Mitä syön päivässä x3

Helou! Tällä kertaa päätin tehdä blogihistoriani ensimmäistä kertaa ”mitä syön päivässä” -tyyppisen postauksen. Yksi päivä tuntui vähän lyhyeltä ja kokonainen viikko taas aika pitkältä, joten päädyin tällaiseen kolmen päivän putkeen!

Ruokapäiväkirjat eivät ole koskaan olleet mulle mikään tärkeä juttu, mutta yhden hyödyn niistä oon löytänyt. Nimittäin silloin, kun oon halunnut vähentää turhaa napostelua, oon kirjoitellut syömisiä ylös ihan itseäni varten. Silloinkin oon kyllä syönyt muuten ihan normaalisti, mutta tarpeeton naposteleminen vähenee, kun se pitää kirjoittaa itselle ylös!

Eli miltä näytti mun kolmen päivän ruuat viime viikolla? Keskiviikkona oli koulupäivä, mutta torstai ja perjantai taas tällä kertaa vapaita. Yleensä siis syön yliopistolla aina, kun mulla on koulua, mutta vapaapäivinä yksi lämmin ruoka riittää useimmiten.

Keskiviikko 4.3.

Aamupala: ruisleivät juustolla ja tomaatilla n. klo 7.35

1 omatekoinen proteiinipatukka klo 10 (Aamuluentojen välissä mulla on tapana syödä jotain pientä, jotta nälkä pysyy kurissa puoleenpäivään saakka)

Lounas: yliopistolla kalapyöryköitä ja perunaa + salaatti ja leipä n. klo 11.50

Välipala: 3 riisikakkua n. klo 15.45

Päivällinen: tofua, riisiä ja vihanneksia tacokastikkeen jämillä n. klo 17.15

Tässä välissä kuppi teetä ja vähän suklaanmakuista kaurajuomaa

Iltapala: soijajogurttia banaanilla ja granolalla n. klo 21.15

Torstai 5.3.

Aamupala: kaurapuuro marjoilla ja sokerilla + pari riisikakkua n. klo 11 (Siis ehdin olla hereillä jo jonkin aikaa ennen syömistä, haha :D)

Välipala: Ikea-reissulla pikkusalaatti ja kanelipulla n. klo 13.50

Päivällinen: papu-pestopastaa n. klo 16.15 (Tää oli ihan mun oma sävellys, kokeilin ekaa kertaa punaista pestoa ja heitin vielä tofun ja riisin jämät sekaan. Oli hyvää!)

Iltapala: ruisleivät juustolla ja tomaatilla + 2 riisikakkua n. klo 22

Perjantai 6.3.

Aamupala: kaurapuuro marjoilla ja sokerilla n. klo 10.15 (Sama juttu kuin torstaiaamuna :D)

Välipala: salin jälkeen palautusjuoma banaanista, vaniljaherajauheesta ja suklaakauramaidosta n. klo 13

Omena, teekupillinen ja riisikakku n. klo 15

Päivällinen: papu-pestopastaa n. klo 17

Iltapala: ruisleivät juustolla ja kurkulla + soijajogurttia mustikoilla ja granolalla n. klo 21

Tällainen pieni ruokapäiväkirja tällä kertaa! Ihan hauska oli tätäkin tehdä, vaikkei tällä mitään suurempaa tarkoitusta ollutkaan. Kuten näkyy, syön aika kasvispainotteisesti, mutta pyrin syömään myös etenkin kalaa. Lihaa syön myös, mutta suhteellisen vähän tulee itse ostettua punaista lihaa, joskus kanaa. Kasvispainotteisuus tulee mulla aika luonnostaan, mutta uskon kultaiseen keskitiehen ja terveellisyyden painottamiseen!

3

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Nimetön

    Ai että kaikki ruokapostaukset on niin kivoja luettavia ja niistä saa hyvin inspiraatiota omaankin ruokailuun! Nam tuo papupestopasta kuulostaa hyvältä *.*

    http://mahdollisestiehka.blogspot.com

    1. jenniseveriina

      Kiva kuulla että tykkäät! Se kyllä toimi, täytynee vielä kehitellä reseptiä eteenpäin 😀

Vastaa