Ajatuksia parisuhteesta ja sen toimivuudesta

Tällä kertaa en kirjoita oman parisuhteen kunnostusoperaatiosta, vaan yleisesti erityisherkkien parisuhteen ehostamisesta tai tarvittaessa jopa pelastusoperaatiosta. Olen vuosia ollut sitä mieltä, että parisuhteita lopetetaan liian hepposin syin, koska kaikki muutenkin elämässä helpottuu koko ajan. On niin helppoa tavata uusia ihmisiä, helppoa saada vastauksia puhelimitse jne. Sen vuoksi olemmekin useimmiten yhä enemmän ja enemmän ronkelimpia valinnoissamme.

Parasta tietysti olisi se, että koskaan suhteen kunnostusoperaatiota ei edes tarvittaisi. Osaisi tarttua kaikkiin epähuomioihin ajoissa tai mikä parempaa, edes niitä epähuomiota ei edes olisi. Olemme kuitenkin vain inhimillisiä olentoja, ei mikään ilo tuntuisi miltään ilman suruja. Erityisherkät olemme hyviä toki ennakoimaan suhteen mahdollisia epäkohtia, esimerkiksi toisen ikäviä tunnetiloja, mitkä sitten käynnistävät meissä kaikenlaista analysoitavaa. Lisäksi meille voi tulla kova tarve olla toisen lähellä, mikä ahdistaa toista entisestään tai päinvastoin alamme antaa toiselle tilaa liikaa, mikä etäännyttää suhdetta entisestään.

Jos erityisherkkä osapuoli on se, joka hakeutuu omiin oloihinsa ikävien tunteiden kanssa, hänet olisi hyvä houkutella sieltä myös aika ajoin pois. Näyttää hänelle avoimia ovia ja kuuntelevia korvia. Kyllä me avaudumme, jos meitä kuunnellaan ja saamme kokea, että asiaamme pidetään tärkeänä ja kuuntelun arvoisena. Kun saamme kokea tämän, emme ehkä enää menekkään seuraavalla kerralla omaan nurkkaan asian kera.

Musta on usein parisuhteissa tuntunut siltä, että en saa kertoa omista tunteistani ja ajatuksistani niin avoimesti kuin haluaisin. En ole voinut, koska olen kokenut, että ne eivät ole tärkeitä eikä toista kiinnosta. Ja tällainen suhde on saanut mut kuoreeni. Eikä sieltä ole helppo tulla yksinään pois, jos toinen ei tule avaamaan ovea. Ja jos toinen haluaa kuulla, silloin ei kaipaa toiselta minkäänlaista hyökkäystä tai asioiden lyttäämistä. Näissä tilanteissa haasteellista voi olla myös se, että tietyt asiat tuovat toisessakin osapuolessa jotakin mieleen, sellaisia, minkä kanssa hän mahdollisesti itse myös taistelee mielessään.

Molempien on haluttava jatkaa

Kaikki lähtee siitä, että molemmat edes jollain tasolla haluavat jatkaa yhteisessä parisuhteessa ja ovat valmiita tekemään tavalla tai toisella töitä sen eteen. Muistan joskus lukeneeni Johanna Tolppolan blogista jonkin tämän tyylisen lauseen ”älkää halutko erota samaan aikaan”, neuvo, minkä Johanna oli saanut avioliittoonsa. Ensin ajattelin, että onpa naurettavaa. Kiva mennä naimisiin ja lähtökohtaisesti ajatella, että tässä nyt viikottain jompi kumpi haluaa erota. Koita sinä nyt sitten haluta sitä vaikka vain maanantaista keskiviikkoon, niin minä sitten viikonloppuisin.

Tarkemmin kuitenkin pohdittuani, on turhaa olla tässä maailmassa naiivi. Avioliitto on tarkoitettu loppuelämän ratkaisuksi. Ja jos se sitä todella on, kyllä sinne saattaa mukaan mahtua ajatuksia erosta. Ei siihen tarvitse päätyä, mutta ajatuksia, tiedättehän. Välillä ajattelen lentäväni. Hyvän neuvon Johanna oli saanut.

Toisen kunnioitus ja kompromissihalukkuus, niillä pääsee jo pitkälle parisuhteessa. Jos kiinnostus etsiä ratkaisuja yhdessä toisen kanssa hiipuu, hiipuu parisuhdekin. Jokainen suhde on omanlaisensa ja juuri vain jokaisen parisuhteen osapuolet voivat tehdä omat luovat ratkaisunsa. Lisäksi niitä kannattaa olla valmis muuttamaan ja kehittämään vuosien varrella. Yhteinen taival muuttaa varmasti muotoaan koko ajan, ikäännymme, saamme mahdollisesti lapsia, kotieläimiä, muutamme ja muutumme – samat ratkaisut eivät toimi suhteessa jokaisella vuosikymmenellä.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

2

Vastaa