Erityisherkkien vanhempien avuntarve ja sen pyytäminen

Olen lähes aina ollut ”minä itse” -tyyppi ja tähän sisältyy se, että teen kaiken itse ja apua ei pyydetä. Kyseinen ajattelumaailma ei toimi lapsiarjessa, jokainen vanhempi yksinkertaisesti tarvitsee jossakin välissä apua. Tämä on korona-aikana korostunut, koska esimerkiksi lääkärikäynneille ei suositella koko perheen marssivan.

Itseni kuten muidenkin erityisherkkien vanhempien on syytä välttää sitä, ettei kuormitu liikaa ja tätä kannattaa ennakoida. Jos kuorma kasvaa liikaa, niin paljon, että kuorma meinaa jo kaatua, se voi olla herkälle vanhemmalle liikaa. Omasta kokemuksesta tiedän väsymyksen suhteen, että on hyvin vaikea jaksaa arjessa edes helppoja askareita, jos väsymys menee liiallisuuksiin. Silloin on pyydettävä apua, myös mun on pitänyt pyytää. Meillä kyse on ollut siitä, että mies on auttanut vauvan öiden suhteen, koska itse olen ajattelut niin, etten häntä velvottaisi öisin heräilemään kun hänen työnsä ovat toisella paikkakunnalla ja en halua, että hän väsyneenä joutuu ajelemaan yhtään. Joten sen verran ”minä itse” -tyyppinä olen joustanut ja pyytänyt miestäni apuun. Päivisin jos on ollut jotakin menoa, oma isäni tai isovanhempani ovat tulleet taaperon seuraksi ja olen menot lutvinut jotenkin vauvan kanssa.

Kaikille herkille myös ”mikä tahansa apu” ei vain sovi. Meillä kun on herkät lapset, niin itse ehkä helpommin ottaisin ulkopuolista apua vaikka kodin kunnossapitoon kuin lasten kanssa olemiseen, jos siis kyseessä olisi tuntematon apu, vaikka kotiapu. Mutta olen myös ihmisenä sellainen, että tykkään asioiden hoituvan tietyllä tavalla ja ihan helppoa ei ole ottaa jotakuta tuntematonta meille imuroimaankaan. Herkkänä kokisin siitä jonkinlaista syyllisyyttä. Lisäksi en kotiini ottaisi mielellään tuntematonta henkilöä tekemään oikein mitään, jotenkin pohdituttaa mahdollinen arvostelevaisuus, mitä tuskin edes olisi.

Kehtaanko pyytää apua – syyllisyys

Jostain syystä moni herkkä vanhempi kokee syyllisyyttä siitä, että pyytää apua joltakin tai esimerkiksi siitä, että kotona käy kotiapua. Moni herkkä vanhempi on asettanut kuitenkin itselleen niin kovat tavoitteet vanhemmuuteen, että ne saavuttaakseen useimmiten apua lasten kanssa tarvitaan. Tiedän, että olen hyvin poikkeus herkkänä vanhempana siinä, että 98% olen lasteni kanssa itse päivät ja lähes koko ajan vielä nautin siitä. Muhun toisen herkän vanhemman ei kannata verrata itseään.

Lähtökohtaisesti herkät vanhemmat tarvitsevat aikaa palautua ja apua lasten kanssa, ja siinä ei ole yhtään mitään väärää. Tätä asiaa ei myöskään tarvitse kenellekään selitellä, ja turha edes yrittää suurimmalle osalle. Moni herkkä vain tarvitsee itselleen aikaa ollakseen jälleen parempi itselleen ja mukavempaa seuraa toisille. Vaikka tässä kohti erityisherkkyys tuntuisi taakalta, pitää muistaa, ettemme ole erityisherkkyyttämme valinneet, mutta sen voimme valita, miten sen kanssa toimimme. Se, että pyydät apua, ei tarkoita sitä, että olet huono äiti tai isi, päinvastoin.

Itselleni ei ole ongelma enää pyytää apua tietyiltä läheisiltä. Erityisesti niiltä läheisiltä, jotka jatkuvasti apuansa tarjoavat ja ovat tehneet selväksi, että todella haluavat auttaa. Musta olisi kamalaa, että joku joutuisi vaikka pakosta olemaan lasteni kanssa. Herkät lapsetkin sen aistisivat.

Kerro tarpeistasi kumppanille

Se, mitä tunnet ja koet, ei ole automaattisesti kumppanillasi tiedossa. Meillä mies on on ollut pitkät päivät töissä ja työmatkoihin menee aikaa ja hän on työnsä puolesta paljon itsekseen ja jonkin verran metelissä. Itse sen sijaan olen lasten kanssa kolmisin lähes kaikki päivät. Kun mies sitten tulee kotiin, haluaisin keskustella asioista aikuisen kanssa, joko hänen kanssaan tai lähteä johonkin viilettämään perheen voimin. Ja tämähän on sitä, mitä mieheni vähiten kaipaa sillä hetkellä. Hän kun haluaisi hetken olla rauhaksiin palattuaan metelistä ja missään nimessä voimia ei ole lähteä autolla ajelemaan johki suuntaan. Hän ei kuitenkaan koskaan sano mulle, että älä sä lähde mihinkään, aina olen saanut mennä jos siltä on tuntunut. Mutta jotenkin sitä on itse alkanut erilailla nauttia vain siitä olemisesta ihan perheenkin kesken, vaikka sitä tässä todella viimeisen vuoden ajan on ollutkin.

Pointtina kuitenkin se, että toisella on takanaan aina erilainen päivä kuin sulla, tai ainakin hän kokee sen erilailla vaikka sitten olisittekin tehneet samoja asioita yhdessä. Kukaan ei voi ennustaa toisen fiiliksiä ja eikä olettaa niiden olevan tietynlaisia.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle

2

Vastaa