Erityisherkän vanhemman empaattisuus ja ärsyketulva

Vanhempana koen välillä väsyväni liialliseen empatiaan. En tiedä osaanko avata tätä teille oikein, mutta koitan.

Koska koen vahvaa empatiaa lähes kaikkia ihmisiä kohtaan, eniten koen sitä lasteni kanssa. Joskus vain eläydyn liikaa ja se kuormittaa. Se kuormittaa myös, vaikka meillä olisi tosi ihanakin päivä, koska eletyt tunteet ovat niin vahvoja. Vahvuus ja vahvana olo väsyttävät. Oikeastaan kaiken jatkuva aistiminen väsyttää ja nyt kun sitä tekee myös lastensa kanssa, menen tyytyväisenä nukkumaan iltaisin klo 21.

Keskustelin taannoin erään erityisherkän äidin kanssa, joka kertoi kuormittuneensa sotkuisuudesta kotona. Hän mainitsi siitä, kuinka hän ärsyyntyy siitä mahdollisesta sotkusta jo kotiin paluumatkalla, vaikka ei vielä edes tiedä, onko sotkua. Jopa tällainen ajatusprosessointi väsyttää erityisherkkää, ajatusrattaat pyörivät koko ajan, vaikka ei tarvitsisi. Sotkut, telkanäänet, maiskuttelut, jatkuvat kyselyt – esimerkiksi nämä kuormittavat herkkien ärsyketulvaa enemmän kuin ei erityisherkkiä ja siksi myös mielen palautuminen on tärkeää hyvinvoinnin kannalta.

Tunnista omat voimavarasi

Psykologini sanoi joskus mulle, että puhun itselleni paikoin todella ankarasti, odotan itseltäni äärettömyyksiä ja vähättelen joskus liikaakin. Olisi hyvä puhua itselleen, niin kuin puhuu lapselle. En koskaan vähättelisi lapsiani tai sanoisi heille, että he eivät riittäisi tai heistä ei olisi johonkin.

Olen monien erityisherkkien äitien kanssa keskustellut siitä, että miten he kokevat mahdolliset seuraavat lapset. Moni herkkä äiti pohtii päänsä puhki, olisiko vain parempi palata töihin vai koittaa toista lasta. Nämä päätökset ovat erityisherkille hankalia, koska kaikissa asioissa on ne hyvät ja huonot puolensa, niin kuin tässäkin asiassa. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä, että tärkeintä on musta tiedostaa omat voimavarat vanhempana. Ei ole väärin olla yhden tai viiden lapsen äiti, kunhan itse jaksaa hyvin ja olla se äiti lapsilleen, jonka lapset ansaitsevat. Ja hei, on täysin ok olla myös lapseton, jos niin haluaa.

En myöskään usko, että kenenkään vanhemman ja lapsen suhde olisi mennyt helposti liidellen vuodesta toiseen. Lapsilla on erilaisia vaiheita, ja kuuluisin lapsiajan fraasi lieneekin, ”se on vain vaihe”, mutta sen on ihan totta. Kukaan ei uhmaa eläkkeelle asti (ainakin toivon) ja jokaisessa lapsen ikävaiheessa on ihania ja niitä turhauttavia hetkiä. Vain kuitenkin sä itse olet se, joka osaa arvioida parhaiten mitä jaksat ja mitä et.

Itse koen joka päivä niitä hetkiä, että haluaisin keskittyä tekemään jotakin asiaa edes 15minuutin ajan itsekseni, koska sinä aikana se olisi tehtynä. Kuitenkin huomaan tekeväni asiaa vauva sylissäni yhdellä kädellä, samalla leikkien prinsessakoulua taaperon kanssa. Silloin asiaan meneekin 30minuuttia. Noh. Asia tulee tehtyä, vauva saa läheisyyttä ja prinsessat valmistuu kouluistaan. Välillä kuormitun ja stressaannun näinä hetkinä, turhaudunkin, mutta toisaalta, kaikki kuitenkin pysyvät tyytyväisinä. Kaikille tämä ei sovi ja myönnän, että paikoin päivän mielenkulutus onkin noin 4000kalorin luokkaa. Melkosta multitaskausta joka päivä hetkittäin, mutta kyllä sitä tuntee itsensä ylpeeksikin kun saa aikaiseksikin.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle

2

Vastaa