Erityisherkkä kasvattajana

Millainen on erityisherkkä lapsi? Siitä puhutaan paljon ja olen itsekkin kirjoittanut valtavasti aiheesta. Mutta entäpäs erityisherkkä äiti tai isi? Puhuttaisiinko heistä myös. Jatkossa aion julkaista postauksia myös erityisherkistä kasvattajista.

Puhumme lähes päivittäin mieheni kanssa kasvatukseen liittyvistä asioista. Käymme tilanteita läpi ja puhumme toimintatavoistamme. Keskustelemme sekä omiin lapsiin liittyvistä asioista sekä tapahtumista, joita olemme kohdanneet tai nähneet muissa perheissä. Otamme muilta vinkkejä, mutta myönnän, sanomme joskus myös, että tuo toimintatapa ei sovi meiden perheelle. Koemme molemmat mieheni kanssa niin, että haluamme antaa parhaat sosiaaliset eväät lapsellemme, mitä vain voimme, koska välttämättä emme itse ole aina käyttäytyneet niin, kuin toivoisimme itsemme käyttäytyvän.

 

Jokainen kasvattaja imee oppejaan omilta kasvattajiltaan ja käyttää niitä sitten omiin lapsiinsa, halusi tai ei. Vaikka kuinka koittaisi kitkeä KAIKKI ikävät kasvatuskikat pois, mitkä vaikuttivat omassa lapsuudessa, siihen ei heti pysty. Se vaatii harjoittelemista ja tietoista oman toiminnan tarkastelua. Jos ei ymmärrä esimerkiksi manipuloivansa lastaan, niin kuin itselle on mahdollisesti tehty lapsuudessa, ei voi sitä toimintatapaa vielä savustaakkaan pois. Itse olen saanut valtavasti neuvoja sukulaisilta, läheisiltä ja ystäviltä lasten suhteen, olin niitä sitten pyytänyt tai en. Kikat – kuinka-saada-mustikka-pois-vaatteista, ovat tarpeellisia kuulla, mutta valitettavasti en pahemmin ota kuuleviin korviin ei erityisherkkien kasvatusmetodeja herkkien lasteni suhteen. Tunnen sekä lapseni että erityisherkkyyden melko hyvin ja varhaiskasvatustakin on tullut opiskeltua kirja tolkulla. Enkä tarkoita nyt sitä, että mulle ei saisi kertoa esimerkiksi kasvatusvinkkejä, totta kai saa! Mutta jos sun lapsi vetelee turpaan naapurin Timoa, niin en kovin vakavasti näitä vinkkejä ota vastaan.

Kasvattajan intuitio

Olen aikaisemmin kirjoittanut blogissani erityisherkkien intuitiosta, siitä fiiliksestä, minkä mukaan joskus tekee jopa ihan päätöksiä, vaikka faktat ympärillä puoltaisivat jotakin muuta. Koen, että vanhempana olen tehnyt toistaiseksi hyviä päätöksiä toimia ja olemme löytäneet yhdessä miehen kanssa sellaisia tapoja toimia, mitkä ovat hyviä lapsillemme.

Tiedän, että moni erityisherkkä tuskailee päätösten tekemisessä, jottei joudu myöhemmin pettymään. Siksi itse kehotankin luottamaan vanhempana, kasvattajana omaan intuitioon toimia. Itse huomaan usein aistivani lapsistani mitä he tarvitsevat, ennen kuin taapero ehtii suutaan avata. Erityisherkän vanhemman on siis usein helpompaa kuin ei erityisherkän, tyydyttää lapsen tarpeet. On kuitenkin tärkeää, ettei opeta lasta siihen, että tekee kaiken hänen puolestaan ennen kuin lapsi itse ilmaisee tarpeensa, mutta esimerkiksi vauva-aikana tästä taidosta on iso apu.

 

Olenkin kirjoittanut molemmista lapsistani tänne jonkin verran (Poikani ja matkamme  sekä Lapset ja erityisherkkyys). Esikoisesta huomasin hänen ollessa kahden viikon ikäinen, että hän on erityisherkkä ja uudesta tulokkaasta vielä aikaisemmin. Mulla on hyvin syvä henkinen yhteys heidän kanssaan ja osaan vaistota pelkästä katseesta useimmiten, mitä ovat vailla. Erityisesti esikoisen kanssa olimme niin yhtä, että jos häntä sattui fyysisesti jokin, koin itse valtavaa myötätuntokipua ja empaattisuuteni oli huipussaan. Joskus kun jokin vahinko kävi, mieheni oli mentävä katsomaan ensin, koska en vain pystynyt kestämään kuinka paljon toista sattui, vaikka olisikin ollut vain kyse pienestä haavasta sormenpäässä.

 

Suosittelen kuitenkin, että erityisherkkää lasta ei kohtaisi valtavassa omien tunteiden vallassa, jotta lapsen ei tarvitse sitten murehtia myös niitä äitin rankkoja tunteita ja tuntemuksia. Eikä tietenkään myöskään niin, että vähätellään ja todetaan, että ”älä nyt viitti tommosesta inistä”. Joskus tällaiset tilanteet herättävät meissä niin vahvoja tunnejälkiä lapsuudesta, että on hyvä rauhoittua itse, ennen kuin hyökkäämme tilanteeseen tunnekuohun vallassa.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

5

Vastaa