Depression guru. Oma tarina

Olen pitkään miettinyt, että kannattaako olleenkaan puhua tästä aiheesta näin avoimesti. Lopulta päätin että tämä ei tee minusta huonoa tai hyvää, haluaisin vain jakaa omaa tarinaa teidän kanssa. Voi olla että tarinani rohkaisee jotain ihmistä puhumaan avoimesti omasta kokemuksesta tai esimerkiksi kysyä neuvoa. Tässä asiassa puhuminen on kaikista tärkein. 

Joidenkin mielestä masennusta ei ole olemassa ja kaikki masennukseen liittyvät tarinat ovat keksittyjä. Joidenkin mielestä masennus on vaan muutama “huono päivä” tai  “kyllä se tästä”. Joidenkin mielestä se on laiskuutta, lyhytaikaista alentunutta mielialaa tai vaan hetkellistä vähäistä mielenkiintoa. 

Tietenkin olemme kaikki ihmisiä ja meillä on tunteita, erilaista päiviä ja erilaista mielialaa ja se on normaalia olla välillä väsynyt tai vähemmän iloinen kun yleensä. Me kaikki eletään erilaista elämää ja jollekin pienikin asia voi aiheuttaa huonoa tunnetta, yhtä tai kahta huonoa päivää tai alakuloisuutta… mutta jos “huonot päivät” vaan jatkuvat ja jatkuvat, jos mieliala ei vaihdu paremmaksi vaikka mitä tekisi, jos itkettää ja tuntuu että mikään ei onnistu, kyseessä on todella raskas ja vaarallinen sairaus, masennus. 

Masennusta on erilaista ja eri ihmisillä se esiintyy eri tavalla. Masennuksen liittyviä tekijöitä ja syitä on todella monta: stressaavat elämäntapahtumat tai tavat, yksinäisyys, persoonallisuuden piirteet sekä kaikista tärkein ja kaikista eniten vaikuttava on lapsuus. Masennukset oireet vaihtuvat myös paljon, mutta yleisimpiä ovat:

  • unihäiriöt, nukahtamisvaikeudet
  • vaikeus ryhtyä tekemään asioita, pitkäaikainen väsymys
  • ilon ja mielihyvän puute
  • painon ja ruokahalun nousu
  • muutoksen seksuaalisessa elämässä
  • lihaskivut, päänsäryt, vatsakivut
  • kuolemaan liittyvät ajatukset

Ensimmäistä kertaa koin masennusta lukiossa ollessani 18 – vuotias kun jouduin muuttamaan asumaan yksin äidin ja siskon luota. En ollut silloin siihen vielä valmis, mutta todella vaikean ja pitkittyneen murrosiän takia, äitini ei pystynyt enää kestämään minun mielialavaihteluja ja kiukkuja kotona.

Se oli vaikeata aikaa… yksinäisyyttä. Minusta tuntui silloin, että koko maailma on kääntänyt minulle selkää ja kukaan ei tarvitse minua. Tupakoin paljon, lintsasin tunteja, söin huonosti, nukuin todella vähän ja en halunnut muuta kuin vaan maata sängyssä ja itkeä. Silloin joudun ensimmäistä kertaa lukion psykologille, kun opettajat huomasivat minun nukahtavan jopa kesken kiivasta keskustelua tunneilla. Silloin sain ensimmäistä kertaa masennuslääkettä, joita vedin melkein seuraavat 10 vuotta putkeen… Siitä lähtien tuntui, että elämä on normalisoinut, tuntui että kaikki on hyvin, me sovittiin äidin kanssa ja olenkin jo päässyt ylioppilaaksi ensimmäisenä meidän lukion tyttöporukasta.

Uusia ihmisiä, uusia suhteita, ensimmäisiä matkoja Helsinkiin ystävien luo ja ensimmäisiä matkoja ulkomaalle. Uusia kokemuksia, tanssireenejä ja esiintymisiä sekä hauskoja juhlia… mutta oliko ne tunteet ja vaikutelmat aitoja? Onko kaikki mennyt niin kuin olisi pitänyt vai onko se masennuslääke ollut se, joka päättää asioista enkä minä? 

Vuonna 2010 muutin Helsinkiin kun pääsin Haaga-Helia ammattikouluun ja vuonna 2012 tapasin miehen, johon rakastuin niin pahasti, että koko elämän tarkoitus muuttui… Elämän tarkoitus oli nyt hänessä. Me seurusteltiin ja erottiin… sovittiin, rakastuttiin, asuttiin yhdessä ja erottiin taas. Joka kerta oli pahempi ja vaikeampi, joka kerta tuntui maailman lopulta… eikä enää pilleritkään auttaneet. Mieliala saattoi vaihtua yhdestä hänen soitosta tai viestistä, mikään työ eikä harrastus ollut iloksi, eikä enää kaveritkaan jaksaneet kuunnella itkuja ja tarinoita siitä kuinka huonolta minusta tuntuu… 

Tämä on kun teatterin näytelmässä: ensimmäinen kerta on aina mielenkiintoinen ja lumoava, mutta kun aina sama näytelmä jatkuu kerrasta toiseen, kun mikään ei muutu, hahmot eivät muutu ja koko näytelmä näyttää aina samalta, katsojat poistuvat salilta eikä enää kuule taputuksia. Kun kerroin huoleni ensimmäistä kertaa, ystävät kuuntelivat ja yrittivät auttaa, tsempata ja tukea minua, mutta lopulta edes äitini ei jaksanut enää kuunnella. 

Flunssan oireiden takia terveydenhoitajan vastaanotolla purskahdin itkuun ja lääkärin saavuttua, “masennustestin” tuloksena kuulin, että nyt olisi tarve nostaa masennuslääkkeen määrää. Tässä kohtaa jotakin loksahti sisälläni ja päätin, etten aio nostaa lääkkeen määrää, enkä halua syödä niitä pillereitä ikinä enää. Tästä alkoi kova sisäinen taistelu ja itsensä parantaminen, joka jatkuu tähän päivän saakka. Takana on nyt 3 vuotta kovaa työtä psykologin kanssa, kirjojen ja erilaisten koulutuksien parissa. Oloni on tällä hetkellä parempi kun koskaan ja minä en aio pysähtyä tähänkään. Kun opettelet jotain uutta menee jonkun aikaa että aivoissa syntyy niitä uusia hermoyhteyksiä. Joutuu tekemään paljon töitä sen eteen ettei menisi sitä vanhaa tuttua tietä pitkin.

Miksi minulla oli masennus? Miksi en nähnyt enää mitään tarkoitusta missään ja kuoleman ajatukset olivat päivittäisiä? En halunnut nousta aamuisin sängystä, eikä mikään tuonut iloa. Ystäväni yritti kysyä minulta, mikä on elämässä huonosti? Kaunis, hoikka, viisas nuori nainen, jolla on koti, ammatti, ruokaa, vaatteita, harrastus, vanhemmat elossa ja muutenkin kaikki suhteellisen hyvin… Miksi?

Masennuslääke toimii kun syöt sitä, se vaikuttaa serotoniinitasoon ja ihan kuin olisit taas terve ihminen. Mutta oletko oikeasti? Ymmärsin siinä lääkärin vastaanotolla, että eivät ne pillerit auta minua, eivät ne voi muuttaa minun elämäntapaa, minun mielialaa tai ajatuksia jos en itse halua sitä, ihan aidosti koko sydämellä! Heti kun lopetat pillereiden popsimisen, olosi huononee ja palaat siihen samaisen tilaan mistä lähditkin tai jopa huonompaan kuntoon. Ja kaikki mitä tapahtuu elämässäsi tapahtuu masennuslääkkeen vaikutuksen alla,  et pysty kokemaan tai ilmaisemaan sinun oikeita tunteita tai haluja.

Kaikki lähtee itsestä. Kaikki lähtee siitä, mitä sinulla on oikeasti sisällä. Kaikki lähtee rakkaudesta, eikä siitä rakkaudesta mitä tunnet miestä tai poikaystävää kohtaan, vaan siitä rakkaudesta mitä tunnet itsesi kohtaan. Jos rakastaisit itsesi ihan oikeasti, olisitko antanut itsellesi luvan itkeä? Olisitko antanut jonkun satuttaa sinua tai muuttaa koko elämän tarkoitusta? Jos olisit rakastanut itseä, olisitko antanut itsellesi luvan miettiä kuolemasta? Olisitko antanut luvan olla tekemättä mitään ja miettiä, että kukaan ei tarvitse sinua?

Silloin kun oikeasti rakastat itseäsi, et tule tarvitsemaan ketään tai mitään mikä voisi tehdä sinusta onnellisen. Sinä itse teet omasta elämästä ja itsestä tarkoituksen, kun rakastat itseäsi olet oman elämän rakas ja sankari. Kun rakastat itseäsi, rakastat koko sydämellä etkä tule koskaan satuttamaan itsesi. Kun rakastat itseäsi haluat syödä ja nukkua hyvin, haluat urheilla jotta kehosi on terveellinen, haluat tehdä juttuja mitkä saa sinut iloiseksi, koska silloin kun olet iloinen koko maailma hymyilee sinulle takaisin. Kun rakastat itseäsi, et tarvitse toista ihmistä elämän parantamiseen tai ongelmien ratkaisemiseen, vaan ainoastaan silloin kun olet niin täynnä rakkautta, että pystyt jakamaan sitä toisen kanssa ja jäädä kuitenkin sen oman rakkauden kanssa tasapainossa. 

Kaikki alkaa lapsuudesta, kun vanhempien olisi pitänyt opettaa rakkautta meille, kun olisi pitänyt antaa rakkautta ilman että pyytää jotain vastineeksi, mutta valitettavasti eivät nekään silloin tienneet kuinka tärkeä asia se onkaan. Eivätkä varmasti hekään ole saaneet sitä rakkautta omilta vanhemmilta. Ja vaikka varmasti vanhemmat ovat rakastaneet sinua ja rakastavat edelleen, todella monet tekijät vaikuttavat meihin edelleen tänäkin päivänäkin. Jopa esimerkiksi se, oletko ollut haluttu lapsi vai ei, onko äiti ollut onnellinen raskauden aikana, onko isä ollut läsnä koko raskauden ja lapsuuden ajan, ovatko vanhemmat rakastaneet toisiaan ja olleet huomaavaisia toisia sekä lasta kohtaan… Tärkeintä on se, että ymmärrät rakkauden tärkeyden nyt ja opit rakastamaan aidosti ja rehellisesti itseä sekä läheisiä ilman, että pyydät jotain vastineeksi.

“Itsesi rakastaminen ei ole narsismia tai epäkiitollisuutta toisia kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että toivotat itsesi tervetulleeksi mitä arvokkaimpana vieraana elämässäsi. Vieraana joka ansaitsee rakkautta ja kunnioitusta.” – Margo Anand

5

Vastaa

Close Menu