Uusi askel bloggaajana

Moi!

Mun nimi on Jenni, täytän aivan näillä näppäimillä 21 vuotta ja siirryin juuri bloggaamaan tänne Poselandille. Oon siis aikaisemmin bloggaillut Nouwilla (täällä) ja sitä ennen useamman vuoden Bloggerissa, jonne ensimmäisen blogini perustin joulukuussa 2011 12-vuotiaana, eli kahdeksan vuotta harrastelijabloggaajana on tullut jo täyteen! Aluksi blogini olivat pitkään lähinnä päiväkirjatyyppisiä, otsikoituina biisien mukaan, kuten aikoinaan oli yleistä. Viime vuosina olen sen sijaan kirjoitellut vähän laajemminkin eri aiheisiin liittyen ja jakanut pohdintoja muun muassa tyylistä, trendeistä, opiskelusta ja hyvinvoinnista, eli aika tyypilliseen ”lifestylehömppään” voisin blogini luokitella. Vaikka kirjoittelua on siis jo takana, on silti aika jännittävää siirtyä tällä tavalla portaaliin!

Tällä hetkellä asun Tampereella, jonne muutin yliopiston perässä syksyllä 2018. Pääaineena mulla on pohjoismaiset kielet, eli toisin sanoen ruotsi, ja sivuaineena luen muun muassa markkinointia. Ennen Tampereelle muuttoa oon kuitenkin asunut koko ikäni Oulussa, joten tasaisin väliajoin junailen myös pohjoisen suuntaan.

Vapaa-aika kuluu itsenäisten kouluhommien lisäksi treenatessa, opiskelijamenoissa ja tietysti bloggaillessa. Salilla käymisen lisäksi yritän opetella tanssimaan: oon ehtinyt jo kokeilla cheertanssia, mutta ajankäytöllisistä syistä aion ainakin toistaiseksi siirtyä balettiin.

Kirjoittaminen on aina ollut mulle tärkeää, siksi varmaan niitä blogivuosiakin on jo muutama päässyt kertymään. Tykkään myös kaikesta kauniista, joten yritän tehdä parhaani myös visuaalisella puolella, vaikka pieni kotikutoisuus ehkä mun tyyliin kuuluukin. Vuosien mittaan pienentyneessä blogiskenessä on kuitenkin tuntunut joskus siltä, että tekeminen ikään kuin junnaa paikallaan, joten Poselandille siirtyminen tosiaan toi niitä kaivattuja uusia tuulia. Mulle kirjoittaminen on kuitenkin luontevin ilmaisutapa ja blogien lukeminen esimerkiksi videoiden katselua jonkin verran mielekkäämpää.

Siinäpä muutama sana minusta ja blogistani! Täältä tulee jatkossa löytymään monipuolista lifestylehöpötystä rennolla fiiliksellä.

Tervetuloa lukemaan!

1

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Nimetön

    Tervetuloa 🙂

    1. jenniseveriina

      Kiitos! ☺

Vastaa