Rakas meikä.
Siitä on pitkä aika kun istun näin haavoittuneena keittiön lattialla ja mietin mun elämääni kyyneleet poskella.
Mun ajatukset on ollu pilvissä. Kaikessa muussa paitsi sussa.
Tiedän, että oon ollu etäinen. Oon ollu aave.
Mun energiat on suunnattu aivan väärin.
Sä oot ollu niin väsynyt ja oot kääntänyt sille selän ja olla kuin sitä ei olisikaan.
Kuinka oon keskittänyt voimani toisiin ihmisiin ja antanut heille lämpöä ja huomiota, vaikka mun vartalo olis myös tarvinnut sitä.
On niin helppoa kysyä muilta, mitä heille kuuluu, mutta kun pitäisi itseään lähestyä samalla kysymyksellä sitä väistelee ja jättää itsensä huomiotta. Kun syvemmälle katson, oon pitkän aikaa ollut ajattelematta itseäni.
Oon laittanut musiikit vaan kovemmalle etten kuule ajatuksiani.
Mutta tässä mä olen. Haavoittuvaisena. Optimistisena. Rehellisenä. Mä olen tässä ja pyydän sinulta anteeksi. Pyydän anteeksi, että unohdin sinut ja hiljensin äänesi. Mä olen tässä kertoakseni, että olen valmis taas rakastamaan sinua.
Olen valmis antamaan sinulle kaipaamasi levon, huolenpidon ja rakkauden.
Olet arvokas ja pyydän sinulta anteeksi.
<3 Juulia
5
