Tätä kirjoitusta en mielelläni kirjoita, mutta nyt on elämässä sellainen hetki, että kohtaan tosiasiat. Mulle on oikeastaan se ja sama millaisena ”draamaliisana” mua pidetään, olen sitä aina ollut jonkun mielestä. Haluan tässä kirjoituksessa kirjoittaa eräästä ihmissuhteesta, mikä ei tule koskaan muuttumaan vaikka kuinka kohtaisin kyseisen ihmisen eri tavoin.
Kyse on mulle läheisestä ihmisestä, jota autan ja tuen tarpeen tullen. En valitettavasti voi sanoa, että tunne olisi molemminpuolinen. Huomaan poikkeuksetta lähes joka kerta tapaamisemme jälkeen kuinka olen voimaton, saamaton, turha ja hänen sanojensa mukaan tyhmä. Mietin kerta toisensa jälkeen miksi edes yritän miellyttää ihmistä, joka ei mun seuraa arvosta, vähättelee ja lyttää jokaisella tapaamisella.
Suuresti mua kummastuttaa myös se, että miten hän puhuu myös muiden seurassa mulle. Itse asiassa tarkemmin kun asiaa pohdin, hän puhuu mulle rumemmin juuri silloin kun muita on paikalla ja on ystävällisempi kun olemme kaksin. Selvästi siis toisille pitää todistella jotakin. Hauska, että tätä kirjoittaessa tämän ymmärsin. Miksiköhän kaikille muille seurassa olijoille on ok, että hän puhuu mulle alentavasti? Hän tekee sitä kyllä muutamalle muullekkin, mutta ehdottomasti pahiten mulle. Sitten joskus kun vastaan hänelle samalla tyylillä puolustaakseni itseäni, niin kuin hän mua puhuttelee, siihen ulkopuoliset puuttuvat. Meillä ei siis ole samat säännöt kanssakäymisessä. Mietin tätäkin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että ehkä mun suusta ei odoteta sellaista ja sitä kummastellaan. Ehkä siis parempi niin. Hänen puheet kun ovat jatkuvasti negatiivissävytteisiä, muutkaan eivät välitä niitä enää korjata tai niihin puuttua.
Kyseisellä ihmisellä ei ole taitoa tuntea asioita niin kuin mä tunnen ja en koskaan vaihtaisi tätä mun taitoa pois. Autan vilpittömästi ihmisiä, tuntemattomiakin. Mua satuttaa kun hän vähättelee ja lyttää mua tai mun tunteita, mutta tämä ihminen ei ole ansainnut enää mua; ei mun kyyneleitä, ei mun pahaa mieltä eikä mun aikaa. Jatkossa suhtautumiseni häneen on kylmä ja kaukainen, niin kuin hänkin mua aina kohtelee. Kaikki ne vuodet kun olen hänet tuntenut, olen pyrkinyt miellyttämään häntä, kohtaamaan mut edes joskus aidosti ja toivonut sormet ristissä, että hän edes yrittäisi ymmärtää mua. Nyt sen itse ymmärrän. Hän ei halua. Tämä ei siis ole mun käsissä vaikka kuinka rukoilisin, tukisin tai ymmärtäisin häntä.
Toisaalta tämän asian ymmärtäminen ja toteaminen ääneen on mulle valtava helpotus. Voin lakata yrittämästä. Pitkään yritinkin.
Huh. Onpas kevyt olo. Aivan kuin murikka olisi rojahtanut pois sylistäni, mitä en vain jaksanut kantaa.
Joskus asiat kannattaa kohdata sellaisena kuin ne ovat ja hyväksyä ne. Varsinkin jos itse olet yrittänyt ja sitä mä todella olen. Elämässä kaikkea ei voi saada ja tällaista ihmissuhdetta en edes halua. Kun kerron tapahtumista mitä olen kokenut kyseisen henkilön kanssa ymmärtäväisille ystävilleni, kerta toisensa jälkeen saan huomata, kuinka ystäväni ajattelevat täysin samoin kuin mä. Tällöin tiedän, että mun on paras heidän kanssaan ja myrkylliset ihmiset aion poistaa jatkossakin elämästäni.
Ihanaa päivää kaikille,
Nonna
Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
kasikirjaminustasinulle@outlook.com
Ihanaa päivää ja viikonloppua sullekin <3
Kiitos Vilhelmiina <3 🙂
Kiitos kirjoituksesta, se kosketti. Poistin kesällä elämästäni monivuotisen ”ystävän”, joka kohteli mua vastaavasti. Ymmärsin loputtomiin ja kestin tarpeettoman pitkään tän tyypin harjoittamaa henkistä väkivaltaa, koska koin jonkinlaista myötätuntoa häntä kohtaan.Olihan sen oma elämä muuttunut valtavan raskaaksi väärien elämänvalintojensa myötä.
Jokatapauksessa, sen paskan läpi käyminen opetti itsearvostusta ja huomaamaan kuinka rajattomasti itse oli elänyt… En enää koskaan pidä lähelläni ihmisiä, jotka talloo minua tai muita olentoja tahallaan maan rakoon. ”Päästä irti niistä ihmisistä, jotka tulevat luoksesi ainoastaan jakaakseen valituksensa, ongelmansa, katastrofitarinansa, pelkonsa ja tuomionsa muista ihmisistä. Jos joku etsii roskista kaataakseen siihen kaikki roskansa, varmista, ettei kohteena ole oma mielesi.”-Dalai Lama-
Se on kyllä jännä, miten me vain annamme joidenkin ihmisten pysyä vuosikaudet liian lähellä itseään, vaikka he eivät sitä lainkaan ansaitse, ei sun surua, onnea eikä salaisuuksia. Mutta hyvä oivallus tuo myötätunnon kokeminen, ehkä voi olla siitä mullakin osaksi kyse..
Erittäin hyvin sanottu! Kiitos tuestasi! <3
Hyvä Noona! Itse oon harrastanur tätä jo pudempään, että otan etäiayyttä näihin raskaisiin ihmisiin. Tästä hyvästä kuullut olevani kylmä ja huono ystävä. Kaikkea ei tarvii kuitenkaan jaksaa ja ihmissuhteet jotka ottaa enemmän kuin antaa, on mun mielestä sallittuja jättää etäisemmiksi..
Ihanaa viikonloppua ?
Se on juuri näin! Olen kiinnittänyt tähän asiaan huomioita jo useita vuosia, mutta jotenkin ollut sokea tämän ihmissuhteen kanssa. Nyt on kevyempi olo.
Samoin sinne 🙂
Ei varmasti helppo päätös, mutta ehdottomasti tuollaista ”ystävää” ei kannata lähellään pitää aiheuttamassa itselee pahaa mieltä ja riittämättömyyden tunteita! Ystäväyys on kahdensuuntaista, jos se ystävyyttä on, Hyväksikäyttöjä, mikäli vain itse antaa ja toinen ottaa vastaan.
Ei ole helppoa, mutta toisaalta tunnen itseni jopa hieman tyhmäksi kun en ole tätä tehnyt aiemmin. Olen ollut suhteessa ainoa, joka ehdottaa tapaamisia, kutsuu kylään jne. Onneksi se on nyt takanapäin, tästä suunta ylöspäin ja olo on hyvä 🙂