Erityisherkkä nuori

POSTAUSSARJA: ERITYISHERKKÄ LAPSI OSA 22/23

Erityisherkälle nuorelle elämänmuutokset ovat suuri kasvunpaikka ja kuormittavaa aikaa. Nuori, joka alkaa hoitaa itse enemmän asioitaan, ottaa niistä vastuuta tai muuttaa esimerkiksi kotoa jo pois, voi joskus kokea olevansa voittamaton ja osata mitä vain. 

Olenkin kirjoittanut jo aiemmin asiaan liittyen ja pääset lukemaan kirjoituksen täältä.

Muistan itse pohtineeni paljon aikuisuuteen liittyviä asioita ja vastuunottoa. Olen muuttanut kotoa pois 16 – vuotiaana ja se sopi mulle oikein hyvin. Kuitenkin moni asia pelotti ja jännitti valtavasti. Vaikka tiesin, ettei mun tarvitse yksin loppuelämääni pärjätä, silti lähdin harjoittelemaan elämääni ilman vanhempien fyysistä läsnäoloa saman katon alla. Nuoren kanssa kannattaa keskustella siitä, mitkä asiat juuri häntä pelottavat tai huolestuttavat matkalla aikuisuuteen. Itse haluan olla vanhempi, jonka lapsi tietää, että ei ole asiaa, mitä mulle ei voisi kertoa.

Kuten kirjoitin yllä olevassa postauksessa siitä, että nuorena ei vain käydä läpi aikuisuuden kynnyksellä tulevia velvollisuuksia ja uusia ulottuvuuksia, vaan myös keho muuttuu hyvin paljon. Sen vuoksi saattaa herätä paljonkin kysymyksiä. Jos kotona ei erityisherkällä nuorella ole turvallisia aikuisia keskusteluapuna, hän voi kokea itsensä hyvinkin yksinäiseksi asioiden suhteen. Kaikille aikuisille ei ole helppoa puhua esimerkiksi seksuaalisuudesta, mutta jos lapsia haluaa ja niitä saa, silloin näistä asioista puhuminen oman lapsen kanssa on velvollisuus.

Nuoren erityisherkän kanssa

Kaikilta löytyy elämän osa-alueita, joissa riittää kysymyksiä. Ehkä siis vanhempana olisi hyvä tarkkailla nuorta sivusta ja tiedustella välillä, haluaisiko hän puhua jostakin tai tarvisisiko hän lisätietoa johonkin asiaan. Voit parhaasi mukaan koittaa saada nuorta pohtimaan asioita kaikilta kanteilta, saatatkin yllättyä, kuinka pitkälle lapsesi on jo asioita miettinyt. Kun nuori muuttaa kotoa pois, muista kuitenkin kertoa hänelle jatkossakin kuinka tärkeä hän on sulle ja kuinka ylpeä olet hänestä. Luota lapseesi, kunnes toisin todistetaan. Anna hänelle mahdollisuus olla luottamuksesi arvoinen ja näyttää mihin hän pystyy. Älä epäile etukäteen. Äläkä heti pelästy, jos nuori haluaakin ottaa vähän etäisyyttä suhun, hänkin haluaa harjoitella itsenäistymistä. Vauva ymmärtää hyvin pienenä sen, että hän ja äiti ei olekaan yhtä, nyt on vanhemman vuoro ymmärtää, että nuori tulee menemään ja menee omia menojaan.

Sun ja teidän perheen nuoren historiasta voi löytyä jos minkälaista elämistä, joten ne kaikki tapahtumat vaikuttavat nuoren kanssa olevaan keskusteluyhteyteen. Voi käydä niin, että teillä on aina ollut erinomainen keskusteluyhteys, mutta yhtäkkiä se on kadonnut kun lapsi on saavuttanut nuoruuden kynnyksen. Silloin kuitenkin on hyvin tärkeää se, että nuorella olisi joku aikuinen, jonka kanssa hän voisi ja puhuu, jos hänestä siltä tuntuu. Kaikkea ei vain halua vanhemmilleen kertoa, eikä aina tarvitsekaan, mutta jos joskun on tarvetta aikuisen mielipiteelle, sellainen aikuinen olisi hyvä löytyä, esimerkiksi koulusta ja tietysti erityisherkkiä ymmärtävä.

Nonna 18 - vuotiaana
Nonna 18 – vuotiaana

 

Nuoren haasteet ja velvollisuudet

Erityisherkkä nuori saattaa pitää itsellään murheet ja asiat, jotka mietityttävät. Hän saattaa koittaa selviytyä niistä yksin, erityisesti jos hän on päättänyt muuttaa kotoa pois varhain. Hänellä saattaa olla ajatus, että hänen on vain pärjättävä yksin ja käsiteltävä ongelmat itsenäisesti. Kotoa muutto tai vain se, että ikää tulee lisää, ei missään nimessä tarkoita sitä, että kaikesta tulisi selvitä yksin. Ei missään nimessä. Lähes kaikki erityisherkät haistelevat ihmisistä tarkkaan, voiko heihin luottaa ja pienikin epäkohta suhteissa voi saada herkän ihmisen ottamaan takapakkia. Vanhempana musta olisi erittäin tärkeää koittaa pysyä lähellä nuorta erityisherkkää lasta tukien ja tehden hänelle selväksi, että olet aina hänen turvansa. Tämä ei tarkoita sitä, että päivittäin aamuin illoin soitat hänelle, vaan teet asian selväksi hänelle, että hän voi soittaa sulle. Usein kuitenkin herkän nuoren kanssa käy niin, että hän selviytyy arjen askareista erinomaisesti omin avuin.

Mun kokemuksen mukaan erityisherkät nuoret ovat hyvin tunnollisia ja haluavat niin sanotusti selviytyä elämästä kunnialla. He eivät halua aiheuttaa lähimmäisille ylimääräistä huolta. Jos kuitenkin joku herkkä nuori ajautuu esimerkiksi kokeilemaan huumeita, se luultavasti johtunee siitä, että hän koittaa lääkitä ahdistustaan, mikä puolestaan on aiheutunut jostakin muusta. Erityisherkälle on myös tärkeää muiden hyväksyntä, joten ulkoisten paineiden vuoksi hän saattaa päätyä tekemään asioita, joita ei toisenlaisessa seurassa tekisi. Jos nuori ajautuu ongelmiin tai väärään seuraan, tällöin ammattilaisen apu keskustelijan roolissa on paikallaan.

Koska maailma muuttuu ja uusia asioita tulee sen mukana, erityisherkkä nuori voi olla enemmän aallonharjalla kuin sä vanhempana. Hänellä voi olla hyvinkin uniikki ja erilainen ajattelumaailma asioiden suhteen, mutta usein se ei ole huono asia. Myös vanhempana voit antaa lapsesi opettaa aina sullekin uusia temppuja.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

9

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Elsa

    Huh, just nää nuoruusvuodet on varmasti aikamoista muutosta ja myllerrystä joka lapsen/nuoren kanssa, ja erityisherkkyys tuo siihen kyllä ihan tällaisen oman lisänsä – enpä olisi tällaisia asioita osannut ajatellakaan ennen postauksen lukemista! Ja hyviä vinkkejä todennäköisesti myös ihan ”vähemmän herkän” nuoren vanhemmalle! 🙂

    1. Nonna

      Joo, se on ihan totta! Monia asioita voi olla haastava pohtia erityisherkän näkökulmasta, jos asia on itselle vieras. Siksi koitan kuvailla asioita niin, että niitä voisi kaikki ymmärtää. 🙂

Vastaa