Erityisherkän päätökset ja muiden auttaminen

Kirjoitin taannoin siitä, että millaista on kahdella erityisherkällä parisuhteessa ja mitä hyvää siinä on. Sen jälkeen olen pohtinut asian toista puolta, mitä huonoja puolia voi olla, kun kaksi erityisherkkää ovat liiankin samanlaisia.

Muiden auttaminen

Itselläni on erityisherkkänä kova tarve tyydyttää kumppanini ja ystävieni tarpeet ja toiveet. Tekee aivan pahaa joskus, jos tiedän, että ystävä tarvitsisi apua, mutta en pysty sitä antamaan. Lähes väkisin koitan järjestää asiani niin, että pystyn auttamaan aina edes jollain keinoin.

Valitettavasti huomaan usein myös kuormittuvani todella paljon tästä auttamisesta, mitä ei siis välttämättä edes pyydetä, mutta koen, että läheisiä on lähtökohtaisesti autettava. Kun oma puolisoni osaa vetää mulle rajat siihen, etten ole koko ajan auttamassa ketä sattuu, miten on sitten kahden samanlaisen erityisherkän parisuhteessa kuin mä, jos molemmat koittavat aika ajoin yli omien voimavarojensakin auttaa toisiaan ja vielä ehkä muitakin, eikä kukaan toppuuttele heitä? Meitä erityisherkkiä usein hyväksikäytetään, koska olemme halukkaita auttamaan ja usein meiltä lähtökohtaisesti jo odotetaan täysin erilaista toimintaa (enemmän) kuin muilta.

Tämä ystävä auttaa aina, vaikka en edes pyytäisi ja hänen kanssaan saamme aikaiseksi kaikkea sekamelskan ja upeuden väliltä!
Erityisherkkyys ja päätökset

Olen itse niitä harvempia erityisherkkiä, jotka eivät jaksa jahkailla ja tekee päätökset nopeastikin, mutta useimmat erityisherkät pohtivat, analysoivat ja pyörittelevät asioita todella pitkään. Jos kaksi sellaista ihmistä koittavat tehdä päätöksiä yhdessä, voi olla, että nopeus ei ole se sana, mikä ensimmäisenä tulee mieleen. Lisäksi jos heitä hoputetaan ulkopuolisilta tahoilta, saadaan pakettiin vielä heille kova stressi ja ylikuormittumisen tunne. Erityisherkille vastuunottaminen päätöksistä, joiden takana ei voi täysin seistä, on äärimmäisen epämiellyttävää ja hankalaa. Se voi olla myös yksi syy, miksi he antavat ennemmin toisten päättää ja koittavat mukautua.

Jos päätösten tekeminen on haastavaa, siihen voi pyytää nykyään asiassa kuin asiassa ulkopuolista apua ja vaikka muiden läheisten mielipiteitä. Lisäksi asiaan liittyviä faktoja voi etsiä ja auttaa niiden avulla itseään. Kun lopullinen päätös asian suhteen on tehty, siinä on hyvä pitäytyä ja nähdä siihen liittyvät hyvät puolet. Jos etsii vain huonoja puolia, päätöksiään alkaa katua.

Kaksi erityisherkkää voi saada yhdessä aikaiseksi keskeneräiseksi jäänyttä sekamelskaa tai priimaa, josta toiset voivat vain haaveilla.

Mukautuvaisuuteen liittyen erityisherkillä voi käydä niin, että koittavat liiaksikin auttaa muita ja olla mieliksi. Huomaamattaan se saattaa aiheuttaa herkälle tunteen, että ei oikein kelpaa missään vaiheessa toiselle osapuolelle, jos toinen ei riittävästi anna huomiota erityisherkän auttamiselle. Monet herkät ihmiset ovat myös hyvin herkkänahkaisia ei erityisherkin silmin ja joskus asioista loukkaannutaan ehkä enemmän, mitä olisikaan tarve. Erityisherkät vain tarvitsevat enemmän asioiden sulatteluun aikaa ja haluavat käydä asioita perusteellisemmin läpi päästäkseen eteenpäin.

 

Palautteen vastaanottaminen

Monille erityisherkille erityisesti negatiivisen palautteen vastaanottaminen on hankalaa. Se otetaan vastaan niin kuin se olisi henkilökohtaista ja suoraan ihmistä arvostelevaa, vaikka yleensä on kyse asiasta, eikä niinkään juuri henkilöstä. Erityisherkät ovat hyviä lukemaan palautteita, ovatko ne tarkoitettu arvosteleviksi vai kehittäviksi. Väitän, että jos erityisherkällä tulee olo, että häntä tai hänen toimiaan arvostellaan, niin silloin se sitä todella on. Itse haistan helposti ne kommentit, joiden on tarkoituskin loukata ja vähän edes lytätä, kuin taasen puolestaan kannustaa tai rohkaista.

Kaikesta huolimatta suosittelen erityisherkkiä opettelemaan siihen, että kuuntelee palautteen niin kuin se on ilmaistu, eikä koita väkisin laittaa rivien väliin jotakin, mitä siellä ei ole. Koko elämän kaikkien lauseiden ei tarvitse olla jotakin muuta, mitä todellisuudessa kuullaan.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

3

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Sanni

    Samaistun täysin tekstiisi! Kiitos, että jaat ajatuksiasi meille lukijoille 🙂

    1. Nonna

      Kiitos Sanni ja kiitos kun luet ja kommentoit <3 Ihanaa talvipäivää sinne!

Vastaa