Ne kuuluisat kolme k:ta. Keskustele, kuuntele ja kuule. Kanssakäyminen on erityisherkälle kuin huumetta ja monen herkän sydämen saakin täytettyä hyvillä keskusteluilla. Parisuhteessa ei riitä vain se, että kuuntelet, mitä toinen kertoo, herkkä haluaa kuulla myös mielipiteesi ja kannan asiaan. Kun parisuhteessa molemmat osapuolet saavat äänensä kuuluviin, molemmat ovat myös tyytyväisiä.

Kun erityisherkkä ihminen on parisuhteessa, siitä ei syvällisyyttä puutu. Usein herkille ei riitä pintaliitosuhteet, vaan suhteen toimimisen kannalta siinä on oltava intensiivinen keskusteluyhteys ja vahva toisen ymmärtäminen läsnä. Erityisherkät myös ihastuvat ja jopa rakastuvat nopeasti, heidän on helppoa nähdä toisissa ihmisissä hyvää. Rakkaus on usein hyvin voimakasta ja saattaa tuntua toisesta osapuolesta jopa hyökkäävältä. Siksi erityisherkän on joskus jopa hillittävä ihastumisensa esille tuomista, jotta todellisuudessa toisen osapuolen mielenkiinto säilyy. Ärsyttävää hiiri-kissa-leikkiä joskus, mutta se voi olla myös palkitsevaa.
Joskus herkillä on tapana keskustelussa syyttää toista, neuvoa tai tuputtaa liiaksi omia tarpeitaan. Jos kuitenkin toinen osapuoli haluaa jostakin asiasta avautua ja kaipaa neuvoja, hän on jo lähtökohtaisesti haavoittuvainen. Silloin ei ole tarpeen esimerkiksi syyttää toista mistään, ellei hän erikseen kysy, miten juuri sä näet asian. Rehellisyys ja selkeys ovat avainsanoja ilman puolustuskannalle menoa.
Erityisherkkä arvostaa totuudenmukaista kanssakäymistä. Se, että sanotaan jotain naaman edessä ja selän takana toista, ei vakuuta erityisherkkää. Ei missään suhteissa, ei ystävyys- ei parisuhteissa. Tällainen kaksinaamaisuus on monelle herkälle ylitsepääsemätöntä, vaikka moni ei erityisherkkä pystyy asian antamaan anteeksi helpostikin. Petollinen toiminta herkkää kohtaan ei unohdu.
Miellyttäminen ja jännitys
Herkät ihmiset ovat valmiita tekemään paljon toisen eteen ja joskus se voi jopa pelottaa tai ahdistaa ei erityisherkkää. Erityisherkällä on kuitenkin kova tarve miellyttää toista, saada ehkä hyväksyntää ja yksinkertaisesti tehdä toiselle hyvän mielen. Koska erityisherkkä ihminen tuntee lähes kaiken voimakkaammin, on aito rakkauskin täyteläisempää ja antavampaa.
Jotkut erityisherkät hakevat suhteeseensa jännitystä ja jotakin erilaista. Luultavasti tavoitteena täyttää suhdetta, jotta se ei vaan lopahda. Tällainen suhteen täyttäminen ei kuitenkaan kanna kovin pitkälle, jos jännityksen luominen suhteeseen ei ole aitoa. Lisäksi erityisherkkä voi huomaamattaankin kuormittua ja ylivirittyä liiasta poikkeuksellisesta jännityksestä. Mielipiteeni on, että parisuhteessa kannattaa olla yhteinen harrastus tai yhteistä muuta mielekästä tekemistä omien menojen lisäksi. Harrastus/tekeminen on kuitenkin pohdittava tarkoin herkän näkökulmasta, jotta se tuo sen ilon ja tyytyväisyyden, mitä halutaankin saavuttaa stressin ja kuormittavuuden sijasta.
Parisuhteessa tulee kuitenkin aina tilanteita, kun ollaan eri mieltä. Molempien on muistettava, että kummankaan ajatus ei välttämättä ole se oikea, vaan pariskunnan on yhdessä löydettävä yhteinen ajatus, missä on ripaus toisen juttua ja ripaus toisen huttua.
Nonna
Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tiktok @kasikirjaminusta
kasikirjaminustasinulle@outlook.com