Kirje menneisyyteen..

… ihmiselle jonka luulin olevan tulevaisuuteni.

Tässä mä olen. Juulia Julppe Lindstedt Lindströmi.

Muistatko sä mua?

Muistatko sä miltä mun vartalo tuntu sun vierellä, muistatko miltä mun nauru kuulostaa sun korvissa? Muistatko ne jatkuvat ja loputtomat kyselyt ja loputtomat kosketukset ja rakkaudentunnustukset? Muistatko kun aina halusin silittää hiuksiasi tai kasvojasi, vaikka se kutitti sua?
Muistatko kun sä olit ainoa ihminen, ketä uskoi muhun, kun mä en edes ite uskonut itseeni?
Muistatko, kun otit mut kiinni aina, kun kaaduin ja autoit mut nousemaan uudelleen, kun epäonnistuin?
Muistatko kaikki ne kerrat, kun itkin edessäsi ja teit kaikkesi saadaksesi mut hymyilemään?
Muistatko ne kerrat, kun kysyit, onko mulla kaikki ok ja mä sanoin sulle, että on, mutta silti näit mut lävitseni ja tiesit mun salailevan?
Muistatko kun tavattiin, keräsit hajonneet sirpaleet ja autoit mua kasaamaan itteni uudestaan, vaikka luulin ettei mua voi enää korjata?
Muistatko kun aina sä potkit mua eteenpäin ja sä inspiroit mua tulemaan parhaaksi mahdolliseksi Julpeksi?

Mä meinaa muistan kaiken, koska kaikki parani sinä päivänä, kun tapasin sut. Sä teit kaikesta vähemmän pelottavaa.Muistatko ne kaikki rakkauskirjeet tai ”avaa tämä kun” kirjeet? Muistatko kaikki hölmöt lahjat pornolehdestä-yksisarvistossuihin? Muistatko sen kellon, jonka annoin sulle, muistatko mitä kaiversin sinne taakse?
Muistatko, kun lainasin keneltä tahansa autoa, että pääsen luoksesi?

Mä muistan ja mä aina ajattelin, että niin kauan, kun meillä on toisemme, millään maallisella mammonalla ei oo väliä. Meillä helkkari oli toisemme ja sä teit elämästä elämisen arvoista. Mä halusin näyttää sulle hyvyyden ja uskon rakkauteen.Muistatko kun tinderissä sulla oli profiilikuvana semmonen kuva, missä oot mukamas vanhana ja mä haukuin sitä ja sit sä sanoit, et se tulee olemaan vuosien päästä todellisuutta? Mä olisin halunnu nähdä sen tulevaisuuden.
Muistatko kun oot sanonu mulle, että ansaitsen parasta ja jonkun, joka mut ansaitsee? Silti mietin, miksi en saanut pitää sinua.

Mä muistan, kaiken tämän, koska mä rakastin yhteistä elämäämme. Sä sait kaiken tuntumaan mahdolliselta.
Mun turvapaikka oli sun sylissä, sohvalla siinä sun vieressä. Sä olit kaikki, mitä mä tarvitsin onnellisuuteen.

Mietin kuinka monta ihmistä oot tavannut mun jälkeeni, mietin, onko joku muuttanu sut vai ootko sä vielä samanlainen kuin ennen. Mietin kuinka moneen oot ihastunut tai rakastunut vai onko sulla ketään. Mietin ootkohan uskaltanut jo päästää menneestä ja uskaltaisit elää.
Mietin onkohan sun sydän rikottu, niin kuin sä rikoit mun ja tiedätkö miltä se tuntuu.
Mietin sua edelleen paljon.Mietin tätä kirjoittaessani, onkohan tämä viimeinen kirje sinulle, koska aina kun uskallan ottaa askeleen kohti uutta elämää, muistot susta ja musta tulee mun mieleeni ja mun maailmani romahtaa.

Päivä kun lähdit, olin varma etten selviä siitä. Sä et antanu mulle ikinä mitään syytä miksi sä lähdit. Sä et hyvästellyt ikinä mua kunnolla. Sä vaan katosit ja jätit mut. Sä jätit mut yksin itkemään ilman vastauksia.
Sä olit itsekäs ja jätit mut täyteen kysymyksiä. Sun olis pitäny ymmärtää se, että mä myös tarvitsen vastauksia pystyäkseni jatkamaan elämääni. Vaikka sun olis pitäny silti lähteä, sun olis pitänyt myös mulle antaa mun tarvitsemat vastaukset.
En mä ole naiivi, mä ymmärrän sen, että rakkaus ei aina riitä, mutta toista ei silti hylätä.

Mun sydän on edelleen kysymyksiä täynnä, enkä todellakaan tiedä mitä ensimmäisenä kysyisin sulta..
Enkö mä vaan ollut tarpeeksi?
Mun sydän on niin täynnä kipua, koska mä en ikinä uskonut, että sä lähtisit..
Kuinka musta tuntuu, että se oli sulle niin helppoa vaan lähteä ja olla ajattelematta meidän yhteisiä vuosiamme. Ihan kun lähteminen olisi ollu ihan normaali päivä. Normaali asia sun elämänjanallasi. Lähteä ja vaihtaa mut vaan uuteen, ihan kuinka olisin ansainnut sen.
Kuinka edelleen niin helvetisti mietin sinua, mutta sähän teit musta aivan narrin, ihan kun mulla ei tosissaan olisi ikinä ollut mitään merkitystä sulle.

Perhoset vatsassa muuttui kuukausien hyperventilointi itkuksi.
Lähtösi jälkeen mä muutuin. En ollut kuukausiin oma itseni. Mun koko vartalon toiminta sammui ja mulla oli jopa kuukautiset 5kuukautta pois. Mun hymy haihtui, kadotin mun sieluni. Oli vaikea uskoa, että ihminen kenen kanssa olen rakentanut yhteistä tulevaisuutta, oliko se kaikki vaan aina mun päässäni eikä ikinä sun sydämessäsi?

Kuinka niin mun ystävät kuin myös sun ystävät sanovat mulle ”se on hänen häviönsä” , mutta myös mä hävisin kirkkaimman palkinnon.. Ja se sattuu saatanasti.Mä olin valmis ylittämään kaikki esteet sun takias, meidän takia, mutta on ollut kamalaa tajuta, että sä jätit mut vain hukkumaan.
Sä tosissaan teit sen. Jätit mut vaille niin monta vastausta.

Ne asiat mitä sanoit, ihmisen pitäis pitää vaan kovempaa kiinni semmosesta ihmisestä.
Ne asiat mitä sanoit, saa mut uskomaan siihen, että joskus vuosien päästä sä katot taakses ja voit todeta mokanneesi. Sä päästit ihmisen menemään, joka rakasti ehdoitta ja joka halusi rakentaa sun kanssas maailmasta paremman paikan.
Sä mietit kuinka mä olin helvetin hyvä. Mä rakastin, mä olen ymmärtäväinen.
Mä en ehkä osannut kertoa vitsejä tai ollut rikkain, mutta mä olin eri tavalla rikas, mä olen rikas mun sisimmän takia ja mä olen todella arvokas. Ja mä rakastin sua kokonaan. Pisimmästä hiustupsusta-varpaaseen asti.
Sä tuut miettimään, että eniten maailmassa mä olisin halunnut olla sun vaimo, mutta sä päästit mut menemään, etkä taistellu musta, sä et taistellu meistä.

Ehkä sen pitäisi riittää mulle jo sun unohtamiseen ja että voisin sanoa, että vitut susta, mutta ei.
Mä luulen, että tulen ikävöimään sinua niin kauan, kun lupasin rakastaakin sinua.

<3 Juulia