Meikä täyttää tänään 29 vuotta

No kyllä!
Meikä täyttää tänään 29vuotta.

Hassua, kuinka joskus vuosia ja vuosia sitten, olin varma, että tähän mennessä oon jo naimisissa.
Mulla on pari lasta, jolla on isänsä piirteet ja mun siniset silmät.
Olin varma, että oon pitkään ollu jo työelämässä, mulla olis vakituinen työ ja omakotitalo ja se ihana oma labradorinnoutaja.

Ja jos mennään vaan kaks vuotta taaksepäin, niin silloin jo tiedostin tilanteen, että työpaikka pitää vaihtaa tai mennä opiskelemaan, eli elämänmuutoksia oli jollain tavalla tulossa. Ja koiraakaan ei viittinyt vuokrakämppiin ottaa, koska se ei ollu sinne tervetullut.

Kuinka aina heitin läppää, että kesäkuntoon 2020 ehhehe, saakeli ku se tulikin näin nopeesti ja vituiks se meni.
Mut jos mä jostain olin varma, niin siitä, että mä saan jakaa tulevaisuuden ja kodin mun tärkeimmän tyypin kanssa, mutta vituiks sekin meni.

Eli periaatteessa, mulla on jääny (lähes) kaikki saavuttamatta, mistä oon unelmoinu ja mitä ajattelin mulla olevan tänä päivänä, tämän ikäisenä.
Paljon on alamäkiä mahtunut matkan varrelle, jotka on hidastanu menoa…
Mitä mun viimeisenä 10 vuotena on tapahtunut?

2010 Valmistuin Raision Kauppaopistosta jipiiii enkä päivääkään tehny niitä hommia vaan menin siivoushommiin

2011 Työpaikalla alkaa ilmenemään niiin paljon ongelmia, niin erosin/sain potkut, se oli sekavaa.
Mun selkävaivat alkoivat myös ja jään pitkälle sairauslomalle

2012 Leikkaus, joka epäonnistui

2013-2014 Sinnittelyä kipujen kanssa, että pysyn hengissä. Olin aika sumussa nää vuodet.

Vuonna 2015 Kuolema tuli ovelleni. Koputti oveen ja pyysi mua mukaansa maailmaan, jossa ei ole kipua. Sillon mä olin aivan ja täysin loppu ja valmis luovuttamaan, mutta olin löytänyt rinnalleni ihmisen, jonka kädet ympärilläni tuntui suojelusenkelin siiviltä ja jonka rinnalla halusin olla ja selvitä kaikesta.
Joten kieltäydyin tarjouksesta.

2016 Rakastuin. Mun puhelin muistutti just päivityksestäkin, jonka olin silloin tehny… ”Reality is finally better than dreams” … <3

2017 Mun leikkausvirhe löydettiin ja mut yritettiin kasata ehjäksi. Olin onnellisempi kuin ikinä, löysin elämälleni tarkoituksen.2018 Mut rikottiin yllättäen miljoonaan palaseen.. Mutta pääsin opiskelemaan Satakunnan ammattikorkeakouluun sosionomi linjalle, joka oli pitkään ollut mun unelmani.

2019 Keväällä tapahtui kiusaamistapaus, joka herätti tosi pahasti mun ahdistuksen ja sillon oikeastaan se löydettiinkin ja mulla diagnosoitiin stressiperäinen ahdistus.
Kesällä kuolema tuli ovelleni uudestaan, mutta sillon se tuli ryminällä sisään. Hän tarjosi samaa, mutta myös elämää ilman surua.
Saakeli kun mä oikeasti mietin hetken aikaa. Olin niin kyllästynyt kaikkeen särkyyn. kaikkeen suruun, olin kyllästynyt unelmoimaan rauhasta sisälläni. Mulla ei ollu oikeastaan enää edes toivoa paremmasta huomisesta.
Kieltäydyin kuitenkin uudestaan tarjouksesta.

2020 Mä haluan pysyä täällä.
Mä olen etsin toivoa paikoista, josta muut ei osais etsiä. Mä oon aina ollu valmis taistelemaan mun läheisten takia ja halusin kerrankin tuntea itsekin olevani arvokas.
Oon halunnu tuntea mun olevan sen arvoinen, että mun kuuluukin olla täällä ja pysyä täällä.
Tänä vuonna, mä taistelen itseni takia, itseni vuoksi.
Mä en odota, enkä halua, että kukaan yrittää tehdä mua ehjäksi, koska mun täytyy tehdä se itse.

Mä olen ollut helvetin pitkään eksyksissä ja ilman suuntaa.
Mun arpeni ja selviytymistarinani kertoo sen, että helpolla en ole päässyt.
Se mikä kuitenkin merkitsee on se, että mä olen tässä tänään.
Mulla on tänään kaikki hyvin. Mulla menee ylipäätään elämässä nyt hyvin.
Mä voin fyysisesti suht hyvin ja oon saanu liikunnaniloa elämääni.
Mulla on koulupaikka, jota pitkään havittelin ja viimein sain sen. Aina en ole siellä vahvimmillani, mutta hyvin suoritetut harjoittelut, kertoo mun olevan nyt oikeassa paikassa.
Mulla on muutenkin helvetin hyviä ihmisiä mun lähelläni, jonka kanssa jaetaan samanlaisia elämänarvoja ja se merkitsee eniten.

Suurin haaveeni kuitenkin on.. Haaveilen tietynlaisesta rauhasta sisälläni ja toivon sen vielä saavan.MUTTA!
Tänään mä juon punaviiniä. Tänään mä tilaan ruokaa Porin parhaimmasta paikasta, eli tietty Pikku x stä. Sit mä käperryn mun sohvalle ja kuuntelen ihanan Idan ja Kallen livestreami keikkaa ja varmasti vollotan silmät päästä.

Meikäläinen on tänään perkele 29vuotias.
Ja mulla on vielä koko pitkä elämä edessä. Elämä joka on täynnä haaveita ja unelmia.
Haaveita ja unelmia, jotka vielä toteutuu.
Mä opin rakastamaan elämää täysillä, olematta katkera.
Mä opin rakastamaan itseäni täysillä, jotta voin joskus antaa kaiken rakkauteni jollekin muullekin ja rakastaa sitä täysillä.
Vaikka menneisyys on mitä on, niin tulevaisuudesta voi silti tulla aivan unohtumaton.

Ja siitä tuleekin.

Ihanaa viikonloppua. <3

<3 Juulia