Kun kroppa ei palaudu

Havahduin viime viikon perjantaina siihen, että mun kroppa ja erityisesti jalat olivat tosi väsyneet. Olleet jo monta päivää. Tein kovan jalkatreenin tiistaina ja vielä perjantainakaan ei jalat olleet palautuneet vaan edelleen ihan hapoilla. Aloin miettimään, että mitäs hittoa?! Missä nyt mättää? Aluksi mietin et se oli se jalkatreenin vika. Enkö mä lämmitellyt tarpeeksi? Vai jäikö jäähdyttely tekemättä? Sit mä aloin miettimään viime aikojen treenejä, henkistä kuormaa, nukkumista ja ihan koko kuvaa mun arjesta. Tajusin samointein, että mun kokonaiskuormitus on viimeisen kuukauden aikana ollut aivan liian suuri. Tää oli herätys mulle, et nyt muija himmaa vähän!

 

Alkusyksy on ollut sekä fyysisesti, että erityisesti henkisesti tosi rankkaa aikaa. Perhepiirissä on ollut vakavan sairauden kanssa kamppailua sekä kuolemaa. Tiivistettynä: syöpä on yks perkele. Arki lasten kanssa on mukavaa, enkä vaihtais sitä mistään hinnasta. Mutta on se myös rankkaa ja kuluttavaa. Lapset 2v taapero ja 7kk vauva ovat aikamoisia käsitöitä vielä ja vaativat huomiota ja hoivaa 24/7. Onneksi meillä on tukeva ja laaja tukiverkosto, jotka hoitavat ja auttavat paljon lasten kanssa. Lisäksi henkistä kuormitusta tuo omat urahaaveet ja niiden toteuttaminen. Äitiysloma loppuu jo ensi kuussa ja palaan pikku hiljaa valmennustyön pariin. Mielessä kolkuttaa aika ajoin ajatus, osaankohan enää mitään.. Pitäisi luoda uutta ja päivittää vanhaa, miettiä mihin suuntaan alan hommaa viemään?

Paljon treeniä ja huonosti nukuttuja öitä. Liikunta antaa mulle tosi paljon virtaa. Rakastan liikkua ja se on mun henkireikä, mä voisin liikkua vaikka päivätyökseni. Mä saan silloin hetken omaa aikaa ja panostaa vain itseeni ja kehityksen huomaaminen koukuttaa. Olen nyt syksyn mittaan aloittanut kaksi uutta lajia: kuntosaliharjoittelun kotisalilla sekä viimeisimpänä maantiepyöräilyn. Lisäksi lenkkeilen sekä kävellen että juosten. Pyrin tekemään viikossa yhden pidemmän kehonhuoltoharjoituksen.

Liikunta on kuitenkin kropalle stressiä eikä kroppa osaa erottaa huonoa ja hyvää stressiä toisistaan. Kun stressiä on liikaa, ei kokonaisuus enää toimi. Mulle herätys tuli, kun jalat oli pökkelöt liian monta päivää putkeen. Yleensä se tila menee parissa päivässä ohi, mutta ei tällä kertaa. Lisänsä soppaan teki katkonaiset yöunet. Meillä lapset ovat nukkuneet yönsä suht hyvin aina, mutta erilaisia kehitysvaiheita tulee ja menee. Viime viikolla vauva nukkui yönsä todella levottomasti, joka puolestaan valvottaa minua, liekö kyseessä hampaat tai konttaamaan opettelu. Tai sitten ei kumpikaan niistä, ei voi koskaan tietää.

Edellisviikonlopulta kertyi univelkaa ja suuri stressimäärä. Siihen putkeen 5 treenipäivää, niin ei ihmekkään ettei kroppa palaudu ollenkaan. Nyt jälkikäteen huomaan, että tein taas vähän liikaa ja lepäsin liian vähän. Enkä aina tajua, että mun kroppani on vasta palautumassa ja kuntoutumassa vielä raskaudesta ja synnytyksestä. Oon ollut treenaamisesta niin hurmoksessa. Kun asiat kirjaa ylös näyttää kokonaisuus aika raskaalta.

  • La Uurnanlasku + synttärit ja tuparit (valvomista –>lyhyet yöunet)
  • Su eka pyörälenkki uudella pyörällä
  • Ma kävely+juoksuvetoja
  • Ti kova jalkatreeni
  • Ke Vaunujengillä yhteislenkki + uimareissu
  • To kehonhuoltotunti + toinen Pyörälenkki
  • Pe ei helkkari ei pysty oikein vieläkään kävelemään.. HERÄTYS!

Ei tuo treenimäärä hurjan suuri ja raskas ole, mutta kun sen yhdistää huonoihin yöuniin ja henkiseen kuormaan, se on liikaa. Nyt tajuan taas itsekkin rauhottua ja treenata vähemmän ja/tai kevyemmin. Onnekseni ei mitään sen vakavempaa käynyt, kuten loukkaantumista. Liikunta antaa usein energiaa arkeen, mutta toisinaan se kuluttaakin. Balanssin löytäminen onkin kuin nuoralla kävelyä, mikä on liikaa ja mikä liian vähän?

 

Tässä muistutuksena kaikille, miettikää koko kokonaisuutta ja kuunnelkaa kroppaanne, se on kyllä viisas. Mieti, milloin liikunta antaa voimaa ja milloin se kuluttaa liikaa? Onko elämässä menossa isoja juttuja, jotka kuluttavat voimavaroja? Muista himmata silloin! Mä oon yleensä tosi energinen ja monta rautaa tulessa on ollut vaikea huomata, että pitäisi vähän rauhottua välillä. Aina ei tarvii jaksaa painaa täysillä. Ehkä sitä nyt taas hetken muistaa ottaa iisisti, kunnes innostun taas liikaa..

 

Energiaa sun syksyyn!

Karoliina

5

Tällä artikkelilla on 4 kommenttia

  1. Nonna

    Mulle tuli herätys myös ylikuormitukselle viime viikolla kun tuurailin ke yhden ja to kaksi jumppaa ja en malta itse olla tekemättä. Pe oltiinkin sitten neuvolassa kun kroppa ihan sekasin ja tuli ihan käsky olla ottamatta tuurauksia loppuraskaudelle. Ja oikeassahan th on❣️

    1. karoliinalaaksonen

      Huh! Nyt maltat ottaa vaan iisisti! Välillä sitä innostuu vaan liikaa ja tajuaa jälkikäteen, että pitää vähän rauhoittua. Rauhallista loppuodotusta 🙂

  2. Tiina

    Tärkeä muistutus täälläkin päässä, kiitos

    1. karoliinalaaksonen

      Usein tulee katsottua tilannetta vain yhdeltä kantilta, vaikka kokonaisuus on se mikä ratkaisee. Välillä on ihan ok olla tekemättä yhtään mitään. 🙂

Vastaa