Kipu ja seksuaalisuus

Tänään haluan puhua seksuaalisuudesta.

Nyt alkaa varmaan monella kuumottaa korvat haha.
Moni sekoittaa sanan ”seksuaalisuus” automaattisesti vain seksiin, mutta sehän ei tarkoita vain sitä.

”Seksuaalisuus on kokemuksemme itsestämme, ihmissuhteistamme, tarpeistamme, toiveistamme, arvoistamme, asenteestamme ja ajatuksistamme.” – tämä on suora lainaus ystäväni Jonnan syvalla.fi nettisivuilta.

Seksuaalisuus on ylipäätään kokonaisuudessaan todella herkkä aihe ja alue ja monilla voi olla elämän historiassa kipeitäkin traumoja, ja niiden selvittämiseen ja niiden lukkojen avaamiseen tarvitsee ammattiapua.
Itse oon myös olen näitä asioita käynyt pohtimassa omassa terapiassani.

Mä voisin ja haluankin, tässä postauksessa kertoa mun seksuaalisesta matkastani.
Miten mun minäkuvani on tässä vuosien aikana rakentunut, kun mukana vierellä kulkee pitkäaikainen kipu.

Mä olen aina nuorena ollut todella itsevarma itsestäni ja vartalostani, vaikka mä olen aina ollu kookkaamman kokoinen.

Silloin nuorempana vain hoikat ihmiset kelpasivat tyttöystäviksi ja minä kelpasin tyttöpuoliseksi kaveriksi, koska olin isompi. Nyt olen kuullut kun entiset ihastukset sanovat, ettei mun kanssa voinut alkaa seukkailemaan koska olin isompi, mutta tänä päivänä he voivottelevat kuinka mä olin niin huikea tyyppi ja mä olisin voinu olla kestävää ja loppu elämän juttu haha, niin hassun hauskaa.

Näin jälkeen päin, totta kai sitä miettii, et ompa ihmiset kapeakatseisia, mutta joka tapauksessa, silloin mä olin tosi itsevarma ja mä nautin sinkkuudesta. Haha, en ees halunnut kenenkään tunkevan nenäänsä mun asioihin.

Mulla oli myös todella hyvät ja laajat ihmissuhteet muihin ihmisiin, kävin paljon ulkona ja juhlissa.
Mä yksinkertaisesti nautin huolettomasta elämästä ja kyllä, seksuaalisuuteen kuuluu se seksi, niin nautin seksistä myös.

Vuonna 2011 kaikki tosiaan yhtäkkiä muuttui.

Mun selkäsärkyni alkoivat ja oikeastaan heti, se alko syömään mun itseluottamustani ja sen seurauksena mun seksuaalisuuttani.

Ihan ylipäätään se, kuinka ei ollut välttämättä voimia nähdä ihmisiä.
Söin särkylääkkeitä, enkä pystynyt juomaan enkä siis käymään ulkona.
Olin väsynyt, olin kipuileva enkä halunnut valittaa olostani muille.
Olin äkäinen säryn takia.
En ollut enää se iloinen ja energinen Jultski.

Mitä taas seksiin tulee, niin se kasvoi pelottavaksi asiaksi mun mielessäni.
Jos joku kipukohtaus vaikka kesken kaiken tulee, niin sehän olis ihan äärettömän noloa ja mua pidetään ihan huonona.

Kipu laski mun hyvää itseluottamustani aivan äärettömän paljon, koska se toi mun elämääni aivan järkyttävän pelon. En vaan enää ollut, enkä uskaltanut olla oma itseni.

Vuonna 2012, mun selkä sitten leikattiin ja ajattelin, että saan vanhan elämäni takaisin ja kaikki jatkuu siitä mihin jäikin.
Pian olisin taas hassun hauska Jultski.

No, sitten kun ensimmäinen leikkaus oli ja meni, niin mun kipunihan jatkui kahta kauheampina.

Mun elämä kääntyi oikeastaan päälaelleen.
Päihteistä tuli pakokeino pahan olon ja kivun piilotukseen.
Mä aloin karttaa mun läheisiä ihmisiä.
Mä en oikeastaan uskaltanut ees unelmoida enää mistään, koska ajattelin, että kipu tulee kuitenkin kaiken tielle.
Mä tein myös seksistä itselleni todella ison mörön ja mä halusin et muhun kosketaan, mut sit kuitenkin mua pelotti ja jännitti.

Mä olin aivan eri ihminen.

Latasin kuitenkin Tinderin puhelimeen, koska tyhjyys mun sisällä huusi.
Tyhjyys huusi yltiömääräisen paljon huomiota, että voisin edes hetkeksi unohtaa kipuni.
Koin tarvitsevani pakokeinoksi väliaikaista huomiota, väliaikaista rakkautta, siksi väliaikaista, koska en uskonut enää ikuisuuteen.

Kerran päädyin tilanteeseen, jossa eräs mies kosketti mun selkääni ja koski arpeeni ja huusi ”hyi vittu helvetti, mikä toi on, en muuten ikinä halua nähdä tai koskea tohon enää.”
Se oli kamalaa ja kun muutenkin leikkauksen takia oma keho tuntu epähaluttavalta ja oli ehkä painokin noussut ym, niin tuollainen kommentti tuhosi täysin mun luottamukseni miehiin, kun mun omaa heikkoutta käytettiin mua vastaan.
Tässä tekstiä kirjoittaessa tuli mieleeni, että tää iltalehden toimittaja kysyi sitä, onko mun selkääni kohdistunu aikaisemmin jotain negatiivista huomiota ja vastasin ei. Mutta perkele, tämähän on tapahtunut.

Ihmisen hyvinvointi on niin monen osa-alueen summa ja seksuaalinen hyvinvointi on tosi tärkeä osa ihmisen hyvinvointia.
Siihen kun yhdistyy läheisyys, kosketus, hellyys, intohimo sekä kokemus naiseudesta, ja siksi musta tuntuu, että minun kohdallani se romutettiin täysin.
Pitkäksikin aikaa.

Kovan kolauksen mun itsetunnolle on myös ollut se, kuinka mun sairastelu ei oo jäänyt pelkkään fyysiseen kipuun, vaan tää pitää sisällään myös paljon paljon psykologista pahaa oloa.

Kuinka turvallisen ihmisen, niin kuin lääkäri, pitäisi tukea mua eikä lytätä maahan.
Mullehan siis lääkärikin uskotteli 4,5vuoden ajan, että ei mussa ole mitään vikaa.
Mä kato vaan keksin kaiken ja mä kun olen vaan niin lihava lihava lihava lihava, niin siksi kärsin kivusta.
Hän aliarvioi täysin ja jätti kuuntelematta mun tunteeni ja tuntemukseni.

Kuinka perkele sentään, sen leikkauksen jälkeen, mun elämän piti alkaa.
Mun piti vihdoin etsiä itselleni kumppani vierelle.
Mun olis pitäny olla nainen parhaassa iässä ja valmis elämään elämää, niin ei.
Kivut esti mua elämästä normaalia elämää.
Kivut sai mut kadottamaan itseni.
Sitä oli vitun vaikeaa, sitä oli mahdoton käsittää.

Ja kaikki tämä on myös yksi syy, miksi mietin myös oman elämäni päättämistä.
Mä olin vain varjo entisestä Juuliasta.
Mun kaikki itsevarmuuteni oli rapissu pois.

Sit tapasin M.

Hän anto minulle uskoa, että ihmiset, tai oikeastaan miehet ovat hyviä ja niihin voi luottaa.

Muistan kun sanoin hänelle ensi kertaa, mulla olevan salaisuus vaatteiden alla ja elän joka päivä kivussa.
Pelkäsin, että hän juoksee pois, niin kuin muutkin olivat tehneet, mutta ei.

Hän otti jokaisesta arvestaan kuvan ja lähetti minulle ne ja sano ettei hänkään ole täysin ehjä.

Se on kauneinta mitä mulle on ikinä tehty.
Sen avulla sain voimaa kurkistaa ja lopulta tulla kuorestani ulos.

Hän sai muhun uskoa ja luottamusta, että haluan taistella itseni ja elämäni puolesta. Hän sai mut pidettyä täällä.
Sain voimaa, jonka avulla aloin kamppailemaan terveyteni puolesta.
Sitten vuonna 2017 mun leikkausvirheeni löydettiinkin ja mulle tehtiin korjausleikkaus.
Mutta, eihän se kaikkea korjannut, eikä varsinkaan hetkessä.

Mietin paljon, että ra­kastan, mut­ta pys­tynkö rakas­te­lemaan?
Mietin, sat­tuuko lii­kaa, niin pal­jon et­tä ha­lu hii­puu ki­vun pelosta?
Mietin, uskal­lanko kos­kea tois­ta, jos sat­tuukin vie­lä enemmän?
Mietin, voinko tehdä aloitteen, vaik­ka en tie­dä kyke­nenkö rakas­te­lemaan ”loppuun” saak­ka?
Mietin, rohke­nenko sa­noa, et­tä tä­näänkään en jak­sa, en pys­ty, en ky­kene, vaik­ka ha­luaisin.

Tiesin näiden asioiden kuormittavan meidän suhdettamme.
Ehdottomasti meidän olisi pitänyt enemmän kommunikoida näistä asioista.

Sek­sistä ei saisi luopua, eikä se saisi olla vaan samaa jyystämistä ja uuden pelkäämistä.
Sen si­jaan pitäisi laa­jentaa sitä omaa käsi­tys­täsi sek­sistä. Pitäisi päästä pois yh­dyntä- ja
orgas­mi­kes­kei­syydestä. Koska mun mielestä tärkeintä on kohdata kump­pani just semmoisena kuin se on. Kohdata hänet kunnioi­tuk­sella, hellyy­dellä ja naut­tia lähei­syy­destä il­man pakko­miel­teistä pää­määrää saa­da or­gasmia.

Usein myös soimaan itseäni erostamme, koska mä en pystynyt ”normaalisti” kaikkeani antamaan, enkä silloin ymmärtänyt näitä asioita, mitä siihen suhteeseen kuuluu.

Mikä tilanne mulla on nyt tässä hetkessä?

Mä voin ihan hyvin ja oon semmoisessa tietynlaisessa balanssissa.

Koen vuoden aikana ehdottomasti kasvaneeni, monella eri osa-alueella.
Olen itsevarmempi ulkoisesta olemuksestani, kuin myös sisäisesti siitä mitä mä olen.

Mä aina sanon kaikille, että kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokeilla terapiaa ja itseni kohdalla pidän sitä aivan välttämättömänä asiana, ilman sitä, en tiedä missä olisin.
Oon myös ihan psykoterapia apua nyt hakenut itselleni.

Kun mietin oman kiputaipaleeni alkamista, niin olin silloin vain 20-vuotias.
Elämä ja unelmat edessä, jotka romutettiin täysin, epäilyllä, pitkittämällä kärsimystäni.
Se on jättänyt muhun pysyvän jäljen.
Mun mielestä jokaiselle kuka kärsii kivusta, heille pitäisi automaattisesti laittaa lähete menemään, että he pääsisivät puhumaan kivustaan ja elämästään, mahdollisista peloistaan.
Ihmisten hyvinvoinnista olisi ensiarvoisen tärkeetä huolehtia.

Mä pidän sitä myös äärettömän tärkeänä, että seksuaalisuudesta, KAIKISTA SEN OSA-ALUEISTA, puhuttaisiin ääneen kipuleivalle ihmiselle, koska se kipu voi muuttaa kaiken. Se ei ole vain seksi, mihin kipu vaikuttaa. Siihen liittyy tuhannesti ja tuhannesti muita asioita.

Kipu, voi muuttaa niin eläväisen, itsevarman ja seksuaalisen ihmisen aivan eriksi, koska se pelko on niin suuri. Se voi romuttaa toisen itsevarmuuden täysin, kun joku sellainen kuin kipu, tulee ja estää elämästä kunnolla ja täysillä.
Pelko ettei riitä, ettei pysty tai että jos ”mokaakin” jotenkin ja mitä se toinen ihminen sitten musta ajattelee.
Pelko, että millään ei oo väliä, eikä uskalla elää täysillä.

Lääkkeetkin kuormittavat mieltä ja kroppaa.
Mä tunnen äärettömän huonoa omaatuntoa, kun joudun syömään lääkkeitä, se on noloa aina kaivaa pillereitä laukusta tai jos ei pysty jotain tekemään, mitä normaalit ihmiset pystyvät tekemään.
Kun myös, lääkkeitä kun syö, niin jotkut saattavat viedä kaikki halut, eikä edes kiihotu.
Tai sit on turvonnu ku ilmapallo kun aineenvaihduntakaan ei toimi.

Kivusta puhuminen ja sen näyttäminen on myös erilaista, onko parisuhteessa vai sinkku.
Sinkkuna pelkää paljon muiden mielipiteitä, pelkää sitä kosketusta tai että kenellekkään näyttäisi niitä heikkouksiaan.
Parisuhteessa ollessa, ne asiat eivät toivottavasti ainakaan niin pelota.
Koska toivottavasti jokainen uskaltaisi puhua kumppanilleen rohkeasti ääneen kivuistaan, kokemuksistaan ja kehonkuvastaan.
Itse ainakin tiedostan nyt, omat tekemäni virheet mitä tein ja varsinkin ne virheet, mitä jätin tekemättä.

Tiesitkö sä muuten, mitä esimerkiksi seksuaalineuvoja tekee ja mitä hänen kanssaan voi käydä läpi?
– Omia tunteita ja tarpeita (itsetunto, kehonkuva, omat rajat)
– Läheisyyteen liittyviä ahdistuksia, suorituspaineita
– Omaan seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiin liittyviä asioita
– Ihmissuhteita ja elämäntilannetta
– Traumoja tai epämiellyttäviä kokemuksia
– Sairauksiin tai leikkauksiin liittyviä seksuaaliasioita
– Erilaisten seksuaalisten toimintojen häiriöitä (kuten kiihottumis/orgasmihäiriöt, erektiohäiriöt, herkkä siemensyöksy jne.)
– Erilaisia seksiin tai nautintoon liittyviä asioita
– Fetissejä eli seksuaalisia mieltymyksiä
– Seksuaalikasvatusta vanhempana tai kasvattajan roolissa

Tiesitkö, että se pitää esimerkiksi tällaisia asioita sisällään?
Tuo on toinen suora lainaus ystäväni Jonnan nettisivuilta, www.syvalla.fi.
Suosittelen jokaista tutustumaan siihen. <3

Itse olen käynyt vain ”normaalissa” terapiassa, jonka kautta olen paljon oppinut itsestäni hullun paljon.
Voimastani.
Uskostani.
Miksi olen, millainen olen.
Myös seksuaalisuudestani, mutta tähän haluan entistä enemmän panostaa, koska mulla on paljon vielä työstettäviä asioita. Ja olenkin päättänyt, että otan Jonnaan yhteyttä asian tiimoilta pikimmiten.
Koska mikään ei oo niin tärkeetä, kuin sun oma hyvinvointi.

Ja mä uskon siihen, jos seksuaalisuudesta puhuminen nolostuttaa, niin kyllä siitäkin voi oppia puhumaan niin kuin muistakin aiheista. Oikea ammattilainen ei väheksy sun mietteitä. <3

Mä pidän sitä äärettömän tärkeänä, että JOKAISELLA olisi turvallinen ihminen, kenelle vois puhua ääneen  mietteistään, mahdollisista peloistaan ja kaikista näistä asioista.
Kenenkään ei pitäisi jäädä kuoreensa moneksi vuodeksi yksinään.
Mä pidän sitä äärettömän tärkeänä, että niitä lukkoja voisi jonkun kanssa avata.
Että sulla itselläsi olisi parempi olla. Se on tärkeintä, että sulla itselläsi olisi hyvä olla, koska sä kuitenkin asut loppu elämäsi siinä vartalossa ja siinä pääkopassa.

Itseni puolesta, näin edelleenkin kipuilevana ihmisenä voin sanoa, tarvitsevani helvetisti rohkeutta ja uskallusta rakastaa.
Rohkeutta ja uskallusta elää normaalia elämää.
Minun pitää olla tällä matkallani kärsivällinen, etsiäkseni ja löytääkseni oman tapani nauttia seksuaalisuudestani ja kaikesta itsessäni.
Niin kuin myös, tulevan kumppanini pitää olla kärsivällinen minun kipuilevalla matkallani ja meidän yhteisellä seksuaalisella matkallamme.
Minun pitää nauttia kosketuksesta, ilman pelkoa ja jännitystä.
Ja minun pitää nauttia nähdyksi tulosta, niin kaikkine pelkoineen, toiveineen ja kipuineen, vaikka se pelottavaa onkin.

Sekä haluan tähän loppuun sanoa, että mun mielestä tärkeintä olisi korostaa, että vaikka ihmiseen sattuu, hän on silti yhtä arvokas, kuin kuka tahansa muu ihminen.

<3 Juulia