Erityisherkkyys – Rajat ovat rakkautta myös itsellesi

Olet varmasti kuullut tämän fraasin ”rajat ovat rakkautta”. Usein se yhdistetään kasvatukseen ja lapsiin, ja sitä ei tule niinkään ajateltua omalle kohdalle enää aikuisena. Hyvin hektisessä elämäntilanteessa ruuhkavuosina olen huomannut, että rajat ne ovat itsellenikin sitä suurinta rakkautta.

Monesti huolehditaan tarkastikin lasten nukkumaanmeno- sekä ruokailuajoista. Meillä syödään yhdessä kaikki ruokailut, paitsi oman iltapalani syön lasten mentyä nukkumaan. Jostakin syystä usein kuitenkin havahdun siihen, että nukkumaan pitäisi mennä entistä aikasemmin, jotta väsymys ei ehtisi painamaan, vaikka lähtökohtaisesti menemmekin jo hyvin aikaisesti. Liian helposti sitä kuitenkin jää iltaisin sohvalle loikoilemaan miehen kanssa, kun kerrankin sitä kahdenkeskeistä aikaa on. Miksi siis laiminlyön omia rajojani, vaikka tiedän, että tarvitsen unta yhtä lailla kuin lapsetkin?

Erityisherkkänä vanhempana omien rajojen tunnistaminen on tärkeää jokapäiväisessä arjessa. Se, että tunnistaa, koska voimavarat hupenevat ja mikä sen aiheuttaa, siitä on suuri hyöty helpommin kuormittuvalle herkälle vanhemmalle, kuin ei herkälle, joka ei kuormitu samoista asioista niin paljoa.

Miten sitten käytännössä helpotan kuormaani arjessa? Käytännön esimerkkinä voisin kertoa siitä, kuinka pyykit laitetaan kuivumaan tai astianpesukone tyhjennetään. Olen jo reilun vuoden ajan tehny siitä leikkiä taaperon kanssa. Kotityöt tulee tehtyä, teemme ne leikin varjolla ja meillä on hauskaa yhdessä, kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Jotkut vanhemmat voivat kokea raskaaksi kuitenkin sen, että kaikesta tulisi tehdä leikkiä, niin itsekin koin joskus muiden lasten kanssa. Nykyisin kuitenkin kun nämä asiat ovat jokapäiväisiä ja on tehtävä, käytän ennemmin pikkaisen enemmän energiaa siihen, että leikkien teemme näitä asioita hyvällä energialla yhdessä, kuin sen sijaan mahdollisesti kiukuttelisimme toisillemme ja silti tekisimme nämä asiat. Etuna tietysti on myös se, että taaperosta ihan oikeasti on apua näissä kotitöissä.

 

Miten muuten huomioin arjessa omia rajojani?

Haluan viikottain treenata ja teen sitä mielelläni ystäväni kanssa ulkona. Ystäväni työajat ja meidän lasten iltatoimet (sekä vauvan imetys) tuovat omat rajoitteet jo lähtökohtaisesti, mutta olen tehnyt itselleni selväksi sen, että tarvitsen liikuntaa, mutta aikaikkuna treenille päivässä on hyvin pieni. Hyvin olemme kuitenkin joka viikko päässeet yhdessä treenailemaan molempien aikataulujen puitteissa, muutamia kertojakin viikossa. Moni ehkä tapauksessani venyttäisi treeniaikoja lasten nukkumaanmenon jälkeiselle ajalle, mutta sen olen itse pyhittänyt jo rentoutumiselleni, se on tärkeä rajani, tärkeämpi kuin liikunta tällä hetkellä elämässä.

Sanon ei, sano säkin

Vaikeinta mulle on aina muiden kanssa ollut sanoa EI. Sitä on saanut ihan toden teolla harjoitella ja lasten syntymän jälkeen entistä enemmän. Haluaisin olla monessa mukana ja auttaa kaikkia, mutta tämä kaikkivoipaisuus ja realistisuus eivät kulje käsi kädessä. Meillä siis sanotaan ei, vaikka mieli usein tekisin muuta ja suunnitelmat olisivat ihan superihania. Arjen toimivuus ja mukavuus sekä lasten tasapainoinen olotila ja hyvinvointi vievät voiton. Kun on alkanut enemmän sanoa ei läheisille, on saanut hyvin huomata, kuinka ne läheiset ovat kaikonneet, jotka eivät sitten oikeista syistä ole kanssamme edes aikaa viettäneetkään. Meille oikeita syitä ei ole esimerkiksi toisen hyväksikäyttäminen millään tavalla.

Eräs herkkä ystäväni tunnistaa hyvin rajansa vanhempana, mutta silti haluaa koetella niitä usein, koska janoaa uusia seikkailuja. Usein huomaa kuitenkin seikkailujen edetessä, että olisi vain pitänyt sanoa ei, koska onkin yllättäen hyvin uupunut. Toisaalta itseltäni jää useimmat seikkailut tekemättä, koska valitsen sen helpoimman reitin ja pysyn mukavuusalueellani. Meitä herkkiä on kaksi ääripäätä, ja jokaisen on opeteltava omat rajat.

Tärkeä vinkki kuitenkin kaikille erityisherkille on se, että älä laiminlyö untasi.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle

2

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Noora

    Ihana kirjoitus, tuon Ei sanomisten oppiminen on ollut parasta mitä aivot ovat saaneet mut tajuamaan <3

    1. Nonna

      Ihanaa, että olet ymmärtänyt tämän itse! <3 Itse olen saanut hieman avitusta 😀

Vastaa