Kerro kerro kuvastin

…. oonhan mä hyvä just tämmösenä näin?

Heippa taas kaikille. <3

Siitä on taas hävyttömän pitkä aika, kun oon viimeks kirjotellut.
Mä oon ihminen, jolta ei kyllä aiheet lopu mistä kirjoittaisin, mutta.. Mä tarvitsen sen tietyn fiiliksen, että kirjoitan. Mulla täytyy aidosti ja oikeasti olla se olo, että haluan avata koneen ja haluan rakentaa jotain ja nyt on se olo.
Mä aidosti haluan olla tässä läsnä just sulle ja kirjoittaa sulle.

Vaikka tosiaan sanoinkin, mulla kyllä olevan ajatuksia ja ideoita mitä kirjottaisin, niin kysyin joku aika sitten instagramin puolella, mistä ihmiset haluaisivat mun puhuvan tai kirjoittavan.
Ehdottomasti eniten ääniä sai kehonpositiivisuuteen liittyvät asiat. Miten saavuttaa se positiivinen kehosuhde, miten olla armollisempi itseään kohtaan, millä jaksaa kulkea omia unelmiaan kohti ja viesti, joka sai mun sydämen rikki oli ”miten kulkea sun unelmia kohti kun sun läheiset painaa sua alas”…
Miks ihmeessä läheiset haluaa painaa sua alas? Läheiset, joiden pitäis auttaa sua kurkottamaan vieläkin korkeammalle, potkii alas, niin sitä mä en voi käsittää.

Näytä niille epäilijöille, että sä pystyt kaikkeen mitä teetkin. Pudota sä niitten leuat alas.
Eikä kyse oo nyt vaan painon pudotuksesta.
Ihan sama mistä sä unelmoit, niin unelmoi aina vähän isommin ja tähtää siihen.
Vaikka muut kuinka epäilis sua, niin perkele näytä niille. Vaikka joku sua epäilis, niin älä ikinä itse luovu unelmastasi ja haaveestasi. Älä ikinä anna epäilijöiden pysäyttää sinua, vaan anna sen olla syy tehdä kahta kovemmin duunia.

Mistä se kehopositiivisuus sitten koostuu?

Mä näen sen niin, että kehopositiivisuus on kaikkien OIKEUS ja se kuuluu jokaiselle, on se vartalo sitten minkälainen ja minkä kokoinen vaan. Ja kehonrauha taas sitä, kuinka kaikilla olisi OIKEUS olla kohtaamatta minkäänlaista arvostelua ulkonäöstään.
Ja faktahan on se, että meillä on erilaiset kauneusihanteemme ja se on täysin OK, mutta se ei ole ok, että toista ruvetaan haukkumaan tai arvostelemaan ulkonäöllisten asioiden takia. Jokaisella pitäisi ja kuuluisi olla rauha ja rohkeus olla just sellaisia kuin on. <3
Onneksi kuitenkin ihmisistä on tulossa kokoajan enemmän avarakatseisempia ja ihmiset oppivat ja ymmärtävät myös erilaisuuden kauneuden.
Se on vaan rikkaus, kuinka paljon on erilaisia ihmisiä ja vartaloita ja erilaista kauneutta maailmassa.

Itselleen täytyy kuitenkin olla armollinen.
Itsevarmuus omaa vartaloa ja itseään kohtaan, ei tapahdu yhdessä yössä.
Se ei todellakaan tapahdu vaan sormia napsauttamalla, että tänään on se päivä kun rakastan kaikkea mitä mä olen ja miltä mä näytän.
Mulla se oli ainakin pitkä prosessi.

Ei oo mitään oppikirja tapaa, miten mikäkin tehdään, koska me ollaan kaikki aivan ja täysin erilaisia ja omia yksilöitämme.
Mäkin etsin pitkään tapaa, että onnistuisin näkemään itseni hyvänä. Ja ymmärsin, et parhain tapa siihen on hyvyys, armo ja ymmärtävyys itseään kohtaan.
Sen kautta, PIKKU HILJAA, oppisin näkemään oman kauneuteni, upeuteni ja ainutlaatuisuuteni.
Se on oikeasti hiton iso työ, jonka joutuu itsensä kanssa tekemään, mutta toivon, että säkin uskaltaisit sille matkalle lähteä, koska lopputulos on kuitenkin loppuelämän muuttava ja toivottavasti kestävä asia.

Valehtelisin jos väittäisin, jos sanoisin että joka päivä jumaloin vartaloani. Tai etten ikinä itse mieti miltä näytän muiden silmissä.
Nyt varsinkin, kun oon kipuillut kesän enemmän ja vähemmän selkäni kanssa ja oon mahdollisesti saamassa jonkinlaista neurostimulaattoria selkääni, niin HITTO se pelottaa mua. Mua pelottaa niin paljon ja oon kokenu, että mun naiseuteni saa jonkinlaisen iskun taas… Olen ymmärtänyt sen ja aina toitotan ihmisille, kuinka erilaisuus on kaunista, se on niin hiton kaunista kun et sovi massaan.
Miksi se on kuitenkin vaikeaa itsensä kohdalla ajatella näin? Itseään kohtaan, ihmistä kohtaan, jota sun pitäis suurella lempeydellä ja rakkaudella huomioida.

Perhana. Oon sinut sen kanssa, että mun vartaloni ja mittasuhteeni ei ehkä sovi sun kaavaan tai listaan, normaalista ja täydellisestä naisesta. Ja se on ihan okei.
Mutta tiiätkö mitä?
Ihminen, joka vertailee mua edes ”normaaliin” kaavaan, ei ikinä voisi ymmärtää mua.
Mä olen kaikkea muuta kuin normaali tai tavallinen nainen.

Mun vartalo on jaksanut kantaa niin henkistä, kuin fyysistä kipua mukanaan jo 9vuotta.
Mun sydämeni, mun mieleni on monesti vaarantuneet pelosta, jaksanko edes huomiseen.
Että joo, valitettavasti olen kohdellut vartalonani huonosti monen vuoden ajan.

Mutta silti, mun mieleni koostuu uskosta ihmisiin. Mä uskon, vaikka moni muu olis jo luovuttanu, mä olen aina valmis etsimään toivoa paikoista, mistä muut ei osaisi edes etsiä. Mä en luovuta helpolla.

Mä tiedän mun rinnalla olevan todella kovia kokenut ja suuri sydän, joka kaiken jälkeenkin uskoo silti uusiin mahdollisuuksiin, uusiin alkuihin ja uuteen rakkauteen.
Mä uskon ihmeisiin ja ennen kaikkea, mä uskon itseeni.
Ja mä uskon siihen, että joka päivä kun jaksaa sen hetken rakentaa suhdetta itseensä ja kehoonsa, niin se on loppuelämän kannalta äärettömän tärkeää, sä kuitenkin asustat itsesi kanssa loppu elämän. <3

Mä toivon, että jokainen uskaltaisi olla just omanlainen oma itsensä. Jokainen uskaltaisi seistä selkä suorana, olla ylpeä tyylistään, olla ylpeä saavutuksistaan, olla ylpeä vartalostaan. Jokainen rohkeasti omaksuisi kauneutensa, omaksuisi sen ettei hänen elämän, eikä ulkonäön tarvitse näyttää samalta kun muiden, eikä katoa sinne sosiaalisen median massan joukkoon.

Kun sä katot tänään peilistä itseäs, niin kiitä itseäs ja kiitä vartaloas. Ehkä helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin tuo vartalo osuus, mutta aattele, että meijän vartalot pystyy uskomattomiin asioihin. Meijän vartalot on uskomattoman vahvoja ja meijän vartalot, jokainen vartalo on uskomattoman kaunis.

Sinä joka luet nyt tätä, sinä olet kaunis, sinä oot ainutlaatuinen, sinä oot täydellinen just noin.

Miks mä kirjotan ja puhun tästä niin paljon?
Koska mä tiedän, miltä tuntuu olla täysin arvoton.

Mä kirjotan siksi tästä, koska mä haluisin olla näyttämässä ja muistuttamassa siitä, että sä ansaitset tuntea itses maailman upeimmaksi olennoksi.
Sä ansaitset tuntea itsevarmuutta.
Sä ansaitset sen, että kuljet pää pystyssä, viihdyt vartalossasi, etkä todellakaan tyydy mihinkään vähempään, koska sä ansaitset maailmaa.

Sun matka itsevarmuuteen, on sun matkasi.
Älä anna kenenkään rikkoa sitä, tai estää sitä matkaa.
Äläkä itse yritä rikkoa sitä.
Muistat vaan antaa itsellesi aikaa, armoa, HYVYYTTÄ ja extra paljon rakkautta.
Vaikka se matka tuntuisi kuinka pitkältä tai mahdottomalta, usko silti siihen.
Sä tuut vielä saavuttamaan rakkauden itseäsi, kokemaasi ja vartaloasi kohtaan, sä tulet löytämään itsevarmuuden, koska sä ansaitset sen.

Jos et oo sitä jo tehnyt, niin nyt poistat somestas kaikki ihmiset, jotka aiheuttaa sulle jollain tavalla huonoa oloa, vertailisit itseäsi heihin tai epäilyksiä, ettet muka onnistuisi.
Koska sä onnistut. Sä et tarvitse kenenkään hyväksyntää, sä tarvitset vaan oman hyväksyntäsi. Oman kannustuksesi ja oman rakkautesi itseäsi kohtaan.

Ja mitä tohon mun blogitekstin alkusanoihin tulee ”kerro kerro kuvastin, oonhan mä hyvä just tämmösenä näin” niin ei, et ole hyvä.
Vaan sä olet TÄYDELLINEN, just tuollaisena mitä nyt olet.

<3 Juulia