri syistä ja tämä oli yksi syy, miksi koin omalta osaltani etädoulatapaamisen hyväksi. Olin lähettänyt Gretalle etukäteen tietoa itsestäni, aikaisemmasta synnytyksestä, parisuhteestamme sekä nykyisestä raskaudesta.
Keskustelimme tapaamisen aluksi kuulumisista ja kävimme läpi esikoisen synnytyksen ja raskausaikaa, raskaudesta palautumista ja nykyistä raskausaikaa. Keskustelimme mitä olen tässä raskaudessa tehnyt käsitelläkseni jo nyt synnytyspelkoani ja mitä ajattelen alatiesynnytyksestä.
Käsittelimme asioita, mitä voimme yhdessä mieheni kanssa tehdä ennen synnytystä, mitä käydä läpi ja mistä keskustella yhdessä. Gretan esimerkit ovat hyvin asioita avaavia ja jopa huvittaviakin välillä. Greta auttoi mua juuri siinä, mitä halusinkin tapaamiselta; luottoa synnytykseen sekä omaan kehoon. Kävimme läpi myös erilaiset kivunlievitysmenetelmät sekä synnytysvaiheet ja sivusimme parisuhdetta.
Greta Rossi
Greta on itse neljän lapsen äiti ja valmistunut doulaksi viime maaliskuussa. Muistan ”Odottajan onnellinen keho” -kurssilta sen, että Greta kertoi hänen omien synnytyksien olleen hyvin erilaisia keskenään, joten kokemusta häneltä löytyy ja näkökulmaa erilaisiin synnytyksiin.
Greta on mielestäni yksi empaattisimmista ihmisistä, joita olen tavannut ja hänestä välittyi nöyryys. Empaattisuus on piirre, jota odottaisin doulaltani eniten. Hänen tapansa olla läsnä, kuunnella ja myötäelää kerrontaani, kosketti kotiini asti, vaikka välillämme oli kymmeniä kilometrejä. Jos meillä olisi doula fyysisesti läsnä synnytyksessä, doula olisi Greta. Ymmärsimme heti toisiamme ja Greta oivalsi itsestäni asioita, joita en ollut ymmärtänyt olevan, vaikka tiedän pohtivani asioita monesta näkökulmasta. Tämä kertoo siitä, että hänellä on oikea polku kuljettavanaan ja ammattilaisen ote tarttua oikeisiin asioihin. Usein erityisherkkänä havahdun siihen, että mua ei ymmärretä, mutta nyt ei ollut niin. Synnytys on naisen elämän isoimpia tapahtumia. Jos sillä hetkellä et koe tulevasi ymmärretyksi tai kuulluksi, synnytyskokemus ei voi olla eheyttävä.
Greta ja etädoulapalvelut
Gretalla on kaksi etädoulapalvelua tarjottavanaan; etädoula (kertaluontoinen etätapaaminen) ja etädoula lähelläsi -paketti (kolme etätapaamista ja tehtäviä).
Lisäksi haluan ehdottomasti mainita Gretan ”Simppeli synnytysvalmennus” -kurssin facebookissa. Se on edullinen paketti synnytykseen liittyen, jossa kukin voi tutustua omaa tahtiaan kurssin materiaaleihin ja esittää Gretalle kysymyksiä. Hinta on vain 27€.
Erityisesti te erityisherkät odottavat äidit tai lapsista haaveilevat; Greta Rossi on ihminen, jota voin suositella herkälle synnyttäjälle doulaksi koko sydämestäni.
Iso kiitos Gretalle itseni ymmärtämisestä ja synnytystietouteen syventämisestä.
Nonna
Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tiktok @kasikirjaminusta
kasikirjaminustasinulle@outlook.com